tiistai 14. lokakuuta 2014

Ihana porkkanakakku



Tämä porkkanakakku on ollut oma suosikkini siitä lähtien, kun löysin sen joitakin vuosia sitten Kirsin keittiössä -blogista täältä. Ohje on alunperin julkaistu Kotilieden vuoden 2009 seinäkalenterissa.

Sen verran ohjetta muuntelin, että laitoin hieman vähemmän inkivääriä ja rasvaa, margariinin sijasta käytin voita ja kanelisokerin tilalla vaniljasokeria, mutta näillä muutoksilla ihana maku ei muutu miksikään. Isompaan reunavuokaan tai 30 cm:n piirakkavuokaan tehtynä paistoaikakin lyhenee reiluun 20 minuuttiin.

Porkkanakakun voi leipoa suorakaiteen muotoiseen kakkuvuokaan tai tupla-annoksena pullapellille herkulliseksi porkkanakakkupiirakaksi. Paksumpaa kakkua kannattaa paistaa 30-40 min oman uunin paistotehojen mukaan. Pellillinen piirakkaa kypsyy noin 25-30 minuutissa.











IHANA PORKKANAKAKKU

29 cm:n reunavuokaan, 30 cm:n piirakkavuokaan tai suorakaiteen muotoiseen pieneen kakkuvuokaan - kaksinkertaisella annoksella saat pullapellillisen porkkanakakkua

150 g pehmeää voita tai margariinia
2 dl fariinisokeria
2 tl vaniljasokeria
2 isoa huoneenlämpöistä kananmunaa
3 dl vehnäjauhoja
1 dl mantelijauhoa
1 tl leivinjauhetta
1 tl soodaa
2 tl kanelia
1 tl inkivääriä
200 g porkkanaraastetta (3-4 porkkanaa), itse raastoin karkealla terällä

Kuorrutus 1

200 g maustamatonta Philadelphia-tuorejuustoa
25 g pehmeää voita
1 dl tomusokeria
2 tl vaniljasokeria

(Tein tämän kakun päälle 1,5 kertaisena ja  kaksinkertaisena uunipellilliseen porkkanakakkua)

Kuorrutus 2

100 g maustamatonta Koskenlaskija-sulatejuustoa
60 g voita
3 - 3,5 dl tomusokeria
3 tl vaniljasokeria

(tee kaksinkertaisena uunipellilliseen porkkanakakkua)

Pinnalle

Manteli- tai hasselpähkinärouhetta




1. Vatkaa pehmeää voita, fariinisokeria ja vaniljasokeria 4-5 minuuttia. Lisää munat yksitellen, välillä hyvin vatkaten.

2. Sekoita vehnäjauhot, mantelijauhe, leivinjauhe, sooda, kaneli ja inkivääri keskenään ja lisää seokseen yhdellä kertaa. Itse vatkasin jauhot sähkövatkaimella mukaan.

3. Lisää viimeisenä porkkanaraaste, senkin vatkasin sähkövatkaimella sekaan.

4. Voitele reunavuoka vuokasprayllä tai ruokaöljyllä reunoista, ja laita vuoka leivinpaperin päälle pullapellille. Itse suihkautan spraytä vähän myös paperin päälle, vuoan pohjalle. Jos teet kakun suorakaidevuokaan, voitele ja jauhota vuoka normaalisti - piirakkavuokaan kannattaa laittaa reunoista korkealle nouseva leivinpaperiympyrä, sillä kakku kohoaa aika hyvin.

Kaada taikina vuokaan ja tasoittele pinta huolellisesti. Paista kakku reunavuoassa 190-200 asteessa, uunin toiseksi alimmalla tasolla, noin 20-25 min. Paksumman kakun paistoaika on noin 30-40 min. Jos teet tupla-annoksena pullapellillisen porkkanakakkua, paistoaika on noin 25-30 min - näillä ajoilla valmistuvat omassa uunissani.

