perjantai 11. heinäkuuta 2014

Kaamasen tiellä. Matkapäivä 3.



Syntymäpäivä :) Mies onnitteli aamulla ja kömpi laittamaan aamupuuroa ja possukahveja emännän synttärien kunniaksi. Kahvit juotiin tietysti uusista kuksista.




Kauhea helle, +27 astetta, iski heti aamusta kimppuun yhdessä paarmojen kanssa. Kun aikamme oltiin pihalla syötävinä, mies lähti hakemaan sähkökärpäslätkää kouraansa ja sanoi, että "..ihan pakko antaa noille paarmoille kipeää..."

Mies alkoi valmistella taas kalaan lähtöä. Katselin, kun isäntä pumppasi ensin kelluntarenkaan valmiiksi, tunki lokerot täyteen perho- ja uistinrasioita, räpylät, iso limsapullo, puhelin, kaksi vapaa. Päälle vielä kahluuhousut neopreenisukkineen, nyöritettävät huopapohjaiset kalastuskengät, kalastustakki, perholiivi, hyttysverkolla varustettu lippalakki, aurinkolasit ja haavi selkään. Lopuksi vielä kelluntarengas harteille. "Tarkeneeko?", kysyin.





Laklemi-järviin oli istutettu pohjasiikaa, mutta ainakaan me ei saatu muuta kuin sitä pohjaa :) Sentään uudet räpylät oli hyvät. Mies marssi koko sotisovassa vielä kertaalleen pienemmälle Laklemille, mutta luovutti klo 15. Jätimme Paatsjokilaakson ja Vätsärin, sillä ei ollut meille mitään annettavaa.



Köröttelimme taas kohti Ivaloa. Puhelimessani alkoi soida Rednexin 'Wish you were here' merkkinä siitä, että poika soittaa Helsingistä. Poika soitti synttärionnittelut äiteelle. Facebookiin oli tullut paljon onnitteluja, ja oli kiva selailla ketkä olivat laittaneet tervehdyksensä.

Yksi kamikaze-poro yritti väkisellä auton alle. Nämä normaalisti rauhallisesti tien laitaa kulkevat elukat villiintyvät helteellä aivan arvaamattomiksi, kun paarmat hyökkäävät kimppuun. Meillä on vieläkin tuoreessa muistissa oma porokolarimme vuoden 2004 heinäkuussa.

Samalla vaunulla oltiin lomareissulla Lapissa. Kyydissä olivat minä, mies, poikamme, minun äitini ja Jerry. Olimme käyneet Taivalkosken Jokijärvellä näyttämässä äidilleni kirjailija Kalle Päätalon lapsuudenkotia. Matkaa jatkettiin Saariselälle, josta lähdimme vasta iltakymmeneltä kohti Inaria. Vain 10 km Ivalon jälkeen, poro ryntäsi kauheaa vauhtia oikealta suoraan auton eteen. Mies ehti vetää autoa keskelle, mutta poro rysähti ensin apukuskin puoleiseen peiliin, ja siitä auton ja vaunun väliin.

Selvää oli, että huonosti kävi. Mies veti auton sivuun ja lähti katsomaan missä poro oli. Ensin poroa ei näkynyt missään - vaunun toinen etukulma oli veressä ja poronkarvaa törrötti sisäänpainuneessa kulmassa. Sitten poro näkyi seisomassa tien toisella puolella, toinen sarvi poikki ja etujalka luonnottomasti roikkuen. 

Mies soitti heti poliisille, joka sanoi, etteivät he lähde täältä poron takia. Neuvoivat vaan ottamaan yhteyttä johonkin arviomieheen tai poromiehiin, jotka lähettäisivät jonkun lopettamaan poron. Mies lähti lähimpään taloon kysymään neuvoa, sillä eläinhän kitui. Läheisestä talosta tulikin sitten poroisäntä aseen kanssa ja sanoi, että se on hänen porojaan. 

