tiistai 6. toukokuuta 2014

Mansikka-kermavaahtosarvet ja kylmäsavulohi-tilli-kermasarvet



Ihanaiset mansikka-kermavaahtosarvet ja suolaiset kylmäsavulohi-tilli-kermasarvet syntyvät käden käänteessä valmiista torttu- tai voitaikinalevyistä. Sarvet ovat helpompia tehdä kuin mitä ulkonäöstä kuvittelisi: valmiit, pienet torttutaikinalevyt kaulitaan puolta pidemmiksi ja leikataan kukin kolmeen, pitkään suikaleeseen -toista pitkää reunaa voidellaan kananmunalla tartuntapinnaksi muottiin kiertämiseen ja kierretään suikale sarvimuottiin spiraalimaisesti. Pintaan pieni voitelu ja päälle joko raesokeria tai seesaminsiemen-unikonsiemenseosta ja uuniin 15 minuutiksi. Jäähtyneisiin sarviin pursotetaan tai laitetaan lusikalla täyte. Siinäpä se.

Kartionmallisia, metallisia sarvimuotteja saa leivontaputiikeista ja tavarataloista, mm. Ullanunelmasta täältä. Kannattaa ostaa kerralla kaksi rasiaa sarvimuotteja eli 12 kpl, sillä on taloudellisempaa tehdä kerralla pullapellillinen sarvia yhdellä kertaa. Yhdestä, viiden levyn torttutaikinapakkauksesta, saa 15 kpl sarvia, joten materiaalitarvekaan ei ole suuri. Sarvien sisälle laitoin tänään mansikkahilloa ja kermavaahtoa makeaan versioon, sekä suolaisiin sarviin herkullista, kermaista lohitäytettä. 





MANSIKKA-KERMAVAAHTOSARVET
15 kpl

5 kpl valmiita, pieniä torttu- tai voitaikinalevyjä (torttutaikinaa saa isona levynä myös gluteenittomana esim. Fria Bröd Ab Lehtitaikina tai Millefoglie )
1-2 munaa voiteluun
pinnalle raesokeria

Täyte:

4 dl Valion laktoositon vispikerma
2 tl vaniljasokeria
1 rkl tomusokeria tai hienoa sokeria
mansikkahilloa

1. Ota 5 kpl torttutaikinalevyjä sulamaan noin puoli tuntia ennen leipomista (itse leivon usein vain 4 levystä 12 kpl, ettei tarvitse paistaa useita annoksia). Laita uuni lämpiämään 225 asteeseen. Laita leivinpaperi pullapellille. Nosta sarvimuotit pystyyn ja voitele joko sprayrasvalla tai levitä öljyä sormella jokaiseen muottiin.

2. Kaulitse torttutaikinalevy puolta pitemmäksi ja leikkaa kolmeen yhtäsuureen, pitkään suikaleeseen.

3. Voitele kunkin torttutaikinasuikaleen toinen pitkä sivu kananmunalla. Kananmunan tarkoitus on liimata torttusuikalekerrokset sarvimuotissa toisiinsa.

4. Kierrä torttutaikinasuikale sarvimuottiin siten, että munalla voideltu osa on alareunassa. Kierrä suikaletta spiraalimaisesti muottia alas siten, että uusi kerros asettuu munalla voideltuun osaan. Taikina ei tarvitse ulottua muotin alareunaan asti, sillä paistuessaan taikina leviää suuremmaksi.

5. Laita taikinasarvi lappeelleen leivinpaperin päälle pullapellille saumapuoli alaspäin. Voitele munalla ja ripottele raesokeria pinnalle.

6. Paista 225 asteessa keskitasolla, ylä/alalämmöllä, noin 14-15 min kunnes kauniin ruskeita. Nosta sarvimuotit sarvineen pystyyn pellille uunista oton jälkeen ja anna sarvien jäähtyä pystyasennossa muoteissaan.

7. Täytä jäähtyneet sarvet mansikkahillolla ja kermavaahdolla. Itse pudottelen ensin pikkulusikalla mansikkahilloa sarven sisäpuolelle ja pursotan kermavaahdon perään kertakäyttöisellä pursotinpussilla, ilman tyllaa. Pinnalle voi sihdata vielä hieman tomusokeria.






