maanantai 6. lokakuuta 2014

Kesä 2014 Koiviston kasvimaalla






Kasvimaan kitkeminen ei ollut lapsena mielipuuhaamme. Isän mielestä jokaisessa talossa piti olla edes pieni kasvimaapläntti, jos ei muutoin, niin ainakin lapsille kesätyöksi ja mieliharmiksi :) Me lapset saimme välillä harventaa sadan metrin pituisia turnipsirivejä, ja venyimme ja vanuimme harvennusrivien kimpussa viikon jos toisenkin,  tympääntyneinä pitkiin riveihin. Ei kuulunut silloin kasvimaanhoito lempipuuhiin...

Ja iän karttuessa kaikki muuttuu. Kaupungissa asuessa kasvimaata alkoi kaivata, kun pienellä kerrostaloasunnon parvekkeella kasteli roikkuvia kukkapurkkeja. Muuttaessamme takaisin maalle, kasvimaatakin raivattiin taas -  ja tänä vuonna sain pikkuruisen kasvihuoneenkin. 

Ensimmäinen oma pikkukasvihuone :)

Kasvimaan kylvöhommia aloitettu ja takana pellolla kasvaa ohra.

Loistavia kylvöpenkkejä trukkilavojen kauluksista.


Miten ihanaa onkaan nyt seurata sadon kasvamista ja puuhastella puutarhassa! Miksi tämä oli teini-ikäisenä niin tympeää hommaa, ja nyt suuri ilon aihe?

Tänä vuonna kasvimaamme ei ollut suurensuuri. Edellisvuonna laitoimme pienen mansikkamaan Polka-taimista ja tänä vuonna saimme jo kunnolla satoakin. Tosin ampiaiset olivat tänä vuonna erityisen ihastuneita mansikoihimme, ja pistelivät oman osansa parempiin suihin.

Vain 60 mansikantainta, ja se saa riittää.

Punakaneliomenat kukkivat ihanasti toukokuussa.


Omenapuita istutimme tontillemme heti 1990-luvun alussa. Monta omenapuuta on kuollutkin talvien aikana, mutta punakaneliomena viihtyy Pohjanmaan korkeuksilla. Pihassa on kasvanut Valkeaa Kuulasta, Melbaa ja perheomenapuita - talvet ja jänikset antavat oman vastuksensa nuorille taimille, ja vähän väliä saa olla istuttamassa uusia taimia.

Tuvan nurkkapielessä vanhin omenapuu.

Ja nuoria omenapuita etupihalla.

Kevään kauneimpia hetkiä.


Strömsö-ohjelmassa esiteltiin perunanviljelyä olkikasan alla, josta innostuneina mekin päätimme kokeilla pienelle kasvimaapläntille uutta viljelytapaa. Olkea ei ollut, joten isäntä kiskoi vanhoja heinäpaaleja kasvimaanlaitaan hyötykäyttöön. Perunoita ei edes sen kummemmin idätetty, vaan nakeltiin kääntämättömään, edellisvuotiseen kasvimaahan, rikkaruohojen päälle, ja lähes puoli metriä kuivaa heinää päälle. Maata ei tarvinnut lannoittaa tai kastella - heinää tai olkea piti vaan muistaa lisäillä pitkin kesää perunoiden päälle, että rikkaruohot ei kasvaneet läpi. Kaikkien kummastukseksi heinien alta löytyi syksyllä ihanan puhtaita ja kauniita perunoita, joiden kasvatuksen helppous sai pikkusisarenkin kokeilemaan perunankasvatusta olkien alla. Ja yhtä hyvällä menestyksellä! 

Meillä kasvoi heinäkasan alla tänä vuonna Bintjeä, Timoa ja Rosamundaa. Ensi vuonna varaamme olkea reilusti ja kokeilemme useampaa lajiketta - ja lisäämme peruna-alaa huomattavasti. Suosittelen kokeilemaan perunanviljelyä uudella tavalla - jotkut kasvattavat perunat leikatun nurmikon silpussa, ja kuulemma onnistuu hienosti niinkin.

Viimevuotinen kääntämätön kasvimaa, johon olkiperunat viskeltiin -siihen vaan heinän päälle.

