lauantai 17. toukokuuta 2014

Kesäkääretorttu sitruunamousse-mansikka-mustikkatäytteellä

Lähestyvä viikonloppu ja tieto pojan tulossa Helsingistä Pohjanmaalle sai uunin taas lämpenemään Koiviston pirtissä. Siivouspäivän jälkeen ei huvittanut tuntikausien työ, joten päädyin tekemään kesäistä kääretorttua sitruunamousse-mansikkatäytteellä. Täytteeseen laitoin mansikoiden ja sitruunamoussen lisäksi myös mansikkahilloa ja pensasmustikoita. Kääretortusta tuli sekä mehevän raikas että täytekakkumaisen herkullinen. 

Kääretorttu on tehty 5 munan pohjasta. Pohja on hyvää myös gluteenittomana, joko pelkästään perunajauhoilla tehtynä, tai yhdistämällä gluteenitonta jauhoseosta ja perunajauhoja. Pohjalle sivellään ohuelti mansikkahilloa, päälle tasainen kerros sitruunamoussea ja moussen pinnalle painellaan siivuttua mansikkaa ja kokonaisia pensasmustikoita. Sitruunamoussea kannattaa jäykistää hetki kylmässä ennen kääretortun väliin laittamista, ettei täyte valu sivuilta ulos. Kääretorttua hyydytetään seuraavaan päivään jääkaapissa.







KESÄKÄÄRETORTTU SITRUUNAMOUSSE-MANSIKKA-MUSTIKKATÄYTTEELLÄ

Tee ensin sitruunamousse, viipaloi mansikat, ota pensasmustikoita esille.

Sitruunamousse:

3 liivatetta
2 rkl sitruunamehua
2,5 dl laktoositonta Valion vispikermaa
1 tl vaniljasokeria
0,5 dl Siro erikoishienoa sokeria
100 g Valion Viola-sitruunatuorejuustoa, laktoositon (1/2 pkt)
0,75 dl Lemon Curd tahnaa (linkki kaupoista yleisimmin löytyvän tahnan esittelyyn tässä)


Pohja:

5 isoa kananmunaa
2 dl Siro erikoishienoa sokeria (tavallinenkin käy)
1,5 dl vehnäjauhoja tai gluteenitonta vaaleaa jauhoseosta esim. Sunnuntai tai Semper
0,5 dl perunajauhoa
1 tl leivinjauhetta (reilu teelusikallinen vehnäjauhoille, puoli teelusikallista gluteenittomille jauhoille!)

Väliin:

mansikkahilloa
sitruunamoussea
viipaloituja mansikoita rasiallinen ja pensasmustikoita pieni rasia

1. Tee ensin sitruunamousse hyytymään jääkaappiin. Laita liivatteet kylmään veteen pehmenemään noin 10-15 min. Vatkaa kerma ja vaniljasokeri vaahdoksi.

2. Vatkaa sitruunatuorejuusto, sokeri ja Lemon Curd pehmeäksi. Kuumenna sitruunamehu kahvikupissa mikrossa. Purista liivatteista vesi pois ja lisää ne kuumaan liemeen ja sekoita kunnes liivatteet ovat täysin liuenneet. Lisää liivateliemi tuorejuustoseoksen joukkoon koko ajan vatkaten. Lisää viimeiseksi kermavaahto täyteseokseen ja vatkaa ainekset huolella sekaisin. Vie sitruunamousse 20 minuutiksi (tai kauemminkin) kylmään jähmettymään.

3. Kääretorttupohjan valmistus. Vatkaa munat ja sokeri hyvin kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita leivinjauhe ja jauhot ensin keskenään ja lisää siivilän läpi munavaahtoon. Pyöräytä vatkaimella muutaman kerran ainekset sekaisin. Kääntele vielä lastalla pohjalle painuneet jauhot mukaan taikinaan.

4. Kaada taikina leivinpaperilla vuoratulle, reunalliselle pullapellille ja paista 210-225 asteessa uunin keskitasolla 8-10 min oman uunisi tehojen mukaan. Itse paistan 210 asteessa noin 10 min. Kumoa kääretorttulevy sokeroidulle leivinpaperille pöydän päälle ja kuori pois kääretortun päällä oleva leivinpaperi noin minuutin kuluttua kumoamisesta. Hetken jäähtyminen helpottaa kuorimista. Laita kostea pyyheliina kääretorttulevyn päälle.

5. Levitä kääretorttupohjalle ohut kerros mansikkahilloa. Lisää jähmettynyttä sitruunamoussea tasainen kerros hillon päälle. Paina sitruunamoussen päälle viipaloituja mansikoita rasiallinen ja pikkurasiallinen pensasmustikoita (tai puolet isommasta 300 g Pirkan pensasmustikkarasiasta). Rullaa kääretorttu varovaisesti leivinpaperin avulla. Kääri leivinpaperi tiukaksi rullaksi kääretortun ympärille ja kierrä päädyt karkkipaperin tavoin kiinni. Vedä torttu pitkälle lautaselle ja vie kylmään jähmettymään mieluiten seuraavaan päivään. Jos tortun tekee aamulla, se on illalla jo valmis.

Vaiheita:


1. Vatkaa kerma ja vaniljasokeri täytettä varten. Pehmitä liivatteet vedessä ja liuota sitruunamehuun.

2. Vatkaa tuorejuusto, sokeri ja Lemon curd yhteen. Lisää liivateseos ja kermavaahto. Vie kylmään jähmettymään.

3. Paista kääretorttupohja. Lisää hilloa pohjalle ohuelti.

4. Lisää jähmettynyt sitruunamousse hillon päälle.

5. Levitä sitruunamousse tasaisesti päälle, jätä loppuosaan muutama sentti  täytteetöntä osaa.

6. Paina mansikkaviipaleet ja pensasmustikat tasaisesti moussen päälle ja rullaa torttu kylmään hyytymään.

7. Ihanan raikas ja mehevän täytekakkumainen kesäkääretorttu on seuraavana päivänä valmis.

8. Nam!






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Olisi kiva tutustua sivujeni lukijaan. Jos haluat, voit jättää kommentin käynnistäsi :) Kommenttisi käväisee ylläpidon tarkastuksessa, joten se näkyy vasta pienellä viiveellä.