KYLMÄSAVULOHI-TILLI-KERMASARVET
15 kpl

5 kpl torttu- tai voitaikinalevyjä (saa myös gluteenittomana)
1-2 munaa voiteluun
pinnalle kuorittuja seesaminsiemeniä ja unikonsiemeniä

Täyte:
2 pkt kylmäsavulohi- tai ruohosipulituorejuustoa (maustamatonkin käy)
2 prk creme fraichea
1 punasipuli pieneksi pilkottuna
2-3 dl vispikermaa vaahdotettuna
1 pkt kylmäsavulohiviipaleita pieneksi pilkottuna
1 ruukku tuoretta tilliä tai ruohosipulia silputtuna
mustapippuria, suolaa, kuivattua tilliä, ripaus currya
(rakennetta voi säätää kermavaahdolla, jos haluaa löysempää täytettä, lisätään kermavaahtoa)

1. Tee mansikkasarvien ohjeella nämäkin sarvet, erona on vain pinnalle ripoteltavat seesamin- ja unikonsiemenet. Paista samoin kuin mansikkasarvet.

2. Täytettä varten: pilko lohi, punasipuli ja tilli mahdollisimman hienoksi. Vatkaa kerma vaahdoksi. Notkista tuorejuusto ja creme fraiche vatkaimella pehmeäksi vaahdoksi ja lisää mausteet. Yhdistä kaikki aineet keskenään. Maista maut ja lisää mausteita oman makusi mukaan. Lisäämällä kermavaahtoa, saat itseäsi miellyttävän koostumuksen täytteelle. Jos haluat pehmeän, kermapilvimäisen täytteen, lisää kermavaahtoa enemmän.


Vaiheet:

1. Voitele sarvimuotit sprayrasvalla tai sivele käsin vähän öljyä.

2. Kaulitse torttutaikinalevy puolta pitemmäksi.

3. Leikkaa levy kolmeksi yhtäsuureksi suikaleeksi.

4. Voitele kananmunalla vain toinen pitkä sivu.

5. Kierrä taikinasuikale muotin ympäri niin, että seuraava kierros peittää munalla voidellun osan.

6. Voitele sarvet munalla ja ripota pinnalle raesokeria mansikkaisessa versiossa. Paista tässä asennossa.

7. Seesamin- ja unikonsiemeniä suolaisissa sarvissa. Paista 225 asteessa n. 15 min.

8. Kypsiä sarvia. Nosta sarvimuotit pystyyn jäähtymään.

9. Anna jäähtyä kokonaan ennen täyttöä.
10. Pursota suolainen lohitäyte pursotinpussilla suoraan sarven sisälle.
11. Mansikka-kermavaahtosarvia.







5 kommenttia:

  1. KYLLÄ SINULTA KÄY LAATU ! KIITOS, step by step kuvista

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Kiva kuulla, että vaihekuvista tykätään. Joskus noiden vaihekuvien otto on se työläin vaihe koko leipomisessa :)

      Poista
  2. Kiitos Anne ohjeista! Löysin sattumalta tälläisestä keittiö kaupasta kuin Iloinen Keittiö (http://www.iloinenkeittio.fi/) näitä muotteja. Nyt testaamaan ohjeillasi. Kiitän myös kuvista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä vain :) Kiva kun olet tykännyt, ja mukavaa kun kävit kommentoimassa. Meillä tykätään näistä sarvista kovasti, niin suolaisina kuin makeinakin. Taitaa joululta olla vielä yksi kilon paketti voitaikinaa pakastimessa, ehkä jonain päivänä minäkin kaivan sarvimuotit kaapista :)

      Poista
  3. Ihanaa, että selkeät kuvat vaiheista! Lukemalla ei tiedä tajuaako ohjeet oikein 😅

    VastaaPoista

Olisi kiva tutustua sivujeni lukijaan. Jos haluat, voit jättää kommentin käynnistäsi :) Kommenttisi käväisee ylläpidon tarkastuksessa, joten se näkyy vasta pienellä (joskus suurella...) viiveellä. Bloggerissa tapahtuneiden muutosten takia kommentit jäävät usein saapumatta sähköpostiini, samoin kuin omat vastaukseni eivät näytä tulevan julkaistuksi -silti käyn kyllä viestit aina jossain välissä täällä lukemassa <3 Anne