sunnuntai 13. heinäkuuta 2014

Norjan Skoganvarre Villmark ja Kokko-Pena. Matkapäivä 6.


Tänään vaununnokka suuntaa kohti Pohjois-Norjaa ja Nordkappia, Manner-Euroopan pohjoisinta maanteitse saavutettavaa paikkaa.



Ensin kuitenkin piti saada poika Ivaloon ja koneeseen. Väki oli vähän väsyksissä, kun kahtena yönä tuli kalastettua pikkutunneille. Turhaan ei poika vapoja pidellyt, sillä saaliina oli toistakymmentä taimenta ja aamulla syötiin tuoretta kalaa. Hyvä kalapaikka löytyi Basijärven rannoilta, toinen kalaisa järvi oli Aksujärvi - molemmat järvet sijaitsevat Karigasniemelle vievän tien varrella.



Pojan lennon piti lähteä Ivalosta Helsinkiin klo 12.35. Hyvästelimme ja poika lähti turvatarkastukseen. Pojalta tuli viesti, kun olimme Inarissa kahveilla: lento peruutettu sumun vuoksi. Odotus venyi tunneiksi, emmekä uskaltaneet lähteä eteenpäin ennenkuin varmistui, että uusi lento saapui klo 16 ja poika pääsi matkaan.

Päätimme lähteä kohti Nordkappia (olimme olleet siellä 3-4 vuotta sitten) ja lähdimme ajelemaan kohti Karigasniemen rajanylityspaikkaa. Ensin kuitenkin käväisimme Karigasniemen Cafe 70°N:ssa syömässä poropataa, lohikeittoa ja tänäänleivottuja rahka-mansikkapullia. Palvelu oli erinomaista ja ruoka hyvää kotiruokaa.




Karigasniemeltä ajoimme rajan yli Karasjoelle ja pysähdyimme Skoganvarre Villmarkiin ostamaan Finnmarkin läänin sisävesikalastukseen oikeuttavaa viikon lupaa. Lupia olikin yllättäen myymässä tuttu mies, Kokko-Pena, joka on ainakin Kenraali Panchon ja poikien kalastusreissuja sekä Peltsin eräohjelmia seuranneille tv:stä tuttu.



Skoganvarre Villmark on suomalaisten suosima turistikeskus/leirintäalue/metsästys-, kalastus- ja luontokeskus Finnmarkin läänissä, tuntureiden ympäröimässä laaksossa, 70 km Suomen rajalta Porsangeriin päin. Skoganvarre Villmarkissa palvelut saa suomenkielellä, sillä majoitus-, kalastus- ja metsästysasioita hoitavat suomalaiset. Skoganvarren nettisivut http://www.skoganvarre.com ja tietoa sisävesikalastuksesta Finnmarkissa http://www.skoganvarre.com/Sisavesikalastus



Paikasta saa ostaa niin kalastusluvat kuin kalastusvälineiden desinfiointitodistuksetkin (tietysti desinfiointeineen). Viikon sisävesikalastuslupa koko Finnmarkin lääniin maksoi 455 NOK eli noin 55 euroa. Luvalla saa kalastaa Finnmarkin läänin sisäjärvissä ja -joissa, poislukien joet, joihin nousee merilohi.



Mies päättikin, että nyt jäädään tänne hetkeksi. Hyvä olikin, että jäimme, sillä asuntovaunun pyöränlaakeri oli hajalla. Kokko-Pena hätyytti tutun korjaajan kalastamasta, vilkaisemaan rengasta, ja miehet sopivat, että huomenna etsitään sopivat laakerit ja puoliso ajaa Karigasniemelle renkaan kanssa. Kaikkea sattuu matkassa, mutta asioilla on tapana järjestyä :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Olisi kiva tutustua sivujeni lukijaan. Jos haluat, voit jättää kommentin käynnistäsi :) Kommenttisi käväisee ylläpidon tarkastuksessa, joten se näkyy vasta pienellä (joskus suurella...) viiveellä. Bloggerissa tapahtuneiden muutosten takia kommentit jäävät usein saapumatta sähköpostiini, samoin kuin omat vastaukseni eivät näytä tulevan julkaistuksi -silti käyn kyllä viestit aina jossain välissä täällä lukemassa <3 Anne