tiistai 19. elokuuta 2014

Kinkku-sipulikakku


Suomessa harvemmin kakuista tehdään suolaisia, vaikka Ranskassa se on ihan yleistä. Kinkkukakun perusohje löytyi Snellmanin sivuilta Herra Snellmanin leikkelekakun nimellä täältä.

Alkuperäinen kakku oli aika miedon makuinen, joten laitoin kakkuun vähän potkua lisää sipulisilpulla, mausteilla ja auralisäyksellä - kinkkuakin laitoin peräti 250 g kevyiden kinkkukuutioiden muodossa. Raskaiden täytteiden takia leivoin kakun suureen, halkaisijaltaan 26 cm:n irtopohjaiseen torvivuokaan, ja hyvin täytteen ainekset pysyivätkin tasaisesti levittyneenä, laskeutumatta pohjaan. Kakulle saa korkeutta tekemällä sen 22-24 cm:n vuokaan, mutta paistoaikaa kannattaa silloin lisätä.

Kakun voi nauttia viipaleina suolapalan tapaan. Kiva, ja vähän toisenlainen herkku illanistujaisten kahvipöytään.





KINKKU-SIPULIKAKKU
ø22-26 cm:n kakkuvuokaan

3/4 dl perunamuusijauhetta (käytin taas Mummon muusijauhetta)
1,5 dl kuumaa vettä
4 kananmunaa
100 g sulatettua voita tai margariinia
1 dl maitoa tai vettä (käytin maitoa)
4 dl vehnäjauhoja
4 tl leivinjauhetta
1/2 tl suolaa
1/3 tl valkosipulijauhetta
1/3 tl timjamia (tuore tai kuivattu)
mustapippuria maun mukaan
1/2 - 3/4 dl paprikakuutioita
1/2 - 3/4 dl pieniä punasipulikuutioita
2 rkl tuoretta ruohosipulisilppua
reilu 1/2 dl murennettua Aura-juustoa
180-300 g kinkkukuutioita (itse laitoin 200-250 g)


1. Voitele ja korppujauhota kakkuvuoka. Laita uuniritilä toiseksi alimmalle tasolle ja säädä uuni 175 asteeseen.

2. Kiehauta vesi ja lisää perunamuusijauhe sekaan. Sekoita ainekset tasaiseksi ja anna jäähtyä haaleaksi. 

3. Sulata rasva ja anna jäähtyä.

4. Sekoita kuivat aineet eli jauhot, leivinjauhe ja mausteet keskenään.

5. Kuutioi paprika ja sipuli. Silppua ruohosipuli ja murenna aurajuusto. Laita ainekset syvälle lautaselle ja sekoita iso ruokalusikallinen jauhoseosta sekaan.

6. Kaada kinkkukuutiot toiseen syvään lautaseen ja sekoita taas iso ruokalusikallinen jauhoseosta sekaan. 

7. Vatkaa jäähtyneeseen perunamuusiseokseen munat, maito ja sulatettu, jäähtynyt rasva. Sekoita ainekset sähkövatkaimella sileäksi seokseksi. Kaada kuivat aineet sekaan, ja sekoita nuolijalla taikinaksi.

8. Lisää taikinaan kasvis-auraseos ja kinkkukuutiot. Sekoita kaikki nuolijalla kunnolla sekaisin.

9. Lusikoi taikina kakkuvuokaan ja paista 175 asteessa reilu tunti uunin toiseksi alimmalla tasolla, ylä/alalämmöllä. (Joskus olen paistanut jopa 1 t 15 min, riippuen kakun täytemäärästä.)

10. Anna kakun jäähtyä hetki ja kumoa lautaselle. Tarjoa jäähtyneenä.

Vaiheet:

1. Voitele ja korppujauhota kakkuvuoka.

2. Lisää kuuma vesi perunamuusijauheeseen ja sekoita tasaiseksi. Anna jäähtyä.

3. Sulata rasva ja jäähdytä.

4. Sekoita kuivat aineet ja mausteet keskenään.

5. Silppua kasvikset ja Aura toiseen astiaan, kaada kinkkukuutiot toiseen.

6. Ota jauhoseoksesta ruokalusikalliset jauhoa kumpaankin kulhoon ja sekoittele sekaan.

7. Lisää muusiseokseen munat, maito ja sulatettu rasva. Vatkaa ainekset sekaisin.

8. Muusiseos pitää vatkata kunnolla sileäksi.

9. Lisää kuivat aineet ja sekoita nuolijalla tasaiseksi.

10. Sekoita kasvis-auraseos sekä kinkkukuutiot sekaan.

11. Valmista kakkutaikinaa.

12. Lusikoi taikina kakkuvuokaan ja tasoittele pinta tasaiseksi.

13. Paista 175 asteessa reilu tunti toiseksi alimmaisella tasolla, ylä/alalämmöllä.

14. Suolainen kakku.

15. Kakun täytteitä. Piti käydä jo kuumana leikkaamassa pala :)

16. Toisenlainen kakkupala.

15 kommenttia:

  1. Onpas hauska idea! Harvemmin tosiaan näkee suolaisia kakkuja, muffinsseja sitäkin useammin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On aika hauska kakku. Paistoajassa ei kannata säästellä, jos laittaa paljon täytteitä sekaan - olen joskus paistanut jopa tunnin ja vartin päälle.