Kun ei ollut olkea, niin laitettiin sitten heinäpaalista heinää päälle - ja kunnon kerros.

Sinne on nyt Koiviston koeviljelmän heinäperunat kätketty. Luja usko on, että onnistutaan.

Ja ihania perunoita saatiin syksyllä heinäkasan alta: puhtaita, sileitä, kauniita - ja kasvatus oli helppoa. Sadonkorjuu vähintään yhtä helppoa: heinät vaan pois päältä ja perunat kopsaan.


Mythos-kasvihuone saapui parissa pienessä laatikossa. En ollut uskoa silmiäni, että kokonainen 6 neliön kasvihuone voisi mahtua pariin laihaan laatikkoon. Kasvihuone koostui kennolevyistä ja alumiinirungosta, kasasta ruuveja sekä automaattisesti avautuvasta tuuletusluukusta. Tilasimme mukaan myös tihkukastelusysteemejä, joita emme aikoneet vielä tänä vuonna käyttää, sillä olin ostanut kasvihuoneeseen Biolanin kastelualtaita ja kasvusäkkejä. 



Siinä oli kasvihuone pakattuna!

Mies päätti tehdä tukevan perustan kasvihuoneelle ja tilasi sorakuorman suodantinkankaineen pohjaksi, laatat päälle, ja pulttasi kasvihuoneen rungon laattojen läpi. Mies ja appiukko tekivät viikonlopun hommia kasvimaan laidalla - itse kasvihuone-palapelin kokoamiseen kului 9 tuntia. Kasvihuoneesta tuli tosi tukeva ja siisti, voin lämpimästi suositella tätä. Eikä ole edes kallis!




Pohjatyöt tehty ja vähän kennolevyjen liu'utushommia tiedossa.

Valmiina ei näyttänyt enää ollenkaan niin pieneltä kuin rakennusvaiheessa.

Kasvihuoneen sisätilat - tuuletusluukku avautuu automaattisesti, kun lämpötila nousee 25 asteeseen, ja sulkeutuu viidessä asteessa.

Biolanin kastelualtaita, on muuten aivan loistavia viime kesän kaltaisessa helteessä - säiliöitä täytetään 5-7 päivän välein.

Oli helppoa viedä vesialtaat kasvihuoneeseen ja laittaa kasvusäkit ohjeiden mukaan päälle. Reiät säkkiin, vesialtaat täyteen ja taimet säkkien reikiin. Ostin tomaattien, kurkkujen ja kesäkurpitsojen taimia naapurikunnan maatalousoppilaitokselta. Pikkusisareltani sain lehtikaalin ja tomaattien taimia, ja puolison sisarentytär oli kasvattanut komeita chilin ja paprikantaimia, joista saimme ensimmäiset asukkaat kasvihuoneeseemme. Satoa alkoi tulla heti, sillä maatalousoppilaitoksen taimissa oli jo raakileita kirsikkatomaateissa ja avomaankurkuissa - ja ihmettelin jättisuurien taimien edullista hintaa - vain 2,50€/kpl! 


Vastaistutettuja tomaatintaimia.

Kasvusäkkiin oli helppo istuttaa. Vasemmassa reunassa näkyy kastelualtaan vedensyöttösuppilo, jonka kautta allas oli helppo täyttää.

Kasvihuone tuli nopeasti täyteen - vaan en osannut arvata minkälaiseksi viidakoksi nämä asukkaat muuttuivat...



Olemme saaneet valtavan sadon kasvihuoneesta tänä vuonna: kaikki onnistuivat! Chilit, paprikat, kirsikkatomaatit, tavalliset tomaatit, keltaiset ja vihreät kesäkurpitsat, kasvihuonekurkku, avomaankurkku, basilika - satoa on tullut lokakuulle asti! Olen NIIN ihastunut kasvihuoneeseeni: vaikka se on pieni, se on juuri meidän tarpeisiimme riittävä - ja miten VALTAVASTI pienestä kasvihuoneesta voi tulla satoa!!

Kasvit kasvoivat huimaa vauhtia joka päivä.

