sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

Kinder-leivokset

Kinder-leivoksista minulle vihjaisi ohjetta testannut pojan Ulla-anoppi, jonka mielestä leivokset olivat todella hyviä. Lähdin etsimään reseptiä ja huomasin, että ohje oli matkannut useiden blogien läpi. Jäljitin piirakkaa eri nimillä Tarun Taikakakkujen Kinder-piirakasta Älä tule paha kakku -blogin suklaaleivoksiin asti. Kinder-leivoksia on tehty myös gluteenittomana ja onnistuvat hienosti myös gluteenittomilla jauhoilla. Testattuani ohjetta, olen sitä mieltä, että näiden upeiden suklaaleivosten ohje kannattaa julkaista vielä kerran. Leivokset olivat suussasulavan ihania ja kauniitakin. 

Kinder-leivoksiin ei tule Kinder-patukoita, vaan nimi viittaa lähinnä ulkomuotoon ja suklaaraitoihin pinnassa. Piirakkapohja oli helppo tehdä: kuiviin aineisiin lisättiin kattilassa kiehautettu kuuma vesi ja voi, jonka jälkeen munat lisättiin yksitellen, lastalla sekoitellen. Piirakkapohjaa paistettiin puoli tuntia, jäähdytettiin, päälle siveltiin voi-tomusokerikreemi, jäähdytettiin kylmäksi ja lopuksi päälle kaadettiin kokonainen Fazerin Sininen -suklaalevy sulatettuna. Pinnan jähmetyttyä päälle pursotettiin tummasta leivontasuklaasta ja valkosuklaasta raitoja. Kun suklaat olivat sopivasti asettuneet, koko piirakka leikattiin neliönmuotoisiksi leivoksiksi. Pinnan alta kurkistaa kauniisti valkoinen voikreemi ja eriväriset suklaaraidat elävöittävät pinnan herkullisen näköiseksi.

Tämä ohje on huippuherkku :)














KINDER-LEIVOKSET
Iso pullapellillinen leivoksia

300 g voita tai margariinia
3 dl vettä
6 dl sokeria
5 dl vehnäjauhoja tai Sunnuntain gluteenitonta jauhoseosta
2 tl vaniljasokeria
4 tl leivinjauhetta
6 rkl tummaa kaakaojauhetta
4 munaa

Voikreemi päälle:

150 g voita tai margariinia
5 dl tomusokeria
4 tl vaniljasokeria
4 rkl maitoa

Pinnalle:

200 g Fazerin Sininen maitosuklaata sulatettuna + 1 rkl voita
50 g tummaa leivontasuklaata raidoiksi
50 g valkoista leivontasuklaata raidoiksi

1. Laita ensin rasva ja vesi pieneen kattilaan ja keitä, kunnes rasva on sulanut. Vedä kattila sivuun muutamaksi minuutiksi.

2. Sekoita kulhossa sokeri, vehnäjauho tai gluteeniton jauho, vaniljasokeri, leivinjauhe ja kaakao. Itse lisään leivinjauheen ja kaakaon teesiivilän läpi, ettei sekaan tule paakkuja. Sekoittele kuivat aineet keskenään sekaisin.

3. Kaada lämmin rasva-vesiseos jauhoseoksen päälle ja sekoittele sekaisin lastalla tai isolla lusikalla.

4. Riko munat yksitellen ja sekoittele lastalla jokaisen munanlisäyksen jälkeen. Kääntele vielä lastalla seosta hetki.

5. Kaada taikina leivinpaperilla vuoratulle pullapellille ja paista uunin keskitasolla 200 asteessa ylä/alalämmölllä 30-35 min. Omassa uunissani pohja oli kypsä 30 minuutissa. Voit pistää piirakan keskelle puisella coctail-tikulla ja jos tikku on puhdas, pohja on kypsä. Jäähdytä pohja.

6. Piirakkapohjan jäähdyttyä, vatkaa voikreemin ainekset sähkövatkaimella hyvin sekaisin. Itse litistelin haarukalla hetken tomusokeria ja voita yhteen, muutoin vatkaimella saa aikaan vain melkoisen tomusokeripilven. Lisäsin vaniljasokerin ja vatkasin muutaman kierroksen. Lopuksi lisäsin maidon ja vatkailin kreemiä mahdollisimman notkeaksi.

