tiistai 30. syyskuuta 2014

Lehtikaali-pinaattikeittoa nyhtöpossulla



Tänä kesänä kokeilin kasvimaallani ensimmäistä kertaa lehtikaalin kasvatusta. Sain sisareltani viisi lehtikaalin tainta ja istutin ne kohopenkkiin, suojakankaan keskelle leikattuihin reikiin. Yhden pikkutaimen ötökät popsivat, koska en käyttänyt mitään torjunta-aineita, mutta muista taimista kasvoi upeat kähärälehtiset puskat. Ja satoa riittää vielä pitkään. 


Suojakankaan sisällä ensimmäiset lehtikaalin taimet ja vähän kasvimaan perimmäistä nurkkausta.


Yhdestä lehtikaalin taimesta kasvaa tällainen jättipuska. Kuva on otettu tänä aamuna 30.9.


Lehtikaali sisältää paljon rautaa ja C-vitamiinia, ja se sopii erityisen hyvin keittoihin ja muhennoksiin. Salaateissa, ja sisareni tyyliin, smoothien sisään surautettuna, voimakkaanmakuisen lehtivihanneksen saa maistumaan ennakkoluuloisimmallekin syöjälle. Lehtikaali on siitä kiitollinen lehtivihannes, että se pysyy lumen allakin syömäkelpoisena - vihreänä ja napakkana.



Meillä se lempiruoka lehtikaalista on, yhä ja edelleen, lehtikaali-pinaattikeitto. Kaikki keittoa maistaneet ovat ihastuneet siihen ja meille siitä on tullut syksyn lempiruoka. Keitto on herkullista nyhtöpossun kaverina tai keitettyjen broilerin rintafilesiivujen kera. Ellei välitä lihasta, voi keittoa höystää raejuustolla tai keitettyjen kananmunien lohkoilla. 






LEHTIKAALI-PINAATTIKEITTO
noin 2,75 - 3 litraa keittoa

2 litraa vettä
2 kanaliemikuutiota + 1 kasvisliemikuutio
2 laakerinlehteä
1,5 tl valkosipulijauhetta
1 tl tuoretta timjamia (kuivattu timjami käy hyvin - hieman vähemmän vain)
reilu loraus sitruunamehua (tai loraus omenaviinietikkaa)
currya, mustapippuria

1 litra tuoreita pinaatinlehtiä
2 suurta lehtikaalin lehteä silputtuna (ilman keskiruotia)

1 dl vehnäjauhoja
2 dl kuohukermaa (laktoositon vispikermakin käy)
2 dl kevytkermaa

1. Kiehauta vesi, liemikuutiot ja mausteet. Anna kiehua hetki ja ota laakerinlehdet pois liemestä. 

2. Lisää kiehuvaan liemeen pinaatinlehdet ja pieneksi silputut lehtikaalin lehdet. Anna lehtien kiehua 20 min. Soseuta keitto sauvasekoittimella. Maista tarvitaanko lisämakua, jos tarvitaan, lisää currya ja suolaa, myös sipulijauhe käy.

3. Sekoita pienessä kulhossa kylmät kermat ja vehnäjauho vispilällä sekaisin. Lisää seos soseutetun keiton sekaan ja anna kiehua noin 10 min keskilämmöllä, että vehnäjauhot kypsyvät. Sekoittele seosta vispilällä kiehumisen aikana.

4. Maista maut ja lisää suolaa ja pippuria tarvittaessa. Anna makujen tasaantua miedolla lämmöllä. Tarjoa keitto nyhtöpossusuikaleiden tai revityn, keitetyn broilerinlihan kanssa. Keitto on hyvää myös kananmunalohkojen tai raejuuston kanssa.


NYHTÖPOSSU ELI UUNISSA PITKÄÄN HAUDUTETTU POSSUNLIHA

3 kg possun rasvaista uunilihaa (etuselkä)
6-7 tl suolaa
mustapippuria

1. Suolaa possunliha reilusti joka puolelta ja jauha mustapippuria pinnalle. Liha voi olla useampanakin palana, mutta läskiä pitää olla reilu kerros pinnassa. Ei kannata säikähtää lihan määrää, sillä uunista tullessaan lihan rasvasta on suurin osa sulanut, ja liha kutistuu lähes puoleen.

