maanantai 23. marraskuuta 2015

Suklaapiirakka - se maailman helpoin



Sunnuntaiaamuna heräsin ikkunan alta kuuluvaan hirmuiseen kotkotukseen ja siipien läiskeeseen: isännän ruokintapaikalla tepasteli 25 fasaania ja määrätön määrä harakoita, variksia ja naakkoja. Ensilumen sataessa perjantaina, linnut tulivat tuttuun ruokintapaikkaan odottamaan, että eikö väki jo ala laittaa murkinaa meillekin. Ja mies pisti parastaan: auringonkukansiemeniä monessa automaatissa, pähkinöitä, talipötköjä ja talipalloja. Lintuystävämme ovat jo vuosikausia oppineet käymään kartanollamme talviruokailulla. Fasaanit ja peltopyyt tunnistavat jo kutsuhuudon, kun automaatit on täytetty; ei tarvitse kuin hihkaista "pöytä on katettu", niin parvi kotkottajia kipittää peräkanaa riihen alta syömään. 





Aamu meinasi mennä kyllä heti pilalle, kun huomasin, että kahvipulla oli loppu. Yöpaita päällä nykäisin kaapista kaikki pussinpohjat ja leivoin pikavauhtia maailman helpoimman suklaapiirakan "kaikki kippoon ja sekoitus" -tyylillä. Suklaapiirakka leipomuksesta tuli siksi, että kaapista löytyi desin verran tummia suklaahippuja ja pari ruokalusikallista tummaa kaakaojauhetta.

Suklaapiirakasta tuli ihan hyvää. Piirakka on parhaimmillaan seuraavana päivänä, kun maut tekeytyvät. Kokeilkaa tätä piirakkapohjaa, kun kaapista löytyy vähän sitä sun tätä, mutta ei oikein mitään tarpeeksi isompaan leipomukseen. Meidän sunnuntaiaamumme oli pelastettu :)








SUKLAAPIIRAKKA - SE MAAILMAN HELPOIN
(ø26-28 cm vuokaan)

Piirakkapohja:

1 iso kananmuna
1,5 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
3 dl vehnäjauhoja
2 rkl tummaa kaakaojauhetta
1,5 tl leivinjauhetta
1,75 dl maitoa tai kermaa
0,75 dl Flora Culinessea (tai sulatettua voita tai margariinia, ruokaöljykin käy)

Pinnalle: 1 dl tummia suklaahippuja (Pirkka)

Muruseos pinnalle:

0,5 dl vehnäjauhoja
0,5 dl mantelilastuja
0,5 dl sokeria
(1 rkl Flora Culinessea, voita tai margariinia)

1. Laita kaikki piirakkapohjan ainekset yhtäaikaa kulhoon (ei suklaahippuja). Vatkaa ainekset nopeasti taikinaksi, älä vatkaa yhtään ylimääräistä. Anna taikinan turvota hetki astiassa, noin 10 min.

2. Voitele pyöreä, halkaisijaltaan 26-28 cm, piirakkavuoka. Oma vuokani oli 27 cm. Kaada taikina piirakkavuokaan ja tasoita pinta. Ripottele suklaahiput pinnalle.

3. Sekoita muruseos ja ripottele piirakan pinnalle. Muruseokseen voi laittaa myös ruokalusikallisen rasvaa (voi, margariini, culinesse), jos haluaa -itse en laittanut.

4. Paista piirakka 200 asteessa uunin keskitasolla, keskilämmöllä, noin 25 min. Jos tiedät, että uunisi paistaa nopeasti, kokeile vilkaista uuniin jo 20 min kohdalla. Kokeile kypsyys piirakan keskeltä puisella cocktailtikulla. Anna jäähtyä. Tarjoa piirakka suklaakastikkeen kanssa - Rainbown suklaakastike oli mukavan vaaleaa ja pehmeän makuista. Piirakka on parhaimmillaan vasta seuraavina päivinä.