7. Voitele kreemi piirakkapohjan päälle esim. pitkällä palettiveitsellä tai lastalla. Vie kylmään jähmettymään tunniksi.

8. Kun kreemi on jäykkää ja kylmää piirakan pinnalla, sulata ensin palottu Fazerin Sininen suklaalevy + nokare voita syvällä lautasella, vesihauteen päällä. Nosta koko kattila pöydälle, että seos pysyy hauteen päällä notkeana, ja sivele pieni osa kerrallaan suklaata kreemin päälle. Tämä osuus on hankalin, koska kreemi alkaa nopeasti sulaa lämpimän suklaan alla. Itse vedin palettiveitsellä aina leveän suklaaraidan yhdellä vetäisyllä paikalleen. Mutta ei sen ole niin väliä, vaikka kuorrutuksesta tulee vähän epätasainen, sillä pinnalle tulevat raidat peittävät muotovirheet.

9. Kun suklaakuorrutus on hetken jähmettynyt (jähmettyy ihan huoneenlämmössäkin), sulata ensin tumma suklaa. Itse sulatin palotun suklaan mikroaaltouunissa lautasella ja hämmensin seosta 15 sekunnin välein pikkulusikalla. Kannattaa varoa, ettei polta suklaata. 

Kun seos on notkeaa, eikä paakkuja ole, laita seos pieneen pursotinpussiin tai johonkin leivinpaperitötteröön, ja leikkaa pieni reikä kulmaan. Minä käytin Lékuén muovisia, pienellä pursotinsuuttimella varustettuja pursotinpulloja, jotka olivatkin erinomaisen käteviä tässä hommassa. Ja onneksi minulla oli niitä kaksi, joten sain molemmat suklaat kätevästi omiin pulloihinsa. 

Pursota ohuita raitoja vaakasuoraan koko piirakan poikki, ensin tummalla suklaalla ja lopuksi valkosuklaalla. Anna jähmettyä ja leikkaa piirakkapelti kauniiksi neliönmuotoisiksi leivoksiksi.

Vaiheet:



1. Kiehauta rasva ja vesi.

2. Jäähdytä muutama minuutti.

3. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää rasvaseos.

4. Lisää munat yksitellen lastalla sekoitellen.

5. Paista 200 asteessa 30 min keskitasolla.

6. Sekoita voikreemin ainekset pehmeäksi.

7. Kuorruta piirakka ensin voikreemillä.

8. Levitä kreemi tasaisesti pinnalle.

9. Sulata suklaa ja voi vesihauteessa.

10. Levitä suklaakuorrute pienissä erissä voikreemin päälle.

11. Lékuén pursotuspulloja.

12. Pursota ohuita raitoja tummalla suklaalla.

13. Pursota ohuita raitoja valkosuklaalla.

14. Leikkaa neliönmuotoisiksi leivoksiksi.

15. Herkuttele näillä ihanilla suklaaleivoksilla!



23 kommenttia:

  1. Heips!
    Riittäisikö puolikas määrä taikinaa irtopohjavuokaan? :) Haluaisin kokeilla reseptiä, mutta uunipellilisestä tulee aika paljon leivoksia.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Kolmasosa taikinasta riittää reilusti irtopohjavuokaan tai piirakkavuokaan. Ihan kiva idea tehdä vähän pienempänä :)

      Poista
  2. näyttää liian hyvältä. tänään kokeilen reseptiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kerro, miten leivokset onnistuivat :)
      Toivottavasti tykkäsit!

      Poista
  3. Näin reseptin tänään ja päätin heti kokeilla! Siitä tuli koko perheen suosikki ja päätettiin, että sitä tehdään tästä lähin juhliin:) Suosittelen!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, miten tosi kiva kuulla, että löytyi koko perheen suosikki :)
      Meillä myös tykättiin leivoksista - taidan tehdä ensi viikolla taas pellillisen pakastimeen. Säilyy hienosti kuorrutteineen pakkasessa (maku paranee ja makeus tasoittuu); leikkaan piirakkapellillisen neljään osaan ja säilön suureen, kannelliseen muovirasiaan - kerrosten väliin leivinpaperia ja piirakkapalat päälletysten, kansi tiiviisti kiinni ja pakastimeen. Just otin 2 kk sitten pakastettuja Kinder-leivoksia sulamaan ja ne oli edelleen ihan täydellisen hyviä ja kuorrutus oli vahingoittumaton! Juhlia ajatellen mitä parhain ominaisuus, että leivokset voi leipoa vaikka kuukautta aikaisemmin ja pakastaa :)

