sunnuntai 21. joulukuuta 2014

Lasimestarin silli




Jouluvalmistelut ovat jo hyvässä mallissa Koiviston kartanolla. Joulukuusi on haettu autotalliin vesiämpäriin, harmaasuolattu 11,5 kg:n joulukinkku on kylmiössä sulamassa, laatikot ovat pakastimessa odottamassa, isäntä desinfioi kylmiötä joulukuntoon, joulusilakat ovat maustumassa ja kotikalja jäähtyy sangossa. 

Jouluksi piti tehdä myös muutama purkki lasimestarin silliä. Ohjeeseen tarvitaan 4-6 kpl kevyt- tai normisuolattuja sillifileitä, muutama porkkana ja sipuli, mausteita ja etikkaa. Tällä ohjeella tulee 2 kpl noin 4-5 dl:n lasipurkkia lasimestarin silliä. Herkullista sellaista :)








LASIMESTARIN SILLI
2 kpl 4-5 dl:n tölkkejä

4-6 kpl kevyt- tai voimakassuolaisia sillifileitä
2 porkkanaa viipaloituna
2 sipulia renkaina
2-4 laakerinlehteä

Mausteliemi:

4 dl vettä
3 dl väkiviinaetikkaa
3 dl sokeria
10 kokonaista neilikkaa
20 valkopippuria
20 maustepippuria
2 tl sinapinsiemeniä

1. Laita kaikki mausteliemen aineet kattilaan ja kiehauta. Anna seoksen jäähtyä kunnolla.

2. Kuori ja viipaloi porkkanat. Kuori ja leikkaa sipulit ohuiksi renkaiksi. Palo sillit sopiviksi haarukkapaloiksi. Huuhtele säilöntäpurkit ja kannet kuumalla vedellä (tai laita lasipurkit kylmään uuniin, lämpötila 100 asteeseen ja anna purkkien olla hetki sata-asteisessa uunissa, keitä purkkien kannet kuumassa vedessä).

3. Lado hieman jäähtyneisiin purkkeihin  kerroksittain porkkanaviipaleita, sipulirenkaita ja sillikerroksia. Laita laakerinlehti sekaan ja kaada purkki täyteen maustelientä. Ohjeellä tulee kaksi 4-5 dl purkkia. Laita kannet kiinni ja anna sillien tekeytyä kylmässä 2-3 päivää. 

Vaiheet:

1. Kiehauta mausteliemen ainekset ja anna liemen jäähtyä kunnolla.

2. Kuori ja viipaloi porkkanat ja sipulit.

3. Palo sillifileet sopiviksi haarukkapaloiksi.

4. Lado puhtaisiin purkkeihin kerroksittain porkkanaa, sipulia ja sillipaloja. Jatka kunnes purkki on täynnä.

5. Laita purkkiin laakerinlehti ja kaada purkki täyteen maustelientä - nouki liemestä myös kokonaisia mausteita sekaan.

6. Sipulina voi käyttää kelta- tai punasipulia, tai molempia.

7. Tällä ohjeella tulee kaksi keskikokoista purkillista sillejä.

8. Kansi kiinni ja kylmään maustumaan 2-3 vrk.

4 kommenttia:

  1. Rauhallista joulua sinulle ja perheellesi ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikein ihanaa ja herkullista joulua myös sinulle ja perheellesi <3

      Poista
  2. Mukavaa ja oikein makoisaa joulua sinulle ja koko perheellesi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Myös Mimmille ja Mimmin perheelle, oikein ihanaa ja rentouttavaa joulua <3

      Poista

Olisi kiva tutustua sivujeni lukijaan. Jos haluat, voit jättää kommentin käynnistäsi :) Kommenttisi käväisee ylläpidon tarkastuksessa, joten se näkyy vasta pienellä (joskus suurella...) viiveellä. Bloggerissa tapahtuneiden muutosten takia kommentit jäävät usein saapumatta sähköpostiini, samoin kuin omat vastaukseni eivät näytä tulevan julkaistuksi -silti käyn kyllä viestit aina jossain välissä täällä lukemassa <3 Anne