Olimme surullisia ja pahoillamme tapahtuneesta, mutta isäntä vain lohdutteli, että näitä sattuu joka vuosi, kun porot juoksevat paarmoja karkuun - ei silloin mitään ehdi tehdä. Poroisäntä soitti sitten tälle arviomiehelle, oli itsekin sellainen, ja sanoi että asia on tällä selvä. Nimi johonkin paperiin ja poron omistaja saa korvauksen; en tänäkään päivänä tiedä tuliko korvaus valtiolta vai liikennevakuutuksesta, sillä asiasta ei kuulunut koskaan mitään. Me soitimme omaan vakuutusyhtiöömme, ja lähetimme valokuvat vahingoista, ja sekin oli puhelinilmoituksella selvä. 

Mies kiinnitti auton peilin takaisin, ja totesi, että vaunussa on vain pintavaurioita ja matka jatkui - tuli siinä mukana olleelle äidillenikin ikimuistoinen ensimmäinen Lapinreissu.



Ivalon ja Inarin välillä, Myössäjärvellä, on karhunpesäkivi (valtava siirtolohkare, jossa on luola sisällä). Paikka on nähtävyys, ja siellä on kahvila, ruokapaikka ja lohilampi. Myössäjärvi kuuluu vakiopysäkkeihimme, sillä Inarijärven ympäristö on valtavan kaunista, kivien hallitsemaa maisemaa. Tänään pysähdyimme syömään poronkäristykset ja juomaan viinerikahvit kesäisessä telttaravintolassa. Mukaan otettiin myös porosalamia.


Juuri kun olin iskemässä haarukkani annokseen, 'Wish you were here' alkoi soida uudelleen laukussani. Poikamme oli katsellut lentoja Helsingistä Ivaloon ja kysyi, haemmeko hänet huomenna Ivalon lentokentältä, jos hän tulee viikonlopuksi kalastamaan kanssamme. Sunnuntaina lentää sitten takaisin. Tottakai me haemme. Tämän takia emme koskaan suunnittele reissujamme, me vain menemme minne huvittaa, ja aina on tilaa yllätyksille :)

Puoliso soitteli liiketuttavalleen/vanhalle tutulleen, jolla oli mökki Kaamasen lähellä ja kyseli, mihin kannattaa lähteä kalaan. Kielajoelle, kuului vastaus. Samalla meille tarjottiin leiripaikkaa heidän mökkinsä pihassa ja sähköä vaunuun, sillä Kielajoki juoksee tuossa mökin vieressä. Me ajelimme tyhjän mökin pihaan ja leiriydyimme siihen. Tuntui ylelliseltä saada pöytätuuletin päälle ja kunnolla virtaa eri aparaatteihin. 
  




Poika lähetti kuvan boarding passistaan eli lentolippu on varattu, ja me saamme huomenna vieraita - team Koivisto saa uuden kalastajan ryhmäänsä.

2 kommenttia:

  1. Oikein mukavaa matkaa, ja kireitä siimoja!
    Toivottavasti ne porot pysyvät omalla puolellaan. Kamalia tuollaiset kolarit...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sumi! Kolarit on kamalia, etenkin kun eläviä olentoja vahingoittuu ja kuolee. Ilkeä olo jäi koko matkan ajaksi ja syvä sääli menehtynyttä poro-rukkaa kohtaan. Muutama läheltä piti -tilanne on ollut tälläkin reissulla, vaikka osaamme varoa paarmakelejä.
      Kalansaalis on vielä puhdas nolla, alamittaisia vain, mutta kalastus on silti ollut ihanaa. Lappi on aina ollut meille vähän kitsas. Norjassa tulee saalista aina, onneksi siihen voi luottaa :)

      Poista

Olisi kiva tutustua sivujeni lukijaan. Jos haluat, voit jättää kommentin käynnistäsi :) Kommenttisi käväisee ylläpidon tarkastuksessa, joten se näkyy vasta pienellä viiveellä.