Vaiheet:


1. Laita kaikki piirakkapohjan ainekset samaan vatkauskulhoon. Vatkaa ainekset sähkövatkaimella nopeasti sekaisin, älä vatkaa liikaa. Anna taikinan turvota noin 10 min. Voitele sillä välin ø26-28 cm piirakkavuoka (voitelin culinessella) ja laita uuni lämpiämään 200 asteeseen, ritilä keskitasolle.

2. Sekoita pienessä kipossa muruseoksen ainekset, itse en laittanut tällä kertaa rasvaa. Rasvaa voi sekoittaa noin 1 rkl mukaan, jos haluaa.

3. Levitä taikina voideltuun piirakkavuokaan. Ripottele pinnalle suklaahiput. Ellei ole suklaahippuja, voi rouhia karkeasti tummaa suklaata 1-1,5 dl päälle.


4. Ripottele muruseos pinnalle.

5. Paista 200 asteessa uunin keskitasolla noin 25 min (omalla uunillani meni tuo 25 min), keskilämmöllä. Kokeile tikulla kypsyys.


6. Ihan mehevää tuli tällaisesta pikaisesta suklaapiirakastakin.
 

7. Ja suklaapiirakan kruunaa tietysti suklaakastike. Rainbown suklaakastike oli mukavan vaaleaa ja pehmeän makuista - erinomaista yhdessä.

keskiviikko 18. marraskuuta 2015

Pieni tiikerikakku




Meidän perheessämme monien suvunjäsenten lempikakku on vanhanajan tiikerikakku. Ja onhan se todella hyvää. Ilahdutin miestä isänpäivänä pienellä tiikerikakulla, jonka ohjeen nappasin kivasta Ranteita myöjen taikinasa -blogista täältä. Itse teen kakut usein vähän isompana, 4 munan kakkuina, mutta tällä kertaa meille oli tämä 3 munan kakku juuri sopiva.

Tiikerikakku on herkullinen: mehevää vaaleaa kakkua raidoittaa herkullinen kaakaoraita. Itse teen raidan pistämällä pitkäpiikkisen haarukan melkolailla pohjaan asti ja kieputan haarukkaa kuin rullaisin spagettia sen ympärille - samalla tietysti kierrän koko vuoan ympäri haarukan piikit pohjassa. Tapanani on pompauttaa haarukkaa vielä pienin välein vähän ylöspäin, että kaakaoraita aaltoilisi vähän enemmän. No, välillä se onnistuu hyvin ja välillä vähän huonommin :)

Tällaista herkkukakkua meillä kuitenkin nautittiin isänpäivänä ❤️








PIENI TIIKERIKAKKU
1,6 - 1,8 litran rengasvuokaan

200 g pehmeää voita
2 dl sokeria
3 isoa kananmunaa
3,5 dl vehnäjauhoja (käytin erikoisvehnäjauhoja)
2 tl leivinjauhetta
2 tl vanilja- tai vanilliinisokeria

kaakaotaikinaan:
3 melko tasaista ruokalusikallista tummaa kaakaojauhetta
5 rkl (Savonia ruokalusikallisia) kermaa

Vuoan voiteluun voita ja korppujauhoja


1. Vaahdota pehmeä voi ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi.

2. Lisää kananmunat, yksitellen, hyvin vatkaten jokaisen lisäyksen jälkeen.

3. Sekoita vehnäjauhot, leivinjauhe ja vaniljasokeri ensin keskenään. Lisää seos nopeasti sekoittaen taikinaan. 

4.Ota taikinasta noin kolmasosa (1/3) toiseen astiaan ja lisää tähän kaakao (siivilän läpi) ja kerma. Sekoita tasaiseksi taikinaksi. Jos tuli reippaasti kaakaota sekaan, lisää vähän enemmän kermaa, jotta koostumus olisi samanlainen kuin vaaleammassa taikinassa.