Parissa viikossa pikkutaimet olivat tällaisia.

Kirsikkatomaatit olivat todella hyviä ja makeita - ja niitä tuli vielä viime viikollakin.

Syyskuullakin vielä avomaalta tuli kurkkua, puista omenoita, kasvihuoneesta chilejä ja tomaatteja, maalta sipuleita ja kesäkurpitsoita. 

Jokapäiväiset kasviksemme - kurkuista tehtiin usein kurkkusalaattia suolan, sokerin ja etikan kera.

Lehtikaali ja pinaatti olivat erittäin satoisia tänä vuonna - molemmat ovat meidän herkkua.

Yhdestä lehtikaalin taimesta tulee näin valtava puska, joka kestää kylmää ja luntakin erinomaisesti. Lehtiä voi hakea hyötykäyttöön vielä lumen altakin!

Salaatteja on tullut tänä vuonna kokonaisen rykmentin tarpeisiin.

Viikonlopun kasviksia: kasvihuoneesta kesäkurpitsoita, paprikoita, chilejä ja tomaatteja. Kasvimaalta avomaankurkkua, sipuleita, pinaattia, persiljaa, yrttejä. Eikä ole torjunta-aineita!


Isäntä toi töistä trukkilavojen kauluksia kasvimaalle kasvupenkeiksi. Ne osoittautuivat kullanarvoisiksi, ja pysyivät siisteinä ja rikkaruohottomina koko kesän. Käytimme trukkilavoissa Kekkilän ja Biolanin säkkimultaa, sillä en halunnut kiskoa takiaisia ja saviheinää koko kesää porkkanapenkeistäni. 

Trukkilavojen kauluksiin istutin istukassipuleita, yrttejä ja porkkanoita.

Kasvimaa jäi vähän turhan pieneksi, sillä isäntä hätäili ohran kylvön kanssa liikaa, ja jätti kasvimaata varten liian pienen pläntin. 

Jotain on jo noussut pintaan - uuden kasvun ihme jaksaa aina ilahduttaa.

Siinä vaiheessa, kun kaikki oli vielä rikkaruohotonta.

Salaattia ja retiisiä nousi viikossa pintaan.


Kylvin lavoihin istukassipuleita, nauhaporkkanaa, timjamia, oreganoa, tilliä ja persiljaa. Yhteen puukaukaloon kokeilimme kahta eri salaattilajia ja tihkuvesikastelua -ja hienosti toimi tällaisena hellekesänä. Yrttisäkkeihin pistelin pinaatinsiemeniä, lisää timjamia, oreganoa ja tilliä sekä salaattiakin - ja kauniisti kasvoivat säkissäkin kasvihuoneen sivustalla (eikä kasvanut rikkaruohot niissäkään). 

Suoraan maahan laitoin kasvamaan salaattia, retiisiä, hernettä, sipulia, persiljaa ja tilliä sekä suojakankaan sisään lehtikaalintaimia. Samoin muutama avomaankurkuntaimi laitettiin puolihuolimattomasti tyhjäksi jääneeseen kukkapenkinkulmaan, jossa ne viihtyivätkin erinomaisen hyvin ja kasvattivat jatkuvasti isoja kurkkuja - lopulta kurkut luikertelivat jo ajotielle asti...

Salaattikokeilua tihkuvesikastelujärjestelmän kanssa.

Kun jäi yksi yrttisäkki käyttämättä, viskelin siihen salaatinsiemeniä - ja tottahan nekin siinä kasvoivat.

Yrttisäkkiin istutettua persiljaa ja tilliä - hyvin viihtyivät.

Ensimmäinen chili odotti punastumistaan.