5. Anna kakun jäähtyä huoneenlämpöiseksi ennen kuorruttamista. 

Kuorrutus 1: Vatkaa kuorrutteen ainekset sähkövatkaimella tasaiseksi ja levitä kuorrute kakun pinnalle. Kuorrute jää pehmeäksi kylmänäkin. Kuorrutteen pintaa voi koristella vetämällä leipurin raapalla pintaan aaltoja. Ripottele kuorrutteen päälle mantelirouhetta.

Kuorrutus 2: Sulata voi pienessä kattilassa. Lisää sekaan Koskenlaskija-sulatejuusto pieninä palasina ja anna sulaa hiljalleen miedolla lämmöllä. Ota kattila pois liedeltä ja lisää sekaan sokerit. Vatkaa hetki sähkövatkaimella aineksia tasaiseksi. Levitä kuorrute kakun pinnalle lämpimänä ja ripottele mantelirouhetta pintaan. Tämä kuorrute on oma suosikkini.


Vaiheet:

1. Porkkanakakun aineksia.

2. Vatkaa pehmeä voi, fariinisokeri ja vaniljasokeri pehmeäksi vaahdoksi. Lisää munat yksitellen, vatkaa lisäysten välissäkin.

3. Sekoita kuivat aineet ensin keskenään. Lisää kaikki kerralla seokseen ja vatkaa sähkövatkaimen hitaimmalla nopeudella kaikki nopeasti sekaisin.

4. Lisää viimeisenä porkkanaraaste. Vatkaa nekin sähkövatkaimella taikinan sisään.

5. Valmista porkkanakakkutaikinaa. Taikina on paksua.

6. Voitele kakku- tai piirakkavuoka, ja tasoittele taikina vuokaan. Reunavuoassa käytin voiteluun vuokaspraytä.

7. Tämä reunavuoka on halkaisijaltaan 29 cm.

8. Paista porkkanakakkua 190-200 asteessa, uunin toiseksi alimmalla tasolla, noin 20-25 min. Paksumpaa kakkua saa paistaa hieman kauemmin. Anna kakun jäähtyä huoneenlämpöiseksi ennen kuorruttamista.

9. Tee haluamasi kuorrute. Itse tein tällä kertaa tuorejuustokuorrutteen, vaikka se toinen on mielestäni se "oikea" porkkanakakun kuorrute :) 

10. Kakku on ihanan pehmeä ja mehevä -  eräs syksyn parhaimpia kakkuja.

12 kommenttia:

  1. Kaikenlainen porkkanakakku/piirakka on hyvää....kumpa saisi vain tehtyä Aika monta ohjetta olis tuossa nipussa, koska aikomus on tehdä ei itselle vielä tutulla ohjeella... tässä siis yksi ohje lisää nippuun. Aina enen vannoin sulatejuustopäällyksen nimeen, vaan oikein hyviä versioita on tulllut myös sitruunan ja appelsiininmakuisilla tuorejuustoilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin tulostelin ison kasan porkkanakakkuohjeita testattavaksi, mutta aina pitää aloittaa sillä taatusti hyväksi todetulla ohjeella :) Usein teen tuon kuorrutteen Olympia-sulatejuustolla ja on niin hyvää - nyt vaan ei sattunut olemaan sulatejuustoja kaapissa, niin piti "tyytyä" tuorejuustoon. Joskus vaan tuo tuorejuuston kirpeä maku häiritsee porkkanakakussa, en tiedä miksi, taitaa olla vaan omassa suussa se vika...
      Porkkanoita on nyt niin paljon odottamassa, että pakko keksiä paljon uusia reseptejä, mihin niitä tuikkaa :)

