Näytetään tekstit, joissa on tunniste blogirinki. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste blogirinki. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 15. huhtikuuta 2015

Sima-hedelmäkakkua ja kotisimaa vappua odotellessa



Töttöröö ja tulevaa vappua :)

Lunta sataa taivaan täydeltä, mutta vappumielen orastusta eivät pienet lumisateet haittaa. Koiviston keittiössäkin uuni lämpeni pitkästä aikaa, ja ensimmäiset simapullotkin on jo korkattu paljussa istuen.

Sain ilon osallistua Suomen Sokerin ja Blogirinki Median yhteiseen vappukampanjaan. Kampanjapaketista löytyi tuttua fariinisokeria sekä tummaa muscovado ruokosokeria, lisäksi paketin piristyksenä oli itselleni uusi tuttavuus, muscovadosiirappi, sekä ruokosokerisiirappi Cane Syrup. Sokerit ja siirapit pääsivätkin heti hyötykäyttöön vappuherkuissa!






Kampanjaleivonnaiseksi leivoin brittityylisen hedelmäkakun, joka sai lisämakua simasta, jossa kuivahedelmäpalat kiehautettiin. Sokerina käytin fariinisokeria. Kuorrute kiehautettiin fariinisokerista, voista, tomusokerista ja - simasta! Kakku koristeltiin aprikoosi- ja taatelipaloilla; samoja hedelmiä löytyy myös kakun sisältä. Koristeena olevat hedelmäpalat glaseerattiin lopuksi uudella muscovadosiirapilla.





Vapun saapuessa kukonaskelin, muistathan miten helppoa kotisiman valmistus on? Ellet ole koskaan ennen tehnyt simaa, voisit kokeilla vaikkapa alla löytyvällä ohjeella. Ja pakko ei ole tehdä koko sangollista, vaan annoksen voi puolittaa. Neljän litran sima-annoksen teosta jäävän fariinisokerin voikin sitten hyödyntää vaikkapa sima-hedelmäkakun leivonnassa :)

Hauskaa (ja toivottavasti vähälumista) vappua kaikille!





















SIMA-HEDELMÄKAKKU
Ø 20 cm:n irtopohjavuokaan

3/4 dl simaa (tai mehua, alkoholia tms.)
125 g kuivahedelmiä silputtuna (itse käytin taatelia, aprikoosia ja rusinoita)
200 g pehmeää voita
150 g fariinisokeria
3 kananmunaa
2,5 rkl kasviöljyä
250 g vehnäjauhoja (noin 4,5 dl)
2 tl leivinjauhetta

Kuorrutus:

50 g voita
3/4 dl simaa
100 g fariinisokeria
100 g tomusokeria

25 g kylmää voita kiehautuksen jälkeen

Pinnalle:

aprikoosi- ja taatelisilppua
muscovado-siirappia


1. Laita silputut kuivahedelmät ja sima pieneen kattilaan. Kiehauta seos ja siirrä sivuun jäähtymään.

2. Mittaa kulhoon pehmeä voi ja fariinisokeri. Vatkaa seosta 5 min, kunnes vaahto on pehmeää ja ilmavaa.

3. Lisää kananmunat, yksitellen. Vatkaa jokaisen lisäyksen välissä.

4. Lisää öljy ja sekoita hyvin.

5. Sekoita vehnäjauhot ja leivinjauhe keskenään. Lisää seos siivilän läpi muuhun taikinaan. Sekoita nuolijalla seos tasaiseksi.

6. Lisää viimeisenä kuivahedelmät liemineen. Sekoita nuolijalla.

7. Kaada seos voideltuun 20 cm:n irtopohjavuokaan, jonka pohjalla on leivinpaperiympyrä. Tasoita pinta. Paista 180 asteessa keskilämmöllä noin 45 min, toiseksi alimmalla tasolla. Kypsä kakku on keskeltä kohonnut, kauniin vaaleanruskea ja irtoaa vuoan reunoista. Anna kakun jäähtyä ennen kuorrutusta.