      Poista
  2. Kiva idea, kiitos inspiraatiosta, miten sitä ei ole tullut itselle aiemmin mieleenkään leipoa suolaista kakkua (ihan kakkuvuoassa siis eikä mitään perinteistä voileipäkakkua). :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsellekin tuli halu kokeilla suolaista kakkua, kun katselin kerran joltain satelliittikanavalta ohjelmaa ranskalaisten suolaisista kahvikakuista. Tosi kivoja ja voi maustaa samoin kuin suolaiset piirakatkin.

      Poista
  3. Mullakin on joku Snellmanin resepti ollut jo vuosia, lieneekö sama, ei vain ole tullut tehtyä. Olen tämän tyylistä kakkua jonkun ystäväni kahvipöydässä maistanutkin, ihan hyvää se on, mukavasti erilaista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todennäköisesti on sama resepti, muita en ole itsekään nähnyt Snellmanilta. Kakku on kiva laittaa kahvipöytään ja olla varoittamatta vieraita, että kakku on sitten suolainen...ilmeet on aluksi sellaisia, että voi emäntäparkaa on sekoittanut suola- ja sokeripurkit kakkua tehdessään :)

      Poista
  4. Minä olen jollain snellmannin ohjeella tehnyt kerran vastaavan kakun, vaan jostain syystä ei siihen silloin kauheasti innostuttu. Maku oli aika pliisu, enkä sitten ole muistanut koko kakkua enää....nythän voisikin tehdä sinun ohjeellasi, joten vienpä ohjeen heti mukanani ylimmäiseksi kokeiltavien nippuun. Mulla on tuossa tietsikan alla hyllyssä laatikko mihin otan paperiversiona lähteineen ohjeen mitä aion todellakin kokeilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli tosiaan aika miedon makuinen alkuperäisessä ohjeessa. Auraa lisäämällä siihen saa potkua, ja valkosipulijauhe, kinkkulisäys ja tuoreet yrtit saivat kyllä kakun muuttamaan kovasti makua. Paistoaikaa kannattaa seurata, sillä raskailla täytteillä kakku jää helposti sisältä liian kosteaksi. Kannattaa mieluummin paistaa pikkaisen reilummin kakkua, sitä ei hevin saa ylikypsäksi. Ja nauti nyt oikein kunnolla vuorotteluvapaasta, tee kaikkea mistä nautit ja paljon uusia reseptejä blogiin :) Mullakin on ollut niin kiire, ettei ole tahtonut ehtiä jäädä kommentoimaan blogeihin, vaikka innokkaasti seurailen. Pitäisi kyllä muistaa...

      Poista
  5. Tämä täytyy ottaa ylös ja tehdä! :) Poika täyttää 4v parin viikon päästä, joten taisi synttärikahvien suolainen tarjoilu ratketa juuri. :) Ei ole kyllä koskaan tullut mieleen tehdä kahvikakkuvuokaan suolaista, muffinseja olen kyllä tehnyt useinkin. :) Hauska idea. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suolainen kakku on kyllä ideana kiva. Täytteitä ei kannata ihan hirveästi laittaa, etenkään kosteita, ettei kakku jää raa'aksi keskeltä. Koska kakku on raskas, kannattaa uskaltaa paistaa reilusti, ja leivinjauheessa ei kannata säästellä :)

      Poista
    2. Voiskohan tuota muusijauhetta korvata jollain... ? Meillä kun ei sitä muuten mene, niin en ihan sen takia viitsis ostaa sitä.. .

      Poista
    3. Muusijauhetta voisi koettaa korvata ihan esim. keitetyllä perunalla tai vehnäjauholla. En ole itse koskaan kokeillut muuta kuin tuota muusijauhetta.

      Poista
  6. Olen ennakkoluuloinen tuota kohtaan, mutta pitäsköhän silti kokeilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeile tehdä ensin vaikka pieni annos muffinsseina, ja katso millainen koostumus tulee ja miellyttääkö maku :)

      Poista
  7. Olen laittanut tuohon kakkuun paprikan sijaan herne-maissi-porkkana sekoitusta niin tulee iloinen väri ja sopii myös heille joille paprika ei sovi.

    VastaaPoista

Olisi kiva tutustua sivujeni lukijaan. Jos haluat, voit jättää kommentin käynnistäsi :) Kommenttisi käväisee ylläpidon tarkastuksessa, joten se näkyy vasta pienellä (joskus suurella...) viiveellä. Bloggerissa tapahtuneiden muutosten takia kommentit jäävät usein saapumatta sähköpostiini, samoin kuin omat vastaukseni eivät näytä tulevan julkaistuksi -silti käyn kyllä viestit aina jossain välissä täällä lukemassa <3 Anne