      Poista
  2. Wau ♥
    Porkkanaleivonnaiset ovat niin älyttömän hyviä. Minäkin suosin nykyään Olympia-juustoa. Sulatejuusto tuo mukavan pikku suolaisuuden tähän herkkuun :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tämän ihanan reseptin jakamisesta :) Porkkanakakut taitavat olla useimpien lempileivonnaisia - en ole vielä koskaan kuullut kenenkään sanovan, ettei tykkää porkkanakakusta.
      Minäkin tykkään nykyisin kuorrutteessa tuosta Olympia-juustosta ehkä kaikkein eniten. Se on siitäkin kiva, kun sen voi vatkata tuorejuuston lailla, sulattamatta, tomusokerin kanssa.
      Tämä on kyllä omia suosikkejani porkkanakakkujen joukossa :)

      Poista
  3. Tämä on tosi hyvän makuista. Luulen, että olen maistanut juuri tätä kakkua Kirsin tekemänä, todella mehevää. Mulla on tämä resepti ollut jo kauan emmassa, kunhan näitä kaikkia ehtis tekemään!☺

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanopas muuta, kivoja reseptejä on varmasti useampia, mutta joka syksy ehtii kokeilla vain muutamaa uutta. Gluteenittomiin leivonnaisiinkin porkkana sopii todella hienosti. Tämä viikko on tullut ihan pyhitettyä porkkanaleivonnaisille - jospa saisi niitä vielä blogiinkin asti...

      Poista
  4. Tuli kokeiltua tätä ohjetta vuosi sitten sulatejuustokuorrutteella ja oli niiiiin hyvää, sitten kadotin ohjeen kun olin sen silloin vain äkkiä puhelimella googlesta kaivanut enkä muistanut kenen ohje se oli. Niin hyvää se oli että jäi kaivelemaan mieleen, mutta välillä googlailtuani en millään löytänyt ohjetta. Nyt löysin blogisi jälleen ja liityinkin lukijaksi ettei ohje enää karkaa netin syövereihin! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Tämä oli kiva kuulla. Tämä pohja on kyllä hyvä. Samoin kannattaa kurkata Juhlavat porkkanamuffinssit -ohje, ne vievät kielen mennessään...

      Poista
  5. Ihanaa, että tää ohje on yhä tallessa vaikka julkaisusta on jokunen vuosi kulunut!
    Tein ekan kerran tällä ohjeella pari vuotta sitten kakun, ja sen jälkeen tästä on muodostunut kestosuosikki. Tulee niiii-iiin super makoisa että pelkkä ajatus saa kuolan valumaan :D
    Erona muihin porkkanakakkuresepteihin on nuo mausteet ja mantelijauho, sekä koskenlaskijakuorrute, uskon että ne ovat avaimet onneen.
    Tein jopa kerran tästä täysin vehnättömän version korvaten vehnän kaura- ja perunajauhoilla, ja siitäkin tuli huikean hyvää.
    Nam!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, kun tämä on sinunkin makuusi :) Tällä pohjalla tulee myös ihana juustokakkupohja! Teen kahteen isoon irtopohjavuokaan ohuen kakkupohjan ja paistan 15-20 min. Siihen päälle sitten persikoista, tuorejuustosta tai persikka-passionrahkasta tuorejuustopäällynen. Yleensä vielä vähän kostutan kakkupohjaa persikkapurkin liemellä...ai että, miten hyvää!

      Poista
  6. Voiko tehdä 29 cm irtopohjavuoan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan hyvin voi tehdä isoon irtopohjavuokaan. Paistoaikaa vain lyhyemmäksi.

      Poista

Olisi kiva tutustua sivujeni lukijaan. Jos haluat, voit jättää kommentin käynnistäsi :) Kommenttisi käväisee ylläpidon tarkastuksessa, joten se näkyy vasta pienellä (joskus suurella...) viiveellä. Bloggerissa tapahtuneiden muutosten takia kommentit jäävät usein saapumatta sähköpostiini, samoin kuin omat vastaukseni eivät näytä tulevan julkaistuksi -silti käyn kyllä viestit aina jossain välissä täällä lukemassa <3 Anne