8. Kiehauta kuorrutteen voi, sima, fariinisokeri ja tomusokeri. Anna seoksen kuplia ja tasoittua muutama minuutti. Lisää loppu voi kylmänä sekaan ja sekoita. Anna seoksen jäähtyä jääkaappikylmäksi. Vatkaa kylmä kuorruteseos sähkövatkaimella kauniin vaaleanruskeaksi. Kaada kuorrute kakun pinnalle ja ripottele päälle hedelmäpalat. Lisää hedelmäpalojen päälle hieman muscovadosiirappia.



1. Mittaa 3/4 dl simaa ja 125 kuivahedelmiä, silppua hedelmät pieniksi kuutioiksi - rusinat voi jättää kokonaisiksi.

2. Kiehauta hedelmät ja sima, siirrä sivuun jäähtymään.

3. Leikkaa leivinpaperiympyrä ø 20 cm irtopohjavuokaan.

4. Voitele vuoka ja paina leivinpaperi pohjalle.

5. Hedelmäkakkuun tarvitset 150 g fariinisokeria ja 200 g pehmeää voita.

6. Vatkaa fariinisokeria ja voita 5 min, kunnes seos on vaahtoutunut pehmeäksi. Lisää munat yksitellen seokseen, välillä vatkaten.

7. Kakkuun tarvitaan 3 kananmunaa ja 2,5 rkl kasviöljyä. Lisää öljy munien lisäyksen jälkeen kakkutaikinaan.

8. Mittaa 250 g vehnäjauhoja (noin 4,5 dl) ja 2 tl leivinjauhetta.

9. Siivilöi jauhoseos taikinaan ja sekoita taikina tasaiseksi nuolijalla. Jos taikina tuntuu paksulta, lisää sekaan loraus simaa.

10. Lisää viimeisenä kiehautetut kuivahedelmät liemineen ja sekoita nuolijalla.

11. Levitä kakkutaikina vuokaan ja paista 180 asteessa noin 45 min, keskilämmöllä, uunin toiseksi alimmalla tasolla.

12. Valmis kakku on kauniin ruskea ja keskiosa on kohonnut. Anna kakun jäähtyä ritilällä ennen kuorrutusta.

13. Kiehauta kuorrute. Anna seoksen kuplia ja vaahdota muutama minuutti levyllä. Seos on ihan nestemäistä ja melko tumman ruskeaa tässä vaiheessa. Anna seoksen jäähtyä jääkaappikylmäksi (kylmänä on tummaa ja paksua, siirappimaista). Vatkaa kylmä kuorruteseos sähkövatkaimella kuohkeaksi - väri muuttuu vaalean kinuskisen väriseksi.

14. Kaada kuorrute kakun pinnalle ja levittele kuorrutetta myös reunoille.

15. Ripottele pilkottuja aprikooseja ja taateleita kakun pinnalle. Viimeistele kakku valuttamalla hieman muscovadosiirappia hedelmäpalojen päälle.




VANHANAJAN SIMA
8 litraa

500 g fariinisokeria
500 g tavallista hienoa sokeria
2 sitruunaa
2 appelsiinia (tai voi tehdä pelkillä sitruunoillakin)
1/4-1/2 tl tuoretta hiivaa
8 litraa vettä 

1. Pese sitruunat ja appelsiinit huolellisesti. Kuori ne kuorimaveitsellä. Purista sitruksista mehu ja pilko puristetut hedelmänkannat mukaan sankoon. Laita kuoret, puristettu mehu ja hedelmärippeet puhtaan sangon pohjalle.

2. Kaada sokerit sankoon. Lisää 8 litraa kuumaa vettä päälle ja hämmennä, että sokerit sulavat. Jätä jäähtymään huoneen lämpöön haaleaksi, alle 37 asteiseksi. 

3. Lisää haaleaan veteen vesitilkkaan liotettu hiiva ja sekoita hyvin seokseen. Hiivaa tarvitaan todellakin noin vähän. Ei ole mitään hyötyä lisätä hiivan määrää, sillä jos hiivaa on paljon, se syö simasta sokerit pois ja jättää pohjaan paksun vellimäisen mäskin. Jätä sima vuorokaudeksi huoneenlämpöön sangon kansi löyhästi päällä ja raollaan (tai peitä pyyheliinalla, ettei pölyä mene sankoon). Itse annan sangon olla puolitoista vuorokautta keittiön lattialla tai kodinhoitohuoneessa lattialämmön päällä.

4. Laita puhtaisiin pulloihin kuhunkin 1 tl sokeria ja muutamia rusinoita, kaada siivilöity sima päälle. Jätä pullon korkki löysästi kiinni ja vie kylmään. Kierrä korkki tiiviimmin kiinni vuorokauden tai kahden päästä. Kun rusinat nousevat pintaan, sima alkaa olla valmista juotavaksi. Yleensä sima saa olla kylmässä 3-4 vrk ennenkuin on valmista. Sima säilyy kylmässä useita päiviä hyvänä ja siihen tulee happoja lisää, mitä kauemmin antaa käydä.

Itse siivilöin käyneen siman puhtaaseen sankoon, johon heitän kourallisen rusinoita ja samanverran sokeria. Sangon vien kylmiön lattialle ja kansi päälle. Kun rusinat nousevat sangon pinnalle, sima alkaa olla valmista. 

Jos haluat tummempaa simaa, käytä pelkkää fariinisokeria.
Dansukkerin sivuilta täältä löydät myös moderneja simaohjeita esim. passionhedelmästä tai inkivääristä. Muita ihania simaohjeita ja vapputunnelmaa löydät Suomen Sokerin ja Blogiringin vappukampanjasivuilta täältä.

Ja tässäpä vielä simantekoa kuvina:


1. Keitä 8 litraa vettä kiehuvaksi.

2. Kuori pestyt sitruunat ja appelsiinit perunankuorimaveitsellä, purista mehut.

3. Laita sangon pohjalle sokerit, kuorisiivut ja puristettu mehu.

4. Lisää myös puristetut hedelmäkannat ja hedelmäliha sankoon lisämakua antamaan.

5. Kaada kuuma vesi päälle ja anna seoksen jäähtyä reilusti alle 37 asteiseksi. Liuota hiiva pieneen nestetilkkaan ja lisää hiivaliemi seokseen. Anna käydä huoneenlämmössä 1,5 vuorokautta.

6. Siivilöi seos. Lisää puhtaisiin pulloihin 1 tl sokeria , muutama rusina ja sima. Anna käydä kylmässä 3-4 vrk (itse annan käydä jopa viikon). Jätä korkit käymisvaiheessa vain löysästi kiinni. Kun rusinat pompsahtavat siman pinnalle, simaa voi juoda. Siman voi antaa käydä kauemminkin, ja lisätä hieman sokeria tarvittaessa.

7. Simatarjoilua nuorten tyyliin :)

Kuplivaa vappua!


Yhteistyössä Suomen Sokeri

p.s. muita Blogiringin vapputeemaan liittyviä postauksia löytyy täältä!

maanantai 8. joulukuuta 2014

Joulunodotusta, hyasintteja ja punaista samettia (Red Velvet Cupcakes)










Olen jouluihminen. Nuorempana ehkä vielä enemmän kuin nykyisin. Parikymppisenä ripustelin värikkäitä jouluvaloja kaikkiin ikkunoihin, leikkelin lumihiutaleita lasiruutuihin ja tontturivistöjä pöydille. Joulukoristeita ja joululiinoja löytyi jokaiselta pöydältä. Ja jokaisen liinan päällä oli joulukukka. Viisikymppisenä eivät joulukoristeet ole enää niin tärkeitä, värivalotkin ovat vaihtuneet värittömiin, mutta joulukukat ja joululiinat ovat säilyneet.




Lapsuudenkodissani joulun odotus alkoi vasta itsenäisyyspäivästä. Itsenäisyyspäivänä lippu liehui salossa, ja vasta silloin laitettiin rivi sähkökynttilöitä tuvan ikkunaan. Joulukortit kirjoitettiin itsenäisyyspäivän jälkeen ja me lapset, kolme tyttöä, kirjoitimme joulupukille pitkät listat lahjatoiveita. Joulupukin kirjeet laitettiin kuistin ikkunalaudalla olevan känkyräisen naulan alle odottamaan tonttujen käyntiä. Äiti ja isä taisivat navettareissullaan korjata toiveikkaat kirjeet parempaan talteen :)

Ei ne joulut ole omalta osaltani muuttuneet kovinkaan paljoa 40-50 vuoden aikana. Jouluvalot ilmestyvät pihamaalle joulukuun ensimmäisellä viikolla ja äitini tapaan joulukortit kirjoitetaan itsenäisyyspäivän jälkeen. Tänä vuonna kerroin joulupukille olleeni melko kiltti (isännän mukaan oikeastaan aika tuhma :)) ja toivovani uutta järjestelmäkameraa, kun olen kovin kyllästynyt pimeisiin valokuviin blogissani. Aika näyttää, mitä pukki vastaa...




Rakkain joulukukkani on lapsuudesta asti ollut hyasintti. Lapsuudenkodissani hyasintit olivat aina vaaleanpunaisia ja voimakkaasti tuoksuvia. Vieläkin tuntuu siltä, että oikea joulu ei voi tulla ilman tuota hyasintin tuttua tuoksua. Minulla onkin tapanani pitää koko joulunajan yöpöydälläni yhtä hyasinttia: sen tuoksuun on ihana herätä. Oma suosikkini on valkoinen hyasintti: sen yksinkertainen kauneus ja vaatimattomuus sopii koristeelliseen jouluun täydellisesti.



Myös joulukukkien hankinnassa kannattaa muistaa kotimaisuus ja suomalaisen työn tukeminen - siksi olikin hienoa päästä mukaan Kauppapuutarhaliiton joulukukkakampanjaan kampanjoimaan kotimaisten joulukukkien puolesta yhteistyössä Blogiringin kanssa. Ostamalla kotimaisia joulukukkia, tuet suomalaista työllisyyttä sekä vastuullista tuotantoa.






Kotimaiset joulukukat tunnistaa joulukukkapakkauksessa näkyvästä sirkkalehtimerkistä. Ostaessasi sirkkalehtimerkityn puutarhatuotteen, tiedät ostavasi luotettavasti sataprosenttisen kotimaista. Tuotteiden laatuun on kiinnitetty erityistä huomiota, sillä sirkkalehtimerkkiä saa käyttää vain ekstra- tai ykkösluokan tuotteissa. Sirkkalehtimerkki onkin luotettavin kotimaisuuden tunnus.


Sirkkalehtitunnusta tuotteissaan käyttävät viljelijät ja pakkaamot ovat sitoutuneet sopimuksella noudattamaan Laatutarha-ohjeistoa, jossa kiinnitetään erityisesti huomiota tuotannon ympäristövaikutuksiin, henkilöstön hyvinvointiin ja tuotteiden turvallisuuteen. 

Voit vierailla myös Kauniisti kotimainen Facebook-sivulla, josta löytyy ideoita vaikkapa omiin joulukukka-asetelmiin.





Joulukukat ovat erittäin helppohoitoisia. Joulukukkien hoito-ohjeet sekä muuta tietoa kotimaisista joulukukista ja sirkkalehtimerkistä löydät sivulta http://www.kauniistikotimainen.fi.  

Lopuksi kerrataan vielä lempijoulukukkani, hyasintin, hoito:

- Kastele hyasinttia varovasti, jotta varsi ei veny liian pitkäksi.
- Hyasintti kukkii pidempään, jos se siirretään yöksi viileään paikkaan.
- Pitkäksi venähtänyttä vartta voi tukea kepillä, jonka voi huoletta tuikata suoraan sipulista  läpi.
- Pitkät hyasintit voi leikata maljakkoon leikkokukiksi. Leikkaa mahdollisimman läheltä sipuleita ja asettele kukat niukkaan, kylmään veteen.













Jouluisten kukkaistutusten jälkeen leivontapöydällä valmistui joulunpunaisia samettimuffinsseja (Red Velvet Cupcakes) Red Velvet Cake -kakkutaikinasta - ohje on hyväksi havaittu yhdistelmä useammasta eri ohjeesta. Red Velvet Cake  eli punainen samettikakku on saanut nimensä voimakkaalla punaisella värillä värjätystä kaakaotaikinasta, josta valmistetaan joko pienehkö täytekakku tai kuorrutetut muffinssit. 

Red Velvet -kakkutaikinaan tulee piimää, etikkaa ja kahvia sekä Wiltonin Red Red -pastaväriä (hyvin voimakkaan punaista). Etikan lisäys on jäänne menneisyydestä, jolloin kakun punainen väri syntyi etikan ja kaakaon kemiallisella reaktiolla. Nykyisin kaakao on erilaista, joten punaista väriä ei synny etikkaa lisäämällä - siksi taikinaan on lisättävä myös punaista väriainetta. 

Kakusta tulee hyvin kostea ja mehevä, joten sitä ei tarvitse kostuttaa. Itse kostutan joskus kakkua hieman (jos on tullut pidettyä pohjaa liian kauan uunissa) ja laitan ohuen kerroksen aprikoosimarmeladia kakkupohjien väliin tuorejuusto-voikreemin alle. 

Red Velvet Cake on tällä hetkellä Amerikan suosituin hääkakku. Meillä tätä tarjoiltiin pojan insinöörijuhlissa ja omilla viiskymppisilläni. Tällä kertaa kokeilin kuitenkin tehdä muffinssiversion kakusta ja hyviähän näistä tuli. Kuorrutukseksi tein amerikkalaiseen tapaan makean tuorejuusto-tomusokerivoikreemin, jonka päälle ripottelin valko-puna-vihreitä jouluisia koristerakeita.








RED VELVET CUPCAKES (CAKE)

20 kpl isoja, pahvivuokiin

5,5 dl vehnäjauhoja
1 tl soodaa
1 tl leivinjauhetta
ripaus suolaa
4 rkl tummaa kaakaojauhetta

5,5  dl sokeria
2,75 dl kasvisöljyä (käytin Keiju rypsiöljyä, mutta esim. sulatettu voi, margariini tai auringonkukkaöljy käy yhtä hyvin)

2 kananmunaa (huoneenlämpöisiä)
2,75 dl piimää
2 tl vaniljauutetta tai 1 vaniljatangon siemenet tai 2 tl vaniljasokeria (itse käytin uutetta ja hieman vaniljajauhetta)
1-2 tl Wiltonin Red Red -pastaväriä (hyvin voimakkaan punainen) tai enemmän muuta punaista väriainetta

2 tl valkoviini- tai omenaviinietikkaa
1,5 dl haaleaa tai kylmää kahvia


1. Sekoita keskikokoisessa kulhossa siivilöidyt vehnäjauhot, sooda, leivinjauhe, suolaripaus ja tumma kaakaojauhe keskenään. Laita kulho sivuun.

2. Ota esiin iso kulho ja laita kulhoon sokeri ja öljy (rasva). Vatkaa seosta hetki.

3. Lisää sokeri-öljyseokseen munat, piimä, vanilja ja punainen väriaine. Sekoita aineksia ja tarkista seoksen väri. Lisää väriä, jos haluat voimakkaamman punaisen värin.

4. Lisää punaiseen taikinaan etikka ja kahvi. Sekoita kunnolla. 

5. Lisää viimeisenä kuivia aineksia taikinaan. Lisää aineksia vähitellen, varovaisesti sekoitellen, kunnes kaikki kuivat ainekset on lisätty.

6. Jos haluat tehdä kakun, voitele ja jauhota kaksi pientä kakkuvuokaa ø 22-23 cm (laita hieman pohjaa pienempi leivinpaperiympyrä ensin pohjalle). Jaa taikina tasan molempiin vuokiin ja paista uunin keskitasolla 165 asteessa noin 30-40 min ylä/alalämmöllä (oman uunisi paistotehojen mukaan). Älä paista kuivaksi, sillä kakun pitää jäädä hyvinkin kosteaksi. Tee silti tikkutesti, eli pistä kakun keskellä cocktailtikulla, jos tikku on puhdas, kakku on kypsä.

Jos teet muffinsseja, jaa taikina muffinssivuokiin ja paista uunin keskitasolla 165 asteessa noin 18-20 min ylä/alalämmöllä (normaalikokoiset muffinssit), omat muffinssini olivat isoja ja vaativat minun uunillani 25-30 min paistoajan. Testaa pistämällä cocktailtikulla muffinssin keskelle, jos tikku on puhdas, muffinssit ovat kypsiä. Huom! Muffinssit ja kakut jatkavat kypsymistä vielä jäähtyessään.