2. Laita liha kannelliseen uunipataan, rasvakerros ylöspäin, ja anna hautua 150 asteessa noin 6-7 tuntia, kunnes liha on ylikypsää ja hajoaa palasiksi. Itse käytän Hackmannin valurautaista, kannellista uunipataa, joka onkin aivan verraton. 

Valurautapadat täytyy muistaa tyhjätä heti uunista tulon jälkeen, eikä siinä saa säilyttää ruokaa (mikä monilta unohtuu). Valurautapata pestään heti kuumalla vedellä ja tiskiharjalla, mielellään ei pesuaineilla, ja kuivataan huolellisesti. Itse sipaisen vielä ohuelti rypsiöljyä padan sisään ja kannen sisäpuolelle, laitan pari palaa talouspaperia padan sisään ja laitan padan pahvilaatikossa kaappiin. Oikein käsiteltynä valurautapata on lähes ikuinen.



Vaiheet lehtikaali-pinaattikeitolle:

1. Tuoretta pinaattia ja lehtikaalia suoraan kasvimaalta. Vielä syyskuun lopullakin pysynyt näin mehevänä. Revi pinaatista lehdet ja leikkaa lehtikaalin lehdistä keskiruoti pois. Suikaloi lehtikaali hyvin ohuiksi suikaleiksi.

2. Kiehauta vesi, liemikuutiot ja mausteet. Ota laakerinlehdet pois. Lisää sekaan pinaatinlehdet ja lehtikaalisilppu. Keitä noin 20 min.

3. Soseuta keitto huolellisesti sauvasekoittimella. 

4. Vispaa kylmät kermat ja vehnäjauho tasaiseksi.

5. Kaada jauhosuurusseos keiton sekaan ja vatkaa hetki. Kiehauta ja anna kiehua keskilämmöllä noin 10 min, että vehnäjauhot kypsyvät ja keitto sakeutuu hieman.

6. Maista maut ja lisää tarvittaessa suolaa, curryä, mustapippuria. Jos lisäät mausteita, anna vielä hetki kiehua. Keitto saa jäädä ohuehkoksi, sillä jäähtyessään se kuitenkin sakeutuu.

7. Lisää keiton päälle nyhtöpossua tai broileria, raejuustoa tai kananmunalohkoja.

8. Voin lämpimästi suositella tätä ihanaa keittoa kaikille. Meillä tämä keitto kuuluu suosikkikeittojen top 10:een.


sunnuntai 28. syyskuuta 2014

Aamiainen Jamien tapaan








Viikonloppuisin aamiaisen kokkaa meillä se, joka ensimmäisenä ehtii keittiöön. Viime viikonloppuna se oli puoliso, jonka lempiaamiaisia ovat munakkaat, paistetut kananmunat ja grillatut leivät. Puolison aamiaskeittiössä yleensä tietää saavansa kananmunia, muodossa tai toisessa.

Tänä viikonloppuna aamiasvuorossa olin minä. Itse olen puurojen ystävä, ja usein lempisunnuntaiaamiaiseni onkin puuro, muna-anjovisleivät ja iso pannu kahvia. Nyt olen ihastunut Jamie Oliverin lempiaamiaiseen, jossa vähän tummempi paahtoleipä kieritellään chilillä, suolalla ja pippurilla maustetussa kananmunassa ja paistetaan pannulla. Paistettujen leipien kaveriksi paistetaan vielä rapeaa pekonia ja kananmuna. Tällä tuhdilla aamiaisella jaksaa pitkälle iltapäivään, ja maistuu myös puolisolle paremmin kuin puuro.







AAMIAINEN JAMIEN TAPAAN
(2 nälkäiselle tai 4 pieniruokaiselle)

4 viipaletta täysjyväpaahtoleipää
2 isoa kananmunaa
1/4 chiliä silputtuna
suolaa ja mustapippuria

1 pkt pekonia (noin 10 viipaletta)
2-4 kananmunaa paistettuna
suolaa ja mustapippuria
voita ja rypsiöljyä paistamiseen

1. Riko kaksi kananmunaa suurehkolle, syvälle lautaselle. Lisää silputtu chili, suola ja mustapippuri sekaan. Vatkaa munien rakenne rikki.

2. Laita isolle paistinpannulle hieman voita ja rypsiöljyä. Paista pekonit pannulla rapeiksi ja siirrä tarjoilulautaselle. Lisää vähän öljyä pannulle.

3. Kierittele paahtoleivät vatkatussa munaseoksessa molemmin puolin ja anna paistua pekoninmakuisessa rasvassa. Anna leipien paistua molemmilta puolilta kullanvärisiksi, älä paista liikaa. Laita leivät tarjoilulautaselle pekonien viereen.

4. Huuhtele paistinpannu vedellä ja pyyhkäise paperilla kuivaksi. Lisää öljyä ja voita, ja anna rasvan kuumeta. Riko kananmunat paistinpannuun, mausta suolalla ja mustapippurilla. Paista munia toiselta puolelta minuutti ja toiselta puolelta vain hetki, jotta munien keltuainen jää pehmeäksi.

5. Kokoa aamiaisannos leivästä, pekonista ja paistetusta munasta. Nauti Jamien herkkuaamiainen tomaattiviipaleiden kera.

Vaiheet:


1. Vatkaa munat, chilisilppu, suola ja mustapippuri syvällä lautasella.

2. Laita pannulle voita ja rypsiöljyä kuumenemaan.

3. Paista pekonit ensin, jotta saat pekonien rasvan talteen.

4. Kierittele paahtoleivät vatkatussa munassa molemmin puolin, leivät imevät todella ahneesti koko liemen.

5. Paista leivät keskilämmöllä kullanruskeiksi.

6. Paista molemmat puolet. Älä paista liikaa.

7. Huuhtele pannu leipien paiston jälkeen ja kuivaa. Lisää voita ja rypsiöljyä. Paista kananmunat nopeasti molemmilta puolilta. Vain minuutti toiselta puolelta.

8. Ja paista vain lyhyt hetki käännetyltä puolelta.
9. Kokoa annokseen leipää, pekonia ja paistettua munaa. Itse lisään myös viipaloitua tomaattia ja salaattiakin mukaan.
10. Tällä aamiaisella jaksaa koko päivän.

perjantai 26. syyskuuta 2014

Maksapasteija ja säilötyt chili-avomaankurkkuviipaleet






Puoliso toi Härmän Roadhousen ihanalta lihatiskiltä hyvää jauhettua maksaa, ja tällä viikolla meillä nautittiin jo toinen maksa-ateria. Alkuviikosta paistelin meheviä naudanmaksasiivuja kermakastikkeen kera, nyt piti testata uutta maksapasteija-reseptiä. 

Tämän maksapasteijareseptin sain Turussa asuvalta tädiltäni, joka oli ottanut talteen Turun Sanomissa julkaistun reseptin. Tätini itse on kasvissyöjä, mutta keräilee onneksi kaikenlaisia reseptejä. Ja löytyihän tällekin reseptille innokas testaaja.

Ohje oli tosi helppo. Lopputuloksena syntyi herkullinen maksapasteija, tai ehkä nimeksi sopisi paremminkin maksamureke, jonka mieto maku muistutti maksalaatikkoa. Reseptistä ei kannata jättää pois tuota anjovisliemilisäystä, sillä se sopii mausteeksi todella hyvin. Tämä resepti jäi kyllä pysyvään käyttöön.

Meillä nautittiin maksapasteijaa viipaleina leivän päällä, itse tehtyjen chili-suolakurkkuviipaleiden kanssa (jonka ohjeen kerron teille tuolla lopussa), sekä perunamuusin ja puolukkasurvoksen kera. 







MAKSAPASTEIJA
pienehköön noin litran vuokaan

1 (100 g) sipuli raastettuna isoksi raasteeksi
1 rkl voita + 1 rkl öljyä paistamiseen
2 dl kuohu- tai vispikermaa
4 rkl korppujauhoja
1,5 tl suolaa
1 tl sokeria
1 tl inkivääriä (maustejauheena)
1/4 tl valkopippuria
1 rkl anjovislientä tai 2-3 anjovisfilettä hienonnettuna (itse käytin lientä)
2 kananmunaa
300 g naudan maksaa jauhettuna

1. Kuullota sipuliraaste kypsäksi  miedolla lämmöllä voinokareen ja öljyn kanssa. Sipuliin saa tulla kullankeltainen väri, mutta älä polta tummaksi. Anna jäähtyä.

2. Mittaa korppujauhot, kerma ja mausteet kulhoon ja sekoita kunnolla. Anna ainesten turvota 10 min. Itse tein seoksen yleiskoneen teholeikkurissa.

3. Sekoita jäähtynyt sipuliseos, kananmunat ja maksa korppujauhoseoksen sekaan. Sekoita seos tasaiseksi massaksi.

4. Voitele tai vuoraa leivinpaperilla pienehkö, noin litran vuoka. Kaada maksaseos vuokaan. Peitä vuoka foliolla.

5. Paista maksapasteija 200 asteessa, uunin keskitasolla, noin 55 min - 1 tunti ylä/alalämmöllä. Anna maksapasteijan jäähtyä vuoassa ja kumoa vasta jäähtyneenä. Nauti maksapasteija viipaleina murekkeen tapaan tai yhdessä suolakurkkujen kanssa leivän päällä.







SÄILÖTYT CHILI-AVOMAANKURKKUVIIPALEET
3 litraa 

3 litraa avomaankurkkua ohuina viipaleina
1-2 chiliä viipaloituna ohuiksi viipaleiksi
1,5 sipulia ohuina viipaleina
3 isoa valkosipulinkynttä ohuina viipaleina
tillijauhetta

Säilöntäliemi:

1,2 litraa vettä
3 dl väkiviinaetikkaa
1 dl sokeria
reilu 1/2 dl suolaa
1 rkl tillijauhetta
mustapippuria
1,5 rkl sinapinsiemeniä

1. Pese ja viipaloi avomaankurkut, sipulit ja chili ohuiksi viipaleiksi.

2. Lado lasipurkkeihin hieman kurkkuviipaleita, ripottele väliin vähän chiliä, tillijauhetta ja sipuliviipaleita, ja laita taas paksu kerros kurkkuviipaleita. Lado tölkki täyteen. Itse olemme sellaisia kurkkujen suurkuluttajia, että tein koko kurkkuviipalesatsin yhteen isoon kolmen litran tölkkiin. Tölkin pesen huolellisesti ja laitan kylmään uuniin, lämpötila 100 asteeseen, ja kun tölkki on sata-asteinen, täytän sen kurkkuviipaleilla. Kannet desinfioin keittämällä ne kiehuvassa vedessä. Jos käytät tiivisteellisiä tölkkejä, vaihda tiivisteet joka säilöntäkerta uusiin.

3. Kaada kaikki säilöntäliemen ainekset kattilaan ja kiehauta seos. Kaada kuuma liemi kurkkuviipaleiden päälle purkkiin, täytä purkki ihan täyteen. Anna liemen jäähtyä 10 min ja sulje kansi tiiviisti. Anna purkin jäähtyä ja vie kylmään. Kurkkuja voi syödä jo muutaman päivän päästä, itse annan kurkkujen maustua viikon tai pari.


Vaiheet maksapasteijalle:

1. Kuullota sipuliraaste voin ja öljyn seoksessa miedolla lämmöllä.

2. Sipuli saa ottaa hieman väriä.

3. Maksapasteijan aineksia: maksaa, mausteita, munia ja kermaa.
Puoliso toi jauhetun maksan Härmän Roadhousen komealta lihatiskiltä, ja olikin todella hyvää maksaa. Tänään lähti lihatiskille uusi ostoslista :)

4. Laita kulhoon tai teholeikkuriin kerma, korppujauhot ja mausteet turpoamaan 10 minuutiksi. Itse heitin jäähtyneen sipuliseoksenkin sekaan. Pyöräytin leikkuuteriä muutaman kerran.

5. Lisää jauhettu maksa ja kananmunat seokseen. Sekoita seos tasaiseksi massaksi.

6. Voitele tai vuoraa leivinpaperilla pieni vuoka. Oma vuokani oli 1,5 litran vuoka ja turhan iso. Litran vuoka riittää.

7. Kaada maksaseos vuokaan.

8. Peitä vuoka foliolla.

9. Paista 200 asteessa uunin keskitasolla noin 55-60 min. Tässä kuvassa valmiiksi paistettuna. Anna jäähtyä vuoassa ennen kumoamista.

10. Leikkaa maksapasteijasta viipaleita ja nauti leivän päällä suolakurkkujen kera. Maksapasteija on herkullista myös perunamuusin, puolukkasurvoksen ja salaatin kera.


keskiviikko 24. syyskuuta 2014

Suklaiset rusinacookiet






Pikkuleipiä olen tehnyt todella vähän tämän vuoden aikana. En tiedä miksi, sillä useimmat pikkuleivät ovat nopeita tehdä, ja herkullisista ohjeista ei ainakaan ole pulaa. 