Kerrassaan ihana kesä oli Koiviston kasvimaalla. Uusia siemeniä on hankittuna jo ensi vuotta varten - ensi keväänä kokeilen itsekin taimikasvatusta ja uusia kasveja. Korianteria aion kokeilla, samoin purjoa, ehkä valkosipuliakin, uusia yrttejä ja kasvihuoneeseen tietysti tutut tomaatit ja kurkut. Tämä on aivan ihana harrastus, jota voin suositella, jos vain pienikin maapläntti löytyy jostain kulmasta :)





8 kommenttia:

  1. Siis aivan ihana kesäkertomus.....Ja tosi maukkaan ja raikkaan näköistä satoa, ovat kyllä varmasti herkullista syötävää. Meilläpäin sanotaan, että on hyvä jauhopeukalo ja se kyllä on sinulla ja nyt totean, että on myös hyvä kasvipeukalo:) terveisin Heli

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Heli :) Tuon viherpeukalon kanssa on ollut vähän niin ja näin, kun aina olen saanut huonekasvini kuolemaan. Onneksi kasvimaa ei ole niin kranttu :) Ensi kesäksi on sangollinen siemenpusseja varattuna ja isäntä saa aurata vähän lisämaata ohrapellonkulmasta. Niin, ja raahata töistä lisää trukkilavankauluksia. Edelleenkään tuo rikkaruohojen kitkeminen ei ole lempipuuhia :)

      Poista
  2. Voi Anne, miten ihana tarina, meillä ei ole kovin iso tontti, mutta tuo kasvihuone kävis kyllä meidänkin pihaan... pitää alkaa Isännälle myydä ajatusta, josko vaikka pian luulisi itse keksineensä ajatuksen!♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Eija. Halusin niin mielelläni jakaa nuo ihanat hetket kasvimaalla - etenkin kun kesä oli niin lämmin ja puolison kanssa oli mukava iltaisin tutkia, mitä ihanaa puutarhasta tänään löytyy.
      Tuo kasvihuone oli kyllä hyvä, positiivinen yllätys. Ja vie todella pienen tilan. Tilasin tuon Mythos-kasvihuoneen Netraudasta ja se tuli viikossa. Kokoja oli useita, mutta meille tämä 6 neliöä oli täydellinen valinta. Edelleenkin siellä chili kukkii :)

      Poista
  3. Voi mikä hieno kasvihuone ja kasvimaa.Näyttää niin siistiltä.Hyviä ideoita sai kyllä tästä postauksesta,voi jos itsekin saisin joskus oman pihamaan ja sinne kasvimaan. On varmasti innostavaa kokeilla omia erilaisia kasvualustoja - ja paikkoja ja lajikkeita huomata,miten ne sitten tuottavat satoa. Makukin on varmasti tällä omalla luomutuotannolla ihan erilainen kuin kaupasta ostettuna 😊 -Elisa-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli todella ihana kokeilla taas jotain uutta, ja tuo kasvihuone oli nyt sitä. Ensi vuonna täytyy jättää vähän isommasti tilaa kasvulavoille, että mahtuu itsekin siellä kulkemaan kuokan kanssa. Yrtteihin olen tavattoman ihastunut, ja tänä kesänä kaikki ruoat ja salaatit on tainneet maistua timjamille ja oreganolle - yhtään en ole säästellyt niiden riipimistä, kun penkit notkuu yrteistä. Jännityksellä odotan, miten ne talvehtivat :)

      Poista
  4. Nyt iski naapurikateus ;) Upea kasvimaa ja mikä sato! Meidän pieneen pihaan ei mahdu kuin päärynäpuu ja muutama yrtti, mutta ehkä vielä jonain päivänä tai haaveissa ainakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ;) Onneksi pienessä laatikossakin voi kasvattaa kaikkea kivaa. Ja seinää pitkin :) Tänään tyhjättiin kasvihuone ja valmisteltiin kasvimaata ensi vuotta varten. Porkkanat jäi vielä maahan, samoin maalla kasvaa vielä lehtikaali ja yrtit. Ensi kesää odotellessa...

      Poista

Olisi kiva tutustua sivujeni lukijaan. Jos haluat, voit jättää kommentin käynnistäsi :) Kommenttisi käväisee ylläpidon tarkastuksessa, joten se näkyy vasta pienellä (joskus suurella...) viiveellä. Bloggerissa tapahtuneiden muutosten takia kommentit jäävät usein saapumatta sähköpostiini, samoin kuin omat vastaukseni eivät näytä tulevan julkaistuksi -silti käyn kyllä viestit aina jossain välissä täällä lukemassa <3 Anne