5. Voitele ja korppujauhota noin 1,6-1,8 litran rengasvuoka. Oma vuokani oli 1,8 litrainen. Lusikoi noin puolet vaaleasta taikinasta vuoan pohjalle. Tasoita pintaa. Lisää päälle kaikki kaakaotaikina ja tasoita taas pinta. Laita päällimmäiseksi loput vaaleasta taikinasta ja tasoita pinta tasaiseksi.

6. Paina haarukka taikinaan ja kieputa haarukkaa kuin kiertäisit spagettia sen ympärille, etene tällä tavoin koko vuoan läpi, kunnes tulet samaan kohtaan, mistä aloitit. Voit myös vähän hyppäyttää välillä haarukkaa ylöspäin, jotta saat kuvioa levittäytymään. Tyyli on vapaa.

7. Paista tiikerikakku 175 asteessa noin 40-50 min keskilämmöllä (toiseksi alin taso). Itselläni oli reilut 50 min, ilman kiertoilmaa. Oma uunini paistaa hivenen keskivertoa hitaammin, koska se on korkea, mutta toiset voisivat kurkkia uuniin jo 40 min kohdalla.
Kakusta tuli erinomaisen hyvää.


1. Tiikerikakkuun kannattaa varata heti kaksi kulhoa jauhoille: toinen kaakaotaikinaan (kaakao kannattaa siivilöidä) ja toinen vaaleaan taikinaan. Itse käytän aina leivonnaisissa isoja kananmunia. Vehnäjauhoina tällä kertaa erikoisvehnäjauhot. 

2. Laita vatkauskulhoon pehmeä voi ja sokeri. Sekoita kerma ja kaakao keskenään odottamaan. Sekoita myös vehnäjauhot, leivinjauhe ja vaniljasokeri keskenään. 

3. Voitele ja jauhota rengasvuoka hyvin. Voiteluun käytin voita ja jauhotukseen korppujauhoja. Tämä vuoka oli 1,8 litrainen, mutta hieman pienempikin olisi riittänyt

4. Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää munat yksitellen, hyvin vatkaten jokaisen lisäyksen jälkeen. Lisää vehnäjauhoseos sekaan, joko nuolijalla tai vatkaamalla muutaman kierroksen sähkövatkaimen hitaalla nopeudella.

5. Laita kolmasosa vaaleasta taikinasta kaakao-kermaseokseen ja vatkaa seos sileäksi.

6. Nyt sinulla on kaksi taikinaa, ja molemmat maistuvat ihan taivaallisen hyvälle...

7. Laita noin puolet (ehkä vähän vajaa) vaaleasta taikinasta vuoan pohjalle ja tasoita pinta.

8. Lisää koko kaakaotaikina vaalean taikina päälle. 

9. Tasoita taas pinta.

10. Lisää loput vaaleasta taikinasta kaakaotaikinan päälle. Tasoittele taas pinta.

11. Tässä vaiheessa kaivan laatikostani pitkäpiikkisimmän haarukan ja...

12. ...tökkään sen keskelle kakkutaikinaa pystyyn. Tästä lähdetään kieputtamaan haarukkaa, kuin spagettia kierrettäessä, ja kierretään koko vuoka siten ympäri - koko ajan haarukkaa pyöritellen.

13. Tasoita vielä kakun pinta ennen uuniin laittoa.

14. Paista 175 asteessa noin 40-50 min keskilämmöllä, toiseksi alimmalla tasolla. Itselläni oli reilun 50 min. Omassa uunissani on aika leppeä lämpö.