Tänään yritinkin muistella, mitä laitoin yleensä suklaisiin rusinacookiehin, jotka katosivat aina rasiasta parissa päivässä. En halunnut tehdä mitään amerikkalaisia jättiläiskeksejä, vaan ihan maltillisen kokoisia kahvihetken herkkuja. Tällä ohjeella valmistui 24 kpl keskikokoisen ja suurehkon välillä olevia pikkuleipiä. 

Taikinaa voi pakastaa varastoon eli kääriä leivinpaperin sisään pötköksi ja laittaa pötkö muovipussiin. Taikinapötkön voi viipaloida hieman jäisenä pellille paistumaan, mutta paistoaikaa pitää lisätä pari minuuttia. Taikina säilyy pakastimessa muutaman viikon.

Ja kylläpä nämä olivatkin hyviä: makeita, suklaisia, vähän kauraa ja rusinoita - miten ihmeessä olin unohtanut nämä?









SUKLAISET RUSINACOOKIET
24 kpl

125 g huoneenlämpöistä voita
1 dl fariinisokeria
1 tl vaniljasokeria
1 iso kananmuna
0,5 dl kaurahiutaleita
1,5 dl vehnäjauhoja
0,5 tl leivinjauhetta
0,5 dl rusinoita
100 g karkeaksi rouhittua tummaa suklaata

1. Vatkaa pehmeä voi, fariinisokeri ja vaniljasokeri kuohkeaksi. Lisää kananmuna ja vatkaa kunnolla aineksia.

2. Sekoita kaurahiutaleet, vehnäjauho ja leivinjauhe ensin keskenään. Lisää jauhoseos kerralla sekaan ja sekoita vatkaimen hitaimmalla nopeudella taikina nopeasti kasaan.

3. Rouhi suklaa karkeasti, seassa saa olla reilumpiakin palasia. Lisää suklaarouhe ja rusinat seokseen, ja kääntele nuolijalla ainekset sekaisin.

4. Kokoa taikina leivinpaperille pötköksi ja pyöritä pötkö leivinpaperin sisään tangoksi (halkaisija noin 5 cm). Laita tanko jähmettymään pakastimeen 1/2-1 tunniksi. 

5. Leikkaa taikinatangosta 1 cm:n viipaleita ja asettele viipaleet leivinpaperille uunipellille. Jätä viipaleiden väliin reilusti tilaa, sillä cookiet leviävät paistuessaan. Taikinasta tulee kaksi uunipellillistä pikkuleipiä, noin 24 kpl.

6. Paista cookiet 180 asteessa, uunin keskitasolla, 10 min ylä/alalämmöllä. Älä välitä, vaikka keksi näyttäisi vähän raa'an näköiseltä uunista tultuaan. Kyllä se on kypsä :) 

7. Anna pikkuleipien jäähtyä pellillä. Säilytä pikkuleipiä umpinaisessa rasiassa. Vaikka ei ne siellä säily, ne syödään heti...


Vaiheet:

1. Näihin pikkuleipiin tarvitaan hyvin vähän aineksia.

2. Vatkaa pehmeä voi ja sokerit vaahdoksi. Lisää muna ja vatkaa hyvin.

3. Lisää jauhoseos kerralla sekaan ja vatkaa taikinan sisään.

4. Rouhi suklaa ja lisää yhdessä rusinoiden kanssa seokseen. Kääntele nuolijalla  ainekset taikinan sekaan.

5. Valmis taikina on paksua ja tahmeaa.

6. Taikinan voi rullata jauhojen avulla pötköksi ja kiertää leivinpaperin sisään. Itse laitoin tahmean taikinan leivinpaperin keskelle ja muotoilin käsin tangoksi ja pyörittelin leivinpaperin sisällä pyöreähköksi pötköksi.

7. Laita taikinapötkö pakastimeen jähmettymään 1/2-1 tunniksi. Jähmettyneestä tangosta on helppo leikata veitsellä viipaleita.

8. Leikkaa pötkö sentin viipaleiksi ja asettele viipaleet leivinpaperin päälle uunipellille. Taikinapötköstä tulee noin 24 kpl pikkuleipiä. Jätä pikkuleipien väliin reilusti tilaa.

9. Paista 180 asteessa uunin keskitasolla 10 min. Tämän näköisiä ovat kypsinä. Anna jäähtyä pellillä.

10. Suklaiset rusinacookiet. Nämä olivat taas ihan liian hyviä...