P.s. Paras tapa syödä tätä muffinssia pahvisesta muffinssivuoasta, on syödä suoraan kiposta kuorrutteen läpi lusikalla. Nammmm!


TUOREJUUSTO-TOMUSOKERIVOIKREEMIKUORRUTE 

200 g maustamatonta tuorejuustoa tai vaniljatuorejuustoa huoneenlämpöisenä
0,5 dl maitoa 
115 g pehmeää voita
1 vaniljatangon siemenet tai 2 tl vaniljasokeria
noin 12-13 dl tomusokeria

1. Vatkaa ensin tuorejuusto pehmeäksi. Lisää maito, pehmeä voi ja vanilja sekaan - vatkaa ainekset sileäksi.

2. Siivilöi seokseen puolet tomusokerista ja vatkaa hyvin. Lisää loput tomusokerit siivilän läpi ja vatkaa seos kuohkeaksi.

3. Käytä täytettä kakun väliin ja pinnalle,  tai käytä täyte muffinssien kuorruttamiseen. Kuorrute kovettuu hieman pinnalta, eli ei jää tahmeaksi pinnastaan, mutta jää sisältä pehmeäksi. Ripottele koristeet pinnalle viivyttelemättä, sillä kuorrutteen pinta kuivahtaa nopeasti.



Vaiheet:

1. Sekoita kuivat aineet siivilän kautta keskikokoisessa kipossa. Jätä kuivat aineet odottamaan.  Laita suurempaan kulhoon öljy ja sokeri. Sekoita hetki öljy-sokeriseosta sähkövatkaimella.

2. Lisää öljy-sokeriseokseen munat, piimä, vanilja ja punainen väriaine. Vatkaa seosta hyvin. Minulla punainen väriaine loppui kesken, joten väristä ei tullut niin punaista. Purkinpohjalta sain kaavittua vajaan teelusikallisen väriainetta. Jossain oli kyllä toinen purkki väriä, mutta missä...


3. Lisää punaiseen seokseen kahvi ja etikka. Sekoita hyvin.


4. Lisää kuivat aineet, 3-4 erässä, punaiseen seokseen. Sekoita vain sen verran, että jauhot sekottuvat taikinaan.


5. Taikinasta tulee tumman ruskeanpunaista väriltään ja hyvin vetelää. Kaatonokallinen kulho on hyvä, sillä tätä taikinaa on vaikea lusikoida muffinssivuokiin.

6. Kaada pahviset isot muffinssivuoat vain puolilleen, sillä taikina kohoaa paljon. Itse sain tämänkokoisia muffinsseja 20 kpl.


7. Paista 165 asteessa uunin keskitasolla isoja muffinsseja 25-30 min, normaalikokoisia muffinsseja 18-20 min ja kakkupohjia 30-40 min. Pitkä paistoaika johtuu taikinan nestemäisyydestä - mutta siksi leivonnaisista tuleekin niin ihanan kosteita ja meheviä. Älä siis paista liikaa, vain juuri ja juuri kypsiksi. Anna muffinssien jäähtyä täysin ennen kuorrutusta.

8. Kuorrutuksen huoneenlämpöisiä aineksia: vaniljatuorejuustoa, voita, vaniljajauhetta ja tomusokeria. Tomusokeria menee vajaa 1,5 pkt.

9. Kuorruta jäähtyneet muffinssit, tyyli on vapaa...

10. Kokeilin kahdenlaisia koristeita: tässä joulukuusen muotoisia valko-puna-vihreitä sokerikoristeita...

11. ...ja tässä jouluisia valko-puna-vihreitä koristerakeita ja nonparelleja.

12. Herkullista ja makeaa :)

13. Tämä herkku kannattaa syödä lusikalla, ainakin tällaisista pahvivuoista.







Yhteistyössä Blogirinki ja  Kauppapuutarhaliitto ry
P.s. Muihin joulukukkakampanjaan liittyviin teksteihin voit käydä tutustumassa täällä.