sunnuntai 13. elokuuta 2017

Kolmen sipulin sitruunainen kesäkurpitsakeitto







Ehdimme kesälomalla kipaista pienen kierroksen Pohjois-Norjan ja Lofoottien kauniissa maisemissa. Kuuden päivän lomareissulla sallin dieettiini myönnytyksiä, esimerkiksi muutaman jäätelön, muutaman kahvipullan ja vähän sokerittomia karkkeja. Muutama grilliruoka-annoskin tuli poikkeuksellisesti syötyä. 

Meillä oli vain viikko lomaa jäljellä, joten matka oli lähinnä asuntovaunun kanssa kiertoajelua Ruotsin kautta (tietöiden takia) Kaaresuvantoon ja käsivartta myöten Norjaan. Skibotnista lähdettiin etelään, kohti Lofootteja. Muutamia päiviä Lofoottien kauniissa maisemissa, Henninsværin jylhissä maisemissa, Saltstraumenilla ja Saltdalenin kauniissa ympäristössä. Lopuksi ajelimme Junkerdalenin komeasta rotkolaaksosta Ruotsin Arjeplogiin ja Arvidsjaurin kautta kohti Pohjanmaata. Kuuden päivän reissulla ajettiin noin 3400 km.

Kauniita maisemia: Henninsvær, Digermulen ja jossain Skibotn-Narvik välillä olevia kumpareita.

Narvikin uusi valmisteilla oleva silta, Gullesfjordbotnin leirintäalue, hyvä opas Norjan reissaajille (ilmainen, saa turistinfoista ja NAF:n leirintäalueilta; sisältää myös kaikki tietullit ja niiden maksut!), Henningsværin jyhkeä massiivi.

Matkalaiset :)

Junkerdalin rotkolaaksoa ja Ruotsin rajan lähellä oleva viehättävä vuohitila, jonka kahvilassa nautittiin norjalaista täytettyä ohutleipää. Leipä oli täytetty lämpimällä ja makealla ruskealla juustolla, voilla ja creme fraichella. Ei ihan laihduttajan ruokaa, mutta laitettiin lettu puoliksi isännän kanssa :)

Norjalaisia juustoja, isännälle tietysti makkaraa ja kaamealle haisevaa kuivattua kalaa.


Täytetty ohutleipä (se puolikas...), norjalaisia kookospullia, hyvää leipää (ja ihan itse siivutettu norjalaisen kaupan siivutuskoneella) ja Annen heikkous, salmiakit (sokerittomana sentään).

Ihanaa Kursulaisen leipää (leivotaan Sallassa), ruotsalaisten hot dog Jättejänkare, ihana Diplom is -pehmis ja Ropinsalmen Ropin Pirtin kuuluisat munkkikahvit.



Talousvaaka oli reissussa mukana, joten tiesin suurinpiirtein mitä söin ja kuinka paljon. Henkilövaa'an jätin sentään kotiin, vaikka kylläkin kutkutteli myös sen sieppaaminen kainaloon. 

Reissun jälkeen oli vähän syyllinen olo, kun kapusin puntarille viikon tauon jälkeen. Vaan puntari oli armollinen: paino oli pysynyt ennallaan! Ja nyt, kun viikko on oltu taas kotona, paino lähti kovaan laskuun: -36 kilon painonpudotusta vaaka osoitteli tänä aamuna. Oli mukavaa palata taas omalle ruokavaliolle, joka tuntuu hyvälle. Painon pudottaminen vaatii tosi paljon, kun elää kokonaan ilman kilpirauhasta.

Kotona kävin aamulla keräämässä laihduttajan herkkukorin oman kasvimaan ja kasvihuoneen antimista.

Herkkukori oman maan anneista. Kesä on ihanaa aikaa -laihduttajallekin.

Kesäkurpitsaa tulee tänä vuonna paljon, samoin sipuleita mehevine varsineen. Kasvihuoneesta tulee tauotta isoja, vihreitä paprikoita, tulisia vihreitä ja punaisia chilejä, valtavia kurkkuja ja pikkuruisia oransseja ja keltaisia tomaatteja. Yrttejä on joka kulmauksessa: korianteria on tuuheat pusikot, tilliä, persiljaa, timjamia, oreganoa, lipstikkaa, salviaa...

Yhteishyvän Ruoka-lehdestä löysin kivoja kasvisruokaohjeita, joista kesäkurpitsan ja kookosmaidon yhdistelmä päätyi omaan keittiööni. Tein oman versioni sosekeitosta, jonka ristin Kolmen sipulin sitruunaiseksi kesäkurpitsakeitoksi. Tästä keitosta tuli välittömästi tämän kesän suosikkikeitto, sillä jo sen ajatteleminenkin saa suun vettymään: muikean sitruunainen maku, kookosmaito tuo ihanan kermaisuuden ja samettisuuden, sipulit ja itäiset mausteet tuovat mukavaa potkua keittoon -ja se salainen ainesosa -valkosipulin kukkavarret...

Valkosipulin kukkavarsia


Sisareltani sain isot kasat valkosipulin kukkavarsia, kun hän leikkeli niitä valkosipuliviljelmältään. Ensimmäinen reteä haukkaus sai suun tuleen, varrethan oli täyttä dynamiittiä! Kuin chilin ja valkosipulin petollinen yhdistelmä :) Näitä kukkavarsia olenkin nyt hyödyntänyt kaikissa keittoruoissa.

Kolmen sipulin sitruunainen kesäkurpitsakeitto on äärettömän helppo tehdä: kasvikset palotaan isoon viiden litran pataan, vettä ja mausteet päälle, keitetään vartti, ongitaan laakerinlehdet pois keitosta (ettei käy niin kuin minulle eka kerralla, että soseutin nekin...huonolla menestyksellä), lisätään kookosmaito ja soseutetaan, pieni kuumennus ja keitto tarjolle keitetyn kananmunan tai raejuuston kanssa. Ja ihan parasta -keitossa on vain 66 kcal/ 100 g. Jos ei tarvitse keittoa ihan näin paljoa, voi reseptin puolittaa. Itse tykkään, että kevyttä keittoa on aina kylmiössä odottamassa - ei tule turhia sortumisia välipaloihin.






KOLMEN SIPULIN SITRUUNAINEN KESÄKURPITSAKEITTO
(yli 4 litraa keittoa)

n. 1600-1700 g kesäkurpitsaa 
2 sipulia varsineen (silputaan kaikki vihreät varretkin mukaan), yht. 335 g varsineen
75 g valkosipulin kukkavarsia (pieneksi silputtuna), voi korvata 1 kok. chili + 5-6 valkosipulin keskikok. kynttä
10-12 dl vettä (itse laitoin 12 dl)
4 laakerinlehteä
2 kpl kasvisliemikuutioita
0.5 tl mustapippurirouhe
1 tl juustokumina
3 tl aromisuola
3 tl curry
1 tl kurkuma
2 rkl rypsiöljy
1 sitruunan mehu + 1 rkl mehua lisää

2 tlk (800 ml) Santa Maria Organic Coconut milk

1. Kuori ja kuutioi kesäkurpitsat pieniksi paloiksi. Itselläni oli oman maan kasvatteja, joissa oli pehmeä kuori, joten jätin kuoret osittain. Huuhdo ja pilko sipulit. Käytin kaksi keskikokoista oman maan sipulia ja silppusin myös paksut ja tuuheat sipulinvarret mukaan. Jos käyttää sipuli+ruohosipuli -yhdistelmää, niin sipulia saa olla noin 200 g ja ruohosipulia 135 g. Lopuksi pilkoin ihania, Sari-sisarelta saatuja, valkosipulin kukkavarsia runsaasti mukaan, noin 72-75 g. Varret on täyttä dynamiittiä, joten ellei satu viljelemään valkosipulia, tämän ainesosan voi korvata yhdellä chilillä ja 5-6 valkosipulin kynnellä. Tai voi vaan lisätä sipulia lisää.

2. Laita isoon 5 litran kattilaan vesi, pilkotut kesäkurpitsat ja sipulit, silputut sipulinvarret ja pieneksi hakatut valkosipulin kukkavarret (tai silputtu chili ja valkosipuli). Lisää murennetut kasvisliemikuutiot, mausteet ja öljy sekä sitruunanmehu -jota saa olla runsaasti (minulla oli hyvin mehukas sitruuna!).

3. Keitä seosta kannen alla noin 15 min, kunnes ainekset pehmenneet. Poista laakerinlehdet. 

4. Lisää 2 tölkkiä kookosmaitoa, Santa Marian Organic Coconut milk tai extra smooth coconut milk olivat hyviä. 

5. Soseutetaan sauvasekoittimella. Kuumenna keitto uudelleen. Maista maut, lisää tarvittaessa suolaa ja pippuria. Omaan suuhuni keitosta tuli just täydellinen: sitruunainen, mausteinen, kermainen ja vähäkalorinen! Tästä tuli tämän kesän lempikeittoni - ja puoliso oli samaa mieltä.

6. Tarjoa keitto keitetyn kananmunan tai raejuuston kanssa. 

Vaiheet:


Keiton aineksia: kesäkurpitsaa, sitruunamehua, sipulia, sipulin varsia, valkosipulin kukkavarsia, laakeria, kurkumaa, juustokuminaa, curry, pippuri, aromisuola, öljy, kasvisliemi, kookosmaito, vesi. Tuon kookosmaidon korvasin kyllä myöhemmin Santa Marian kookosmaidolla, oli paljon parempaa.

Tämä kookosmaito oli hyvää, samoin Santa Marian extra smooth coconut milk.


Kesäkurpitsat sai pilkkoa aika pieniksi. Jos kuoret on kovat, kannattaa kesäkurpitsat kuoria. Oman maan kasvatit olivat tuoreita ja kuori oli ihan pehmeä, joten annoin kuorien olla.

Pilko kattilaan kesäkurpitsan lisäksi sipulit, sipulien varret ja valkosipulien kukkavarret. Kukkavarret voi korvata chilin ja valkosipulin yhdistelmällä, tai vaan lisätä sipulia vähän enemmän mukaan. Vesi ja mausteet sekaan.

Keitä seosta kannen alla noin 15 min, että kaikki on pehmeää. Nouki laakerilehdet seasta pois.

Lisää kookosmaito sekaan.

Soseuta sauvasekoittimella sileäksi ja maista maut. Lisää tarvittaessa suolaa ja pippuria. Maun pitäisi olla raikkaan sitruunainen ja mausteinen.

Aivan käsittämättömän herkullinen kesäruoka. Lisää ravintoarvoa keittoon saa lisäämällä lautaselle esim. keitetyn kananmunan tai raejuustoa. Täysin kasvisruokaa syövät voivat paahtaa keiton päälle siemenlisäkkeen ja pikkelöidä kesäkurpitsaa.



Herkullinen keittoruoka!

Kolmen sipulin sitruunaisen kesäkurpitsakeiton ravintosisältö.





6 kommenttia:

  1. Voi miten kivoja kuvia ja upeita maisemia! Teille on aurinkokin paistanut kauniisti. :)
    Keitto vaikuttaa siltä että taidanpa kokeilla. Tosin pienemmän annoksen, tiedän jo valmiiksi ettei maistu meillä muille. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. <3 Jospa teilläkin uskaltauduttaisiin maistamaan keittoa :) Meillä puoliso ihastui keittoon yhtä kovasti kuin itsekin.
      Norjassa ja Lapissa oli vaihtelevia kelejä: paistoi aurinko ja muutamana päivänä tuli vettä kunnolla. Silti oli tosi mukavat reissupäivät, vaikka puoliso ei päässyt riittävästi kalastelemaan :)

      Poista
  2. Niin, aivan upeat kasvimaan antimet sulla!
    Ja mahtava suoritus tuo painonpudotus. Kokemuksesta tiedän miten hankalaa hommaa voikaan laihduttaminen olla. Pitääpä vilkaista sitä sulamoa, kiitos vinkistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä :) On kyllä ollut loistava apu painonpudotuksessa. Se ravintoaineiden saannin seuraaminen on kiehtovaa. Reissun päälläkin täyttelin kännykällä ruokapäiväkirjaa ja syöttelin Sulamoon norjalaisten ruokien ravintosisältöjä :) Ehdottomasti kannattaa tutustua ohjelmaan. Aika monta tuttua ja perheenjäsentä on lähtenyt jo mukaan :)

      Poista
  3. Hei!
    Kolmen sipulin k.keittosi vaikuttaa hyvältä! Jäin ihmettelemään, ettei tarvittavien aineiden listassa ole mainittu montako kasvisliemikuutiota? Ja 3 tl AROMISUOLAA? Sehän sisältää natriumglutamaattia ja sitä ei nykyään suositella??? Eikö juustokuminan kannata antaa muhia öljyssä, kun aloittaa "keiton", niin maut irtoavat! Terv. Hyviä ohjeita Sinulla

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kasvisliemikuutioita käytin 2 kpl keittoon, se oli tosiaan jäänyt listauksesta pois. Lisään sen, kun pääsen pöytäkoneelle. Kiitos huomiosta.
      Odotinkin, milloin joku keksii aromisuolan :) Itse en piittaa, jos nyt jossain on natriumglutamaattia, kun sitä käyttää silloin tällöin. Meillä ei ole lihaliemikuutiot eikä aromisuolat, eikä myöskään maustesekoitukset, pannassa. Pelkkä suolalla ja pippurilla maustaminen tökkii perusteellisesti. Juustokuminaa voi paahtaa, tai olla paahtamatta. Hyvin maut tuntuvat keitossa ihan suoraan lisättyinäkin.

      Poista

Olisi kiva tutustua sivujeni lukijaan. Jos haluat, voit jättää kommentin käynnistäsi :) Kommenttisi käväisee ylläpidon tarkastuksessa, joten se näkyy vasta pienellä (joskus suurella...) viiveellä. Bloggerissa tapahtuneiden muutosten takia kommentit jäävät usein saapumatta sähköpostiini, samoin kuin omat vastaukseni eivät näytä tulevan julkaistuksi -silti käyn kyllä viestit aina jossain välissä täällä lukemassa <3 Anne