      Poista
  4. Mmmm, tätä on varmaankin pakko kokeilla :) Ehkäpä pojan synttäreille, ettei itse tarvitse kaikkia syyä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pienenä vinkkinä voisin sanoa, että tee pari päivää etukäteen nämä herkkuleivokset, että ensimmäinen äkkimakeus ehtii taittua ja suklaanmaku tulla enemmän esiin. Itse tykkäsin, että pakkasen kautta käytettynä liika makeus oli hävinnyt ihan kokonaan. Kääräise folion sisään ja piirakka kylmään tekeytymään :) Mutta hyvää on...

      Poista
    2. Tänään tein näitä valmiiksi pakasteeseen tyttäreni tuleville syntymäpäiville. Ihanan näköisiä tuli, leikkasin valmiiksi pieniksi leivospaloiksi.

      Poista
    3. Onnea tyttären synttäreille :) hyvä, kun pakastit leivokset, ehtii ylimääräinen makeus tasoittua ja suklaan maku tulee paremmin esille. Näin ainakin omissa leivoksissani on tapahtunut - parempia pakastimen kautta käytettynä kuin tuoreeltaan.

      Poista
  5. Minä olen tehnyt ihan mihin vaan, kakkuna, pellillä, muffinsivuokiin. Tämä on niin monimuotoinen, että mielikuvitus on vaan rajana <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta puhut :) Samoin koristelussa voi käyttää mielikuvitusta, ja tehdä piirakasta ihan omannäköisensä. Tosi kiva ohje on :)

      Poista
  6. Hei, olisiko huono idea jos pohjan tekisi mokkapalojen ohjeilla?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei :) Aivan hyvin voi pohjan ohjetta vaihtaa, kannattaa kuitenkin tehdä riittävän paksu pohja, sillä makeutta tulee päälle aika tavalla.

      Poista
    2. Kiitoksia neuvosta. En malta odottaa kun pääsen leipomaan ja maistamaan näitä! :)

      Poista
  7. Huh, mikä määrä sokeria! En meinannut uskoa tuota 6 dl todeksi. Mieheni vakuutteli, että tee nyt vaan ohjeen mukaan. Kannatti uskoa! Yllättävää, ettei maku ole kuitenkaan valmiissa leivoksissa niin makea, kuin kuvittelin. Teen toistekin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Sokeria on kauhistuttava määrä, mutta ihmeesti se sinne jonnekin uppoaa. Etenkin jos pakastaa piirakan, niin makeudesta katoaa pakastamisen myötä melkoinen osa. Olen tehnyt piirakkaa myös 4,5 - 5 dl sokeria, ja hyvää tulee silläkin. Eli sokerimäärää uskaltaa vähentää ja lopputulos on silti hyvää :)

      Poista
  8. Voisitko antaa uunipellin mitat? :)

    VastaaPoista
  9. Hei. Onko 3 viikoa ennen juhlia liian pitkä aika pakastamisen? Oletko pakastanut levynä vai valmiina annospaloina? T. Tarja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Olen pakastanut yleensä puolikkaina levyinä, isoissa pakastusrasioissa. Kerrosten väliin olen laittanut leivinpaperia. Kannattaa antaa leivosten pinnan kovettua hyvin ennen pakastamista. Olen pakastanut leikattuina paloinakin, mutta minusta tulee tuoreen näköisiä, kun palat leikataan tarjoilupäivänä isommista levyistä. Paloinakin voi silti pakastaa, ei ole mitään estettä. Hyvin kestää pakastuksen, kolme viikkoa onnistuu aivan hyvin. Minulla on ollut puoli vuottakin pakastimessa ja oli ihan hyviä sulatettuina :)

      Poista
  10. Kokeilin tänään tätä ja aivan mahtavia leivoksia tuli!

    VastaaPoista

Olisi kiva tutustua sivujeni lukijaan. Jos haluat, voit jättää kommentin käynnistäsi :) Kommenttisi käväisee ylläpidon tarkastuksessa, joten se näkyy vasta pienellä (joskus suurella...) viiveellä. Bloggerissa tapahtuneiden muutosten takia kommentit jäävät usein saapumatta sähköpostiini, samoin kuin omat vastaukseni eivät näytä tulevan julkaistuksi -silti käyn kyllä viestit aina jossain välissä täällä lukemassa <3 Anne