tiistai 14. lokakuuta 2014

Ihana porkkanakakku



Tämä porkkanakakku on ollut oma suosikkini siitä lähtien, kun löysin sen joitakin vuosia sitten Kirsin keittiössä -blogista täältä. Ohje on alunperin julkaistu Kotilieden vuoden 2009 seinäkalenterissa.

Sen verran ohjetta muuntelin, että laitoin hieman vähemmän inkivääriä ja rasvaa, margariinin sijasta käytin voita ja kanelisokerin tilalla vaniljasokeria, mutta näillä muutoksilla ihana maku ei muutu miksikään. Isompaan reunavuokaan tai 30 cm:n piirakkavuokaan tehtynä paistoaikakin lyhenee reiluun 20 minuuttiin.

Porkkanakakun voi leipoa suorakaiteen muotoiseen kakkuvuokaan tai tupla-annoksena pullapellille herkulliseksi porkkanakakkupiirakaksi. Paksumpaa kakkua kannattaa paistaa 30-40 min oman uunin paistotehojen mukaan. Pellillinen piirakkaa kypsyy noin 25-30 minuutissa.











IHANA PORKKANAKAKKU

29 cm:n reunavuokaan, 30 cm:n piirakkavuokaan tai suorakaiteen muotoiseen pieneen kakkuvuokaan - kaksinkertaisella annoksella saat pullapellillisen porkkanakakkua

150 g pehmeää voita tai margariinia
2 dl fariinisokeria
2 tl vaniljasokeria
2 isoa huoneenlämpöistä kananmunaa
3 dl vehnäjauhoja
1 dl mantelijauhoa
1 tl leivinjauhetta
1 tl soodaa
2 tl kanelia
1 tl inkivääriä
200 g porkkanaraastetta (3-4 porkkanaa), itse raastoin karkealla terällä

Kuorrutus 1

200 g maustamatonta Philadelphia-tuorejuustoa
25 g pehmeää voita
1 dl tomusokeria
2 tl vaniljasokeria

(Tein tämän kakun päälle 1,5 kertaisena ja  kaksinkertaisena uunipellilliseen porkkanakakkua)

Kuorrutus 2

100 g maustamatonta Koskenlaskija-sulatejuustoa
60 g voita
3 - 3,5 dl tomusokeria
3 tl vaniljasokeria

(tee kaksinkertaisena uunipellilliseen porkkanakakkua)

Pinnalle

Manteli- tai hasselpähkinärouhetta




1. Vatkaa pehmeää voita, fariinisokeria ja vaniljasokeria 4-5 minuuttia. Lisää munat yksitellen, välillä hyvin vatkaten.

2. Sekoita vehnäjauhot, mantelijauhe, leivinjauhe, sooda, kaneli ja inkivääri keskenään ja lisää seokseen yhdellä kertaa. Itse vatkasin jauhot sähkövatkaimella mukaan.

3. Lisää viimeisenä porkkanaraaste, senkin vatkasin sähkövatkaimella sekaan.

4. Voitele reunavuoka vuokasprayllä tai ruokaöljyllä reunoista, ja laita vuoka leivinpaperin päälle pullapellille. Itse suihkautan spraytä vähän myös paperin päälle, vuoan pohjalle. Jos teet kakun suorakaidevuokaan, voitele ja jauhota vuoka normaalisti - piirakkavuokaan kannattaa laittaa reunoista korkealle nouseva leivinpaperiympyrä, sillä kakku kohoaa aika hyvin.

Kaada taikina vuokaan ja tasoittele pinta huolellisesti. Paista kakku reunavuoassa 190-200 asteessa, uunin toiseksi alimmalla tasolla, noin 20-25 min. Paksumman kakun paistoaika on noin 30-40 min. Jos teet tupla-annoksena pullapellillisen porkkanakakkua, paistoaika on noin 25-30 min - näillä ajoilla valmistuvat omassa uunissani.

