perjantai 1. elokuuta 2014

Viikonlopun vohveliletut



Monien mielestä vohveliraudalla ei ole mitään virkaa - minä olen toista mieltä. Meidän perheessä lettujen paisto hoidetaan kutakuinkin aina vohveliraudalla, viis siitä ettei niistä tule rapeita tai vohvelimaisia, me haluammekin lettuja! 

Lettuohjettakaan en ole viitsinyt suuremmin muutella, kun kaikki tuntuvat tykkäävän juuri näistä. Tällä ohjeella saa kivasti myös suolaiset letut, joita voi täytellä haluamallaan täytteellä - jätä vain ohjeesta sokerit pois. Meillä letut nautitaan Pirkan Lettuhillon ja kermavaahdon kera, ja suolaiset letut kinkkutahnalla ja salaatilla täytettyinä.







VIIKONLOPUN VOHVELILETUT
9-10 kpl Tefalin vohveliraudalla

4 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl suolaa
2 rkl hienoa sokeria
5 dl maitoa (rasvaton käy ihan hyvin)
2 kananmunaa
1 dl sulatettua rasvaa tai Flora Culinessea tai ruokaöljyä

TUPLA-ANNOS VOHVELILETTUJA
noin 20 kpl

8 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 tl suolaa
4 rkl hienoa sokeria
1 litra maitoa
4 kananmunaa
2 dl sulatettua rasvaa tai Flora Culinessea tai ruokaöljyä

Suolaisiin lettuihin sama taikina, vain sokeri jätetään pois. Täytteenä esim. voileipäkakun kinkkutäyte tai tonnikalatahna sekä salaattia ja pilkottuja kasviksia. Alla myös kinkkutäytteen ohje.

Vohveliletut:

1. Laita kuivat aineet eli jauhot, leivinjauhe, suola ja sokeri kulhon pohjalle, sekoittele vähän. Kaada märät aineet päälle eli maito, kananmunat ja rasva. Itse käytän usein rasvana Flora Culinessea tai sulatettua voita. Sekoittele vispilällä paakuttomaksi. Anna taikinan levätä ainakin 15-30 min (tai vaikka pari tuntia), sitä parempia ja muhkeampia letuista tulee, mitä kauemmin saa turvota. Joskus teen taikinan yöksi kylmiöön, ja aamulla paistelen letut -ja tulee kyllä todella hyviä.

2. Itse paistan Tefalin raudalla melkein maksimiteholla, vajaata yhtä pykälää vaille maksimilla. Rautaa ei tarvitse rasvata, taikinassa on itsessään tarvittava rasva. Laitan ajastimeen 2 min  -suurinpiirtein sen verran kestää yhden vohvelin paistuminen omalla raudallani. 
Taikinakauhaksi on valikoitunut tismalleen sopiva, soikeapohjainen ja syvä kauha. Yksi kauhallinen, alle desilitra, riittää yhteen vohveliin. Vohvelit kohoavat kivasti leivinjauheen ansiosta. 
Vohvelit nostan raudasta varovaisesti haarukalla, vohvelin reunasta nostamalla, ja laitan lautaselle folion alle. Vohveliletut pysyvät mehevinä ja pehmeinä vielä seuraavanakin päivänä folion ja pyyheliinan alla.


KINKKU-SUOLAKURKKU-TUOREJUUSTOTÄYTE LETTUIHIN

1 pss kinkkusuikaleita hienonnettuna (noin 200 g)
1 prk maustamatonta tai maustettua tuorejuustoa
1 prk creme fraichea (150 g)
3-4 kokonaista suolakurkkua pieninä kuutioina
suolaa ja mustapippuria
1 nippu tuoretta persiljaa pilkottuna 
1/2 punasipulia kuutioituna

Laita kulhoon kinkku, tuorejuusto, creme fraiche, kuutioidut suolakurkut, persiljasilppu, punasipulikuutiot sekä mausteet. Vatkaa ainekset sekaisin sähkövatkaimella. Täytä letut kinkkutäytteellä sekä tuoreilla kasviksilla.



Helppoa lettujenpaistoa vohveliraudalla, ei pannun voitelemista tai lettujen kääntelyä :)




Ihanteellinen annostelukauha vohvelilettuihin.

Ajastin helpottaa lettujen paistoa, voi puuhastella välillä muuta.

Tefal-vohveliraudalla tulee ihan ok lettuja.

Tupla-annos lettuja tulossa.

Kaupan hilloista, tämä on suosikkeja - omenaa, mansikkaa ja vadelmaa.

Ja nokare kermavaahtoa päälle...Hauskaa viikonloppua kaikille :)



4 kommenttia:

  1. Namskis...tuollainen pino tekisi meilläkin hyvin kauppansa, vaikkei niin makean persoja nykysellään ollakkaan. Meillä ei vohvelipannu ole käyttämättömänä....tehdään sillä mm lämpimiä kaksikerros voileipiä, jos ei viitsitä isompaa laitetta ottaa käyttöön.....

    Raparpereja just äsken pakastin ja jätin annoksen keitetäväksi mansikoiden knassa hilloksi...sittenpä passaa meilläkin vohveleita taas paistella.... oikein mukavaa viikonloppua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvää viikonloppua :)
      Raparperi-mansikkahillo on kyllä aivan ihanaa lettujen kanssa. Meidän lettupinokin katoaa pikkuhiljaa - kun poika on käymässä kotona, tai viikonloppuaamuisin, tulee paistettua lettuja. Suolaisia täytettyjä lettuja tehdään moniin illanistujaisiin, usein korvaan kuivat tortillat lettusilla - hyvin ovat aina maistuneet :)

      Poista
  2. Vohveleita kyllä aina silloin tällöin paistan, mutta nyt sainkin herkullisen suolaisen täytteen ohjeen. Kiitos siitä, näitä teen kyllä lähiaikoina.
    Täällä blogissasi on monenlaisia minullekin sopivia ohjeita ja myös noita gluteenittomia. Kiittäen ja mukavia kesäpäiviä toivottaen Heli

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Heli :)
      Kiva, jos löytyi sinulle sopivia ohjeita ja kiinnostavia gluteenittomia leivonnaisia. Yritän kokeilla mahdollisimman monia ohjeita myös gluteenittomana, mutta aina ei ehdi.
      Oikein hyvää kesää sinullekin :)

      Poista

Olisi kiva tutustua sivujeni lukijaan. Jos haluat, voit jättää kommentin käynnistäsi :) Kommenttisi käväisee ylläpidon tarkastuksessa, joten se näkyy vasta pienellä viiveellä.