15. Kakusta tuli ihan tiikerikakun näköinen ja maku oli erinomainen. 

16. Ja raidatkin saa kelvata. Jouluksi aion paistaa taas sekä tiikerikakun että taatelikakun :)

keskiviikko 4. marraskuuta 2015

Riikan ja Harrin hääkakku





Viime viikonloppuna perheemme vietti iloisia ja ikimuistoisia hetkiä: saimme juhlia pienimuotoisia häitä. Perheessämme on nyt sitten nuori rouva Koivisto, meidän kahden vanhemman rouva Koiviston lisäksi ❤️Juhlat olivat lämminhenkiset, iloiset - naurua täynnä, ei turhaa pönötystä tai kankeaa juhlatunnelmaa. 

Vaikka juhlat olivat pienet, piti tietysti pikkuruinen hääkakkukin olla morsiusparin leikattavaksi. Riikan ja Harrin hääkakku oli äidin rakkaudella tekemä, sokerimassalla päällystetty, ja strassitimanttikoristein koristeltu täytekakku. Kakussa maistui sitruuna, kerma, karviaishillo, banaani - ja toivottavasti rakkaus ❤️.







RIIKAN JA HARRIN HÄÄKAKKU ❤️

Kakkupohja (70%:n säännöllä):

7 isoa kananmunaa (380 g = rikottujen munien paino)
266 g sokeria (70% munien painosta)
186 g vehnäjauhoja
80 g perunajauhoja (molempia jauhoja yhteensä yhtä paljon kuin sokeria)
1 tasainen teelusikallinen leivinjauhetta

Kostutusliemi:

5 dl vettä
reilu 0,5 dl sokeria
loraus sitruunamehua
(kostutuslientä kului noin 3,5 - 4 dl koko kakkuun)

Sitruunakiisseli:

2 isoa kananmunaa
1,25 dl sokeria
1 sitruunan raastettu kuori ja puristettu mehu
75 g kylmää voita kuutioina

Kermavaahto väliin:
4 dl laktoositonta vispikermaa
2 tl vaniljasokeria
4 tl sokeria
--> puolet kermavaahdosta yhdistetään sitruunakiisselin kanssa

Väliin:

340 g karviaishilloa
2-3 isoa banaania viipaloituina

Voikreemi kuorrutteen alle:

125 g pehmeää, huoneenlämpöistä voita
250 g tomusokeria (noin 4 dl)
2 rkl vettä

Pinnalle:

1 kg Renshaw:n valkoista kaulintamassaa
koristeena timanttinauhaa ja strassikirjaimet, sokerimassakukkasia




Kakkupohja:

1. Vatkaa huoneenlämpöiset kananmunat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Itse vatkaan yli 5 min, lähemmäs 10 min. Vaahto on valmis, kun vatkaimista tippuva vaahto jättää taikinan pintaan kuvion, joka pysyy useamman sekunnin häviämättä.

2. Sekoita vehnäjauhot, perunajauhot ja leivinjauhe keskenään. Siivilöi jauhoseos muna-sokerivaahdon sekaan. Itse sekoitan vatkaimen hitaimmalla nopeudella jauhoja ensin vähän muna-sokerivaahdon sekaan, ja jatkan lopuksi kääntelyä nuolijalla. Tarkista, ettei kulhon pohjalle jää kääntelemättömiä jauhoja.

3. Voitele ja korppujauhota (ø25 cm, korkeus 7,5 cm) täytekakkuvuoka, itselläni on alumiininen tasainen vuoka. Kaada taikina vuokaan ja paista 175 asteessa noin 55-60 min, keskilämmöllä, uunin toiseksi alimmalla tasolla. Kakku pitää kohota kunnolla keskeltä ja alkaa irrota vuoan reunoista, kun se on kypsä. Pistä pitkällä grillitikulla kakun keskelle, jos tikku on puhdas, kakkupohja on valmis (muista silti paistaa riittävän kauan, mieluummin 5 min liikaa kuin liian vähän).