5. Anna kakun jäähtyä huoneenlämpöiseksi ennen kuorruttamista. 

Kuorrutus 1: Vatkaa kuorrutteen ainekset sähkövatkaimella tasaiseksi ja levitä kuorrute kakun pinnalle. Kuorrute jää pehmeäksi kylmänäkin. Kuorrutteen pintaa voi koristella vetämällä leipurin raapalla pintaan aaltoja. Ripottele kuorrutteen päälle mantelirouhetta.

Kuorrutus 2: Sulata voi pienessä kattilassa. Lisää sekaan Koskenlaskija-sulatejuusto pieninä palasina ja anna sulaa hiljalleen miedolla lämmöllä. Ota kattila pois liedeltä ja lisää sekaan sokerit. Vatkaa hetki sähkövatkaimella aineksia tasaiseksi. Levitä kuorrute kakun pinnalle lämpimänä ja ripottele mantelirouhetta pintaan. Tämä kuorrute on oma suosikkini.


Vaiheet:

1. Porkkanakakun aineksia.

2. Vatkaa pehmeä voi, fariinisokeri ja vaniljasokeri pehmeäksi vaahdoksi. Lisää munat yksitellen, vatkaa lisäysten välissäkin.

3. Sekoita kuivat aineet ensin keskenään. Lisää kaikki kerralla seokseen ja vatkaa sähkövatkaimen hitaimmalla nopeudella kaikki nopeasti sekaisin.

4. Lisää viimeisenä porkkanaraaste. Vatkaa nekin sähkövatkaimella taikinan sisään.

5. Valmista porkkanakakkutaikinaa. Taikina on paksua.

6. Voitele kakku- tai piirakkavuoka, ja tasoittele taikina vuokaan. Reunavuoassa käytin voiteluun vuokaspraytä.

7. Tämä reunavuoka on halkaisijaltaan 29 cm.

8. Paista porkkanakakkua 190-200 asteessa, uunin toiseksi alimmalla tasolla, noin 20-25 min. Paksumpaa kakkua saa paistaa hieman kauemmin. Anna kakun jäähtyä huoneenlämpöiseksi ennen kuorruttamista.

9. Tee haluamasi kuorrute. Itse tein tällä kertaa tuorejuustokuorrutteen, vaikka se toinen on mielestäni se "oikea" porkkanakakun kuorrute :) 

10. Kakku on ihanan pehmeä ja mehevä -  eräs syksyn parhaimpia kakkuja.

sunnuntai 12. lokakuuta 2014

Ville Virtasen pannukakku





Perjantaina klo 22.30 soi isännän puhelin keittiössä. Olimme jo ehtineet mennä nukkumaan, sillä väsynyt messureissaaja oli vain paria tuntia aiemmin saapunut kotiin. Säikähdin, että mitähän huonoja uutisia tällä kertaa oli tulossa, mutta mies huikkasikin minulle, että arvaas kuka on pihassa...rakas helsinkiläispoikammehan siellä odotti uudessa autossaan. Meillä ei ollut pienintäkään aavistusta siitä, että poika oli tulossa, joten yllätys (ja ilo) oli suuri. Miniämme oli mennyt omien vanhempiensa luona käymään, ja poika jatkoi yksin matkaa Vimpeliin.



Koeajelulla käytiin jo yöllä, päivännäöllä piti tutkia muita kivoja juttuja :)



Miehen messuviikon aikana olin elänyt kuin peikko pellossa: en ollut käynyt kertaakaan kaupassa, ja elin kahvin, kasvisten, viilin ja kananmunien varassa. Nyt sitten pitikin yhtäkkiä kaapia peräti kahdelle nälkäiselle miehelle kelvollista ruokaa tyhjistä kaapeista. Onneksi sentään niitä kasviksia riittää: salaatiksi tammenlehväsalaattia, viinisuolaheinää, paprikaa, terttutomaatteja ja kurkkua sitruunamehulla ja sinappisella salaatinkastikkeella höystettynä.





