keskiviikko 15. huhtikuuta 2015

Sima-hedelmäkakkua ja kotisimaa vappua odotellessa



Töttöröö ja tulevaa vappua :)

Lunta sataa taivaan täydeltä, mutta vappumielen orastusta eivät pienet lumisateet haittaa. Koiviston keittiössäkin uuni lämpeni pitkästä aikaa, ja ensimmäiset simapullotkin on jo korkattu paljussa istuen.

Sain ilon osallistua Suomen Sokerin ja Blogirinki Median yhteiseen vappukampanjaan. Kampanjapaketista löytyi tuttua fariinisokeria sekä tummaa muscovado ruokosokeria, lisäksi paketin piristyksenä oli itselleni uusi tuttavuus, muscovadosiirappi, sekä ruokosokerisiirappi Cane Syrup. Sokerit ja siirapit pääsivätkin heti hyötykäyttöön vappuherkuissa!






Kampanjaleivonnaiseksi leivoin brittityylisen hedelmäkakun, joka sai lisämakua simasta, jossa kuivahedelmäpalat kiehautettiin. Sokerina käytin fariinisokeria. Kuorrute kiehautettiin fariinisokerista, voista, tomusokerista ja - simasta! Kakku koristeltiin aprikoosi- ja taatelipaloilla; samoja hedelmiä löytyy myös kakun sisältä. Koristeena olevat hedelmäpalat glaseerattiin lopuksi uudella muscovadosiirapilla.





Vapun saapuessa kukonaskelin, muistathan miten helppoa kotisiman valmistus on? Ellet ole koskaan ennen tehnyt simaa, voisit kokeilla vaikkapa alla löytyvällä ohjeella. Ja pakko ei ole tehdä koko sangollista, vaan annoksen voi puolittaa. Neljän litran sima-annoksen teosta jäävän fariinisokerin voikin sitten hyödyntää vaikkapa sima-hedelmäkakun leivonnassa :)

Hauskaa (ja toivottavasti vähälumista) vappua kaikille!





















SIMA-HEDELMÄKAKKU
Ø 20 cm:n irtopohjavuokaan

3/4 dl simaa (tai mehua, alkoholia tms.)
125 g kuivahedelmiä silputtuna (itse käytin taatelia, aprikoosia ja rusinoita)
200 g pehmeää voita
150 g fariinisokeria
3 kananmunaa
2,5 rkl kasviöljyä
250 g vehnäjauhoja (noin 4,5 dl)
2 tl leivinjauhetta

Kuorrutus:

50 g voita
3/4 dl simaa
100 g fariinisokeria
100 g tomusokeria

25 g kylmää voita kiehautuksen jälkeen

Pinnalle:

aprikoosi- ja taatelisilppua
muscovado-siirappia


1. Laita silputut kuivahedelmät ja sima pieneen kattilaan. Kiehauta seos ja siirrä sivuun jäähtymään.

2. Mittaa kulhoon pehmeä voi ja fariinisokeri. Vatkaa seosta 5 min, kunnes vaahto on pehmeää ja ilmavaa.

3. Lisää kananmunat, yksitellen. Vatkaa jokaisen lisäyksen välissä.

4. Lisää öljy ja sekoita hyvin.

5. Sekoita vehnäjauhot ja leivinjauhe keskenään. Lisää seos siivilän läpi muuhun taikinaan. Sekoita nuolijalla seos tasaiseksi.

6. Lisää viimeisenä kuivahedelmät liemineen. Sekoita nuolijalla.

7. Kaada seos voideltuun 20 cm:n irtopohjavuokaan, jonka pohjalla on leivinpaperiympyrä. Tasoita pinta. Paista 180 asteessa keskilämmöllä noin 45 min, toiseksi alimmalla tasolla. Kypsä kakku on keskeltä kohonnut, kauniin vaaleanruskea ja irtoaa vuoan reunoista. Anna kakun jäähtyä ennen kuorrutusta.

8. Kiehauta kuorrutteen voi, sima, fariinisokeri ja tomusokeri. Anna seoksen kuplia ja tasoittua muutama minuutti. Lisää loppu voi kylmänä sekaan ja sekoita. Anna seoksen jäähtyä jääkaappikylmäksi. Vatkaa kylmä kuorruteseos sähkövatkaimella kauniin vaaleanruskeaksi. Kaada kuorrute kakun pinnalle ja ripottele päälle hedelmäpalat. Lisää hedelmäpalojen päälle hieman muscovadosiirappia.



1. Mittaa 3/4 dl simaa ja 125 kuivahedelmiä, silppua hedelmät pieniksi kuutioiksi - rusinat voi jättää kokonaisiksi.

2. Kiehauta hedelmät ja sima, siirrä sivuun jäähtymään.

3. Leikkaa leivinpaperiympyrä ø 20 cm irtopohjavuokaan.

4. Voitele vuoka ja paina leivinpaperi pohjalle.

5. Hedelmäkakkuun tarvitset 150 g fariinisokeria ja 200 g pehmeää voita.

6. Vatkaa fariinisokeria ja voita 5 min, kunnes seos on vaahtoutunut pehmeäksi. Lisää munat yksitellen seokseen, välillä vatkaten.

7. Kakkuun tarvitaan 3 kananmunaa ja 2,5 rkl kasviöljyä. Lisää öljy munien lisäyksen jälkeen kakkutaikinaan.

8. Mittaa 250 g vehnäjauhoja (noin 4,5 dl) ja 2 tl leivinjauhetta.

9. Siivilöi jauhoseos taikinaan ja sekoita taikina tasaiseksi nuolijalla. Jos taikina tuntuu paksulta, lisää sekaan loraus simaa.

10. Lisää viimeisenä kiehautetut kuivahedelmät liemineen ja sekoita nuolijalla.

11. Levitä kakkutaikina vuokaan ja paista 180 asteessa noin 45 min, keskilämmöllä, uunin toiseksi alimmalla tasolla.

12. Valmis kakku on kauniin ruskea ja keskiosa on kohonnut. Anna kakun jäähtyä ritilällä ennen kuorrutusta.

13. Kiehauta kuorrute. Anna seoksen kuplia ja vaahdota muutama minuutti levyllä. Seos on ihan nestemäistä ja melko tumman ruskeaa tässä vaiheessa. Anna seoksen jäähtyä jääkaappikylmäksi (kylmänä on tummaa ja paksua, siirappimaista). Vatkaa kylmä kuorruteseos sähkövatkaimella kuohkeaksi - väri muuttuu vaalean kinuskisen väriseksi.

14. Kaada kuorrute kakun pinnalle ja levittele kuorrutetta myös reunoille.

15. Ripottele pilkottuja aprikooseja ja taateleita kakun pinnalle. Viimeistele kakku valuttamalla hieman muscovadosiirappia hedelmäpalojen päälle.




VANHANAJAN SIMA
8 litraa

500 g fariinisokeria
500 g tavallista hienoa sokeria
2 sitruunaa
2 appelsiinia (tai voi tehdä pelkillä sitruunoillakin)
1/4-1/2 tl tuoretta hiivaa
8 litraa vettä 

1. Pese sitruunat ja appelsiinit huolellisesti. Kuori ne kuorimaveitsellä. Purista sitruksista mehu ja pilko puristetut hedelmänkannat mukaan sankoon. Laita kuoret, puristettu mehu ja hedelmärippeet puhtaan sangon pohjalle.

2. Kaada sokerit sankoon. Lisää 8 litraa kuumaa vettä päälle ja hämmennä, että sokerit sulavat. Jätä jäähtymään huoneen lämpöön haaleaksi, alle 37 asteiseksi. 

3. Lisää haaleaan veteen vesitilkkaan liotettu hiiva ja sekoita hyvin seokseen. Hiivaa tarvitaan todellakin noin vähän. Ei ole mitään hyötyä lisätä hiivan määrää, sillä jos hiivaa on paljon, se syö simasta sokerit pois ja jättää pohjaan paksun vellimäisen mäskin. Jätä sima vuorokaudeksi huoneenlämpöön sangon kansi löyhästi päällä ja raollaan (tai peitä pyyheliinalla, ettei pölyä mene sankoon). Itse annan sangon olla puolitoista vuorokautta keittiön lattialla tai kodinhoitohuoneessa lattialämmön päällä.

4. Laita puhtaisiin pulloihin kuhunkin 1 tl sokeria ja muutamia rusinoita, kaada siivilöity sima päälle. Jätä pullon korkki löysästi kiinni ja vie kylmään. Kierrä korkki tiiviimmin kiinni vuorokauden tai kahden päästä. Kun rusinat nousevat pintaan, sima alkaa olla valmista juotavaksi. Yleensä sima saa olla kylmässä 3-4 vrk ennenkuin on valmista. Sima säilyy kylmässä useita päiviä hyvänä ja siihen tulee happoja lisää, mitä kauemmin antaa käydä.

Itse siivilöin käyneen siman puhtaaseen sankoon, johon heitän kourallisen rusinoita ja samanverran sokeria. Sangon vien kylmiön lattialle ja kansi päälle. Kun rusinat nousevat sangon pinnalle, sima alkaa olla valmista. 

Jos haluat tummempaa simaa, käytä pelkkää fariinisokeria.
Dansukkerin sivuilta täältä löydät myös moderneja simaohjeita esim. passionhedelmästä tai inkivääristä. Muita ihania simaohjeita ja vapputunnelmaa löydät Suomen Sokerin ja Blogiringin vappukampanjasivuilta täältä.

Ja tässäpä vielä simantekoa kuvina:


1. Keitä 8 litraa vettä kiehuvaksi.

2. Kuori pestyt sitruunat ja appelsiinit perunankuorimaveitsellä, purista mehut.

3. Laita sangon pohjalle sokerit, kuorisiivut ja puristettu mehu.

4. Lisää myös puristetut hedelmäkannat ja hedelmäliha sankoon lisämakua antamaan.

5. Kaada kuuma vesi päälle ja anna seoksen jäähtyä reilusti alle 37 asteiseksi. Liuota hiiva pieneen nestetilkkaan ja lisää hiivaliemi seokseen. Anna käydä huoneenlämmössä 1,5 vuorokautta.

6. Siivilöi seos. Lisää puhtaisiin pulloihin 1 tl sokeria , muutama rusina ja sima. Anna käydä kylmässä 3-4 vrk (itse annan käydä jopa viikon). Jätä korkit käymisvaiheessa vain löysästi kiinni. Kun rusinat pompsahtavat siman pinnalle, simaa voi juoda. Siman voi antaa käydä kauemminkin, ja lisätä hieman sokeria tarvittaessa.

7. Simatarjoilua nuorten tyyliin :)

Kuplivaa vappua!


Yhteistyössä Suomen Sokeri

p.s. muita Blogiringin vapputeemaan liittyviä postauksia löytyy täältä!

8 kommenttia:

  1. Näyttää ihanalta sinun simasi kuplineen. En muista koska olen viimeksi simaa tehnyt, ehkäpä nyt laitan simat tulemaan :) Oikein hyvää vapun odotusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Peggy :) Hyvää vapunodotusta sinullekin <3
      Minä käytän aina paljon aikaa siman valmistamiseen. Simahan vain paranee, mitä aikaisemmin sen tekee - moniin kesän juhliinkin teen sekä kotikaljaa että simaa. Ei muuta kuin simasanko sihisemään...

      Poista
    2. Nyt on aineet sankoineen ostettuna :)

      Poista
    3. :) minäkin teen tänä viikonloppuna simaa. Ja kun rusinat kelluvat pullossa, saapi jo maistella. Itse annan käydä kylmässä pitempään kuin suositellaan (annan käydä viikon) ja lisään hieman sokeria loppuvaiheessa - meillä tykätään hyvin kuplivasta simasta. Ja parin viikon kuluttuakin sima on tosi hyvää, jos sitä vain jää :)

      Poista
    4. Vinkkiä noista sitrus hedelmistä: Kannattaa jättää kuoren ja hedelmälihan välillä oleva valkoinen kerros pois, kyllä se hyvältä tuoksuu mutta maistuu kitkerältä ja voi jättää samanmoisen maun simaan, itse tuli munattua juuri niin pari vuotta takaperin. Kun muutenkin siivilöin kaiken niin ei haittaa vaikka lusikoisi pelkät hedelmälihat sekaan. Ja nyt täytyy itsekin mennä etsimään noita siirappeja jotta pääsee kokeilemaan.

      Poista
    5. Hei! Itse laitan aina nuo kannanpuolikkaat mukaan, eikä simasta ole tullut kitkerää. Ehkä se riippuu hedelmistä yksilöinä; itse yritän etsiä mahdollisimman painavia ja ohutkuorisia appelsiineja ja sitruunoita simantekoon.

      Poista
  2. Ihanat sivut,,ei kyllä sovi laihduttajille.Olen kokeillut muutamaa ruokareseptiäsi ja vileipäkakkuja ohjeillasi,,ihania.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon <3 Ikuisia laihduttajia tässä itsekin ollaan, mutta leivonta vie aina voiton.

      Poista

Olisi kiva tutustua sivujeni lukijaan. Jos haluat, voit jättää kommentin käynnistäsi :) Kommenttisi käväisee ylläpidon tarkastuksessa, joten se näkyy vasta pienellä (joskus suurella...) viiveellä. Bloggerissa tapahtuneiden muutosten takia kommentit jäävät usein saapumatta sähköpostiini, samoin kuin omat vastaukseni eivät näytä tulevan julkaistuksi -silti käyn kyllä viestit aina jossain välissä täällä lukemassa <3 Anne