4. Toiset pudottavat kakun pari kertaa parinkymmenen sentin korkeudelta esim. tason päälle, että kakku ei painuisi. Itselläni eivät kakut ole painuneet keskeltä, vaikka en ole kakkuja pudotellutkaan - tärkeintä on paistaa kakkua riittävän kauan ja olla maltillinen sen leivinjauheen kanssa, liian hötöiset kakut laskevat helposti. Leivinjauheen voi jättää kokonaan poiskin, sillä hyvin vatkattu muna-sokerivaahto kohottaa yksistäänkin kakkua hyvin.

5. Anna kakun jäähtyä (noin puoli tuntia) ja kumoa vuoasta kakkupahvin päälle kakkukuvun alle. Kakku saisi mielellään olla vuorokauden tekeytymässä ennen täyttöä. Itse kuitenkin täytin kakun heti sen jäähdyttyä.


Kostutusliemi ja sitruunakiisseli:

1. Kiehauta sokeriliemi nopeasti ja siirrä toiseen astiaan jäähtymään. Anna jäähtyä huoneenlämpöiseksi tai ihan kylmäksi.

2. Sitruunakiisseliä varten: riko pieneen kattilaan kaksi kananmunaa, lisää sokeri, raasta sekaan sitruunan kuori ja purista sitruunan mehu. Lämmitä seosta varovaisesti, koko ajan hitaasti vispilällä sekoitellen. Älä keitä, mutta anna seoksen kuumeta ja saeta kiisseliksi (varo, ettei seos pala pohjaan, älä lämmitä täydellä teholla). Kun seos on saonnut, lisää kylmät voikuutiot ja sekoita, kunnes voi on sulanut kiisselin sekaan. Ota kattila pois liedeltä, kaada kiisseli pieneen kulhoon ja painele tuorekelmu kiisselin pinnalle kiinni, ettei vesi tiivisty kiisselin pintaan. Vie kiisseli kylmenemään jääkaappiin.

3. Vatkaa kerma ja sokerit kiinteäksi vaahdoksi. Lisää puolet kermavaahdosta kylmän sitruunakiisselin sekaan ja sekoita seokset yhteen - loppu kermavaahto lisätään myös kakun väliin erikseen. Täytekakun väliin tulee siis sitruunakiisseli-kermavaahtoseosta, karviaishilloa, kermavaahtoa ja banaaniviipaleita.


Täytekakun kokoaminen:

1. Kelmuta pitkillä tuorekelmusuikaleilla sama täytekakkuvuoka, jossa paistoit kakkupohjan.

2. Leikkaa täytekakkupohja kolmeen osaan. Ala koota kakkua nurinpäin täytekakkuvuokaan kelmun päälle. Laita ensin kakun yläosa vuokaan, kostuta pintaa riittävästi. Itse käytin kostutuslientä noin 3,5-4 dl koko kakun kostutukseen.

3. Lisää kakun pinnalle puolet sitruunakiisseli-kermavaahtoseoksesta. Lado banaaniviipaleita koko kerros peittoon. Lisää puolet kermavaahdosta banaaniviipaleiden päälle. Itse laitoin kermavaahdon kertakäyttöiseen pursotinpussiin, leikkasin pienen reiän pussin kulmaan ja pursotin kermaa banaaniviipaleiden päälle.

4. Kostuta hieman kakun seuraavaa kerrosta jo ennen vuokaan laittamista. Lisää pinnalle reilusti karviaishilloa (puolet purkista) ja kumoa kakkukerros vuokaan banaani-kermavaahtokerroksen päälle siten, että hillokerros tulee alassuin kermavaahtokerroksen päälle. Vaatii vähän keplottelua hauraan kakkukerroksen kanssa. 

5. Kostuta kakkua vähän reilummin vuokaan, leikatulle pinnalle. Lisää kostutetulle pinnalle loput sitruunakiisseli-kermavaahtoseoksesta ja peitä pinta banaaniviipaleilla, lisää banaaniviipaleiden päälle loput kermavaahdot. 

6. Kostuta taas hieman viimeistä kakkukerrosta, jo ennen vuokaan laittoa, ja lisää loput karviaishillot päälle. Kippaa taas varovasti viimeinen kakkukerros hillopuoli alaspäin vuokaan. Kostuta kakkupohjaa hieman myös päälle. Nosta tuorekelmut tiiviisti kakun päälle, painele kakkukerrokset varovasti toisiinsa kiinni ja tarkista, että kakku on suhteellisen suora pinnalta. Itse en laittanut mitään painoa kakun päälle. Vie kakku kylmään maustumaan. Itse annoin kakun olla noin 6 tuntia maustumassa, mutta paras tulee, kun saa olla vuorokauden kylmässä.

7. Kippaa kakku kakkupahville. Tasoittele kakun sivuja ja pyyhi ylimääräisiä muruja pois. Vatkaa voikreemi pehmeästä voista, tomusokerista ja pikku tipasta vettä. Kreemi toimii eristävänä kerroksena kostean kakun ja sokerimassakuorrutuksen välissä. Levitä voikreemi tasaisesti joka puolelle kakun pintaa. Kosteaan kakkuun olikin melko haastavaa saada paksua voikreemiä tarttumaan, kakun pintaa yritti väkisellä lähteä aina mukaan... kärsivällisyydellä se kuitenkin onnistui, ja sainkin melko tukevan kerroksen kreemiä pysymään kakun pinnassa. Jossain Leivontaryhmässä neuvottiin tekemään kreemi kondensoidulla maidolla ja voilla (1 prk kondensoitua maitoa + 300 g pehmeää voita vatkataan kreemiksi --> on erittäin pehmeää ja levittyy paremmin kuin tavallinen voikreemi), ja sitä aion kokeilla seuraavalla kerralla sokerimassalevyn alle.

8. Siivilöi tomusokeria reilusti leivontapöydälle ja kaulitse kaulintamassa/sokerimassa isoksi, pyöreäksi levyksi, joka ylettyy reilusti kakun päälle. Renshaw'n kaulintamassa on todella hyvää kaulittavaa ja helppoa käsitellä. Varmista, että massalevy on riittävän iso. Rullaa puolet massalevystä takaisin kaulimen päälle ja asettele levy kakun päälle. Älä kaulitse massaa liian ohueksi, oma levyni oli reilut puoli senttiä paksu, ja ehkä vähän vahvempikin. Ajattelin, että pinta pysyy varmemmin hyvänä paksulla sokerimassapinnoitteella, koska jouduin kärrätä kakun Pohjanmaalta Helsinkiin, ja kakun piti olla vielä keskiviikkoillasta perjantaihin iltapäivään massakuoressaan. Laitoin vain sormet ristiin ja toivoin, että kakku pysyy kuosissaan matkustelusta huolimatta.

9. Painele sokerimassa varovaisesti kämmensyrjällä kakkujen sivulle, nostele massaa ylös ja siirtele varovaisesti, ettei tule ryppyjä. Leikkaa lopulta riittävän kaukaa ylimääräiset massat pois ja siisti reunat. Itse kokeilin vähän miltä timanttinauha tulisi näyttämään kakun reunassa, ja nätiltähän se vaikutti. Pakkasin kakun pahviseen kakkulaatikkoon, joka hengitti riittävästi kylmiössä (ettei massapinta kostunut tai halkeillut), ja koristelin kakun vasta perjantaina ennen kahvihetkeä.

10. Perjantaina vedin hieman valmista pikeeriä (valkoista piparkakun kuorrutetta tuubissa) timanttinauhan yläreunaan muutamina raitoina ja laitoin tipan pikeeriä saumakohtaan. Nauha pysyikin nätisti paikoillaan kakun helmassa. Kakun pinnalle painoin strassisydämet ja morsiusparin nimikirjaimet - muutama itsetehty sokerimassakukka vielä paikoilleen ja pääsimme nauttimaan vihkiäiskahvit.

Paljon onnea, Riikka ja Harri ❤️







Vaiheet:


1. Voitele ja korppujauhota ø25-26 cm:n täytekakkuvuoka. Tee kakkupohja 70% säännöllä. Paista pohjaa 175 asteessa noin 55-60 min, keskilämmöllä, toiseksi alimmalla tasolla. Varmista kypsyys tikulla.

2. Kumoa jäähtynyt pohja kakkupahville. Onneksi luotto-ohje ei taaskaan pettänyt ja kakusta tuli tasainen.


3. Kiehauta kostutusliemi sokerista, vedestä ja sitruunamehusta. Jäähdytä. Keitä sitruunakiisseli miedolla lämmöllä. Lisää lopuksi kylmä voi ja sekoita, kunnes voi on sulanut kiisselin sekaan.

4. Kaada sitruunakiisseli toiseen astiaan, että se jäähtyisi nopeammin. Painele kiisselin pintaan kiinni tuorekelmu, että vesi ei tiivisty kiisselin pinnalle. Vie kylmään jäähtymään. Sekoita puolet kermavaahdosta kylmän sitruunakiisselin kanssa yhteen.

5. Ihana uutuus, karviaishillo, sopi täydellisesti sitruunakiisseli-kermavaahtotäytteen kaveriksi banaaniviipaleiden kera. Kakkuun meni koko purkillinen.


6. Leikkaa kakkupohja kolmeen yhtäsuureen osaan.


7. Kelmuta täytekakkuvuoka ja kokoa kakku nurinpäin vuokaan. Laita kakkukerros vuokaan, kostuta kunnolla, lisää päälle puolet sitruunakiisseli-kermavaahtoseoksesta. Lisää pinnalle banaaniviipaleita ja banaaniviipaleille puolet kermavaahdosta. Kostuta toista kakkupohjaa jo ennen vuokaan laittoa ja lisää päälle puolet karviaishillosta. Taiteile hillolla päällystetty kakkukerros nurinpäin banaanikerroksen päälle. Kostuta vielä kakkukerrosta vuoassakin. Tee toinen kerros samalla tavalla: sitruunakiisseli-kermavaahtoseosta, banaaniviipaleita, kermavaahtoa ja kakun viimeinen kerros kostutetaan ja laitetaan loput karviaishillot päälle. Viimeinen kakkukerros kiepsautetaan taas hillopuoli alaspäin vuokaan, kelmut vedetään kakun päälle tiukasti. Kakku saa makuuntua mielellään vuorokauden kylmässä.


8. Seuraavana päivänä: siivilöi tomusokeria reilu kerros leivontapöydälle ja kaulitse kaulintamassa isoksi pyöreäksi levyksi. Itselläni oli ihan tavallinen puukaulin ja massa oli erittäin helposti kauliintuvaa ja käsiteltävää. Mittaa tarkasti, että massalevy on riittävän iso. Rullaa puolet massalevystä takaisin kaulimen päälle ja asettele levy kakun päälle. Taittele varovaisesti massa kakun sivuille, varo ettei tule vekkejä. Leikkaa ylimääräinen massa pois, mutta älä liian naftisti -reunoja voi parannella myöhemmin. Sovitin timanttinauhaa kuitenkin heti kakun helmaan, koska halusin nähdä miltä se näyttää :)

9. Tein sokerimassasta muutamia kukkasia, kahta eri kokoa. Liimasin elintarvikeliimalla helmiäissokerihelmiä keskelle ja suihkautin helmiäissprayllä kukkien pinnan. 

10. Kiinnitin timanttinauhan muutamalla pikeeriraidalla kakun helmaan, samoin sokerimassakukkaset. Strassisydämet ja kirjaimet painettiin kakun päälle. Ja niin kakku jäi odottamaan h-hetkeä...

11. Kakku maistui ihanalle. Mieltä lämmitti erityisesti, kun morsian sanoi, että kakku on tosi hyvää❤️