Ruokapuolesta vastasi basmatiriisi ja hapanimelä broileri-pekoni-sienikastike, johon heittelin sipulia ja kukkakaalinkukintoja sekaan. Ateriasta tuli kuin tulikin vallan onnistunut kokonaisuus.





Ensimmäisenä piti tietysti laittaa pannukakkutaikina turpoamaan. Tämän pannukakkuohjeen esitteli näyttelijä Ville Virtanen joskus vuosia ja vuosia sitten aamutv:ssä lempireseptinään. Ja onneksi tuli aikoinaan kirjoitettua ohje ylös, sillä tällä ohjeella tosiaan tulee maailman parhaimmat pannukakut.

Sittemmin olen nähnyt saman ohjeen blogeissa Maailman parhaimman pannukakun nimellä, ja sillä nimellä se taisi olla aamutv:ssäkin, mutta meillä se tunnetaan nimellä Ville Virtasen pannukakku.








VILLE VIRTASEN PANNUKAKKU
uunipellillinen 50-60 cm:n uuniin

2 isoa kananmunaa
8 dl maitoa
1 tl suolaa
1 tl vaniljasokeria
1-1,5 dl hienoa sokeria
4 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
100 g sulatettua voita

1. Vatkaa kulhossa munat ja maito ensin. Lisää suola ja sokerit, sekoittele hetki. Lisää vehnäjauhot ja leivinjauhe sekaan, sekoittele vispilällä taikina sileäksi. Kaada lopuksi sekaan haalea, sulatettu voi. Sekoittele rasva kunnolla muiden ainesten joukkoon - taikina jää ohueksi. Anna taikinan turvota ainakin 2-3 tuntia huoneenlämmössä ja sekoittele vispilällä silloin tällöin.

2. Kaada taikinaseos leivinpaperilla vuoratulle reunalliselle uunipellille (pullapelti). Paista 215 asteessa noin 25 min, eli kunnes pinnassa on kivasti ruskeita pilkkuja ja taikina on hyytynyt. 

Älä säikähdä pannukakun pinnalla paiston jälkeen näkyvää rasvaa, sillä jäähtyessään pannari imaisee rasvan sisäänsä, ja juuri se pitää pannukakun ihanan pehmeänä ja herkullisena. Tämä pannari ei ole yhtään kuiva tai koppura, edes pinnastaan, vaan kauttaaltaan  ihanan pehmeä ja herkullinen.

3. Nauti pannukakku omenahillon ja kermavaahdon kera. Meillä pannukakun päälle laitettiin tyrni- ja omenahilloa sekä sokeritonta kermavaahtoa.

Vinkki: kurkkaa myös ihana porkkanapannukakku! Vie kielen mennessään...


Vaiheet:

1. Mittaa ainekset isoon kulhoon ja sekoittele vispilällä. Anna taikinan turvota huoneenlämmössä vähintään 2 tuntia. Mitä kauemmin annat taikinan turvota, sitä pehmeämpi ja parempi pannukakku.

2. Kaada ohuehko pannukakkutaikina leivinpaperilla vuoratulle reunalliselle pullapellille. Paista 215 asteessa uunin keskitasolla noin 25 min, kunnes pannukakku on jähmettynyt ja pinnassa on ruskeita pilkkuja.

3. Anna pannukakun jäähtyä ja imaista pinnassa oleva ohut rasvakerros sisäänsä. 

4. Nämä pannukakkupalat pysyvät pehmeinä ja mehevinä parikin päivää, eivätkä kuivu. Ihana ohje!

5. Pannari alkoi huveta huolestuttavaa tahtia, ja ruoka oli vasta tulollaan.


6. Tyrni- ja omenahilloa sekä makeuttamatonta kermavaahtoa pehmeän pannarin kera.

7. Liian hyvää...
Ja taas piti jättää haikeat jäähyväiset sunnuntaina...ei tiedä nähdäänkö ennen joulua lainkaan. Ville Virtasen pannukakku nro 2 lähti pojan mukana etelään :)

perjantai 10. lokakuuta 2014

Puolukka-mansikkarahka-kääretorttu



Koko viikko kului taas messuleskenä, kun puoliso huiteli maailmalla uusimman teknologian perässä. Yksinäistä ei ehtinyt olla, sillä jokaisena päivänä käväisi ystäviä vierailulla, ja sain tehtyä ison kasan paperitöitä ja kotihommia. Mukavalta silti tuntui, kun puoliso soitteli Saksasta lentokentältä, että illalla ollaan kotona. 

Meillä on tullut jo yleiseksi vitsin aiheeksi puolison omituinen värisokeus: hän ei erota sinistä vihreästä. Kun pitäisi löytää lentoaseman myymälästä tiettyä vaaleansinikorkkista hajustetta - samanmerkkistä tököttiä on tarjolla vaaleanvihreällä korkilla varustettuna (joka on tietysti AIVAN väärää) - niin mies ei kuolemakseenkaan erota kumpi on vihreä ja kumpi on sininen. Taas tuli hätäpuhelu myymälästä, että kumpi näistä on nyt se vihreä ja kumpi sininen...yrittäkääpäs kertoa puhelimessa, mikä ero on sinisellä ja vihreällä! Ja ei, ei ole auttanut, vaikka olen laittanut kännykällä valokuvankin oikeanvärisestä purkista mukaan :)

No, tuli sieltä nyt kumman värinen tölkki hyvänsä, niin iltakahveille piti leipoa tervetuliaisiksi jotain herkullista... ja sitä tämä raikas kääretorttu on. Kääretorttupohjasta tulee tällä ohjeella tosi hyvä, niin 50 cm:n kuin 60 cm:nkin uuneihin, ja täyte on ihanan raikas. 

Hyvää viikonloppua kaikille, ja Heikille turvallista kotimatkaa ❤️









PUOLUKKA-MANSIKKARAHKA-KÄÄRETORTTU


Kääretorttupohja 60 cm:n uuniin

5 huoneenlämpöistä kananmunaa
2 dl Siro erikoishienoa sokeria
1 dl + 1 rkl vehnäjauhoja tai gluteenitonta hienoa jauhoseosta
1 dl + 1 rkl luomuperunajauhoja
1,75 tl leivinjauhetta
(pinnalle mantelilastuja kourallinen)

Kääretorttupohja 50 cm:n uuniin

4 huoneenlämpöistä kananmunaa
1,5 dl Siro erikoishienoa sokeria
1 dl vehnäjauhoja tai gluteenitonta hienoa jauhoseosta
1 dl luomuperunajauhoa
1,5 tl leivinjauhetta
(pinnalle mantelilastuja kourallinen)

Väliin

2 dl laktoositonta vispikermaa
3/4 dl vaniljakreemijauhetta
1 prk (200 g) mansikkarahkaa
2 dl puolukkasosetta
1 dl mansikkatomusokeria

2/3 dl puolukoita ripoteltuna täytteelle


1. Tee ensin puolukkatäyte jääkaappiin jähmettymään. Vatkaa kerma löysäksi vaahdoksi ja lisää vaniljakreemijauhe. Vatkaa vielä hetki. Lisää sekaan mansikkarahka, puolukkasose ja mansikkatomusokeri. Vatkaa vielä ainekset kunnolla sekaisin. Maista, onko makeus sopiva omalle maullesi. Vie täyte jähmettymään noin puoleksi tunniksi jääkaappiin.

2. Tee kääretorttupohja. Vatkaa huoneenlämpöiset munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Vaahto on riittävästi vatkattua, jos vispilöistä valutettu taikinanoro jää pariksi sekunniksi näkymään taikinan pinnalle.

3. Sekoita vehnäjauhot (glut. jauhoseos), perunajauho ja leivinjauhe ensin keskenään (kääretorttupohjan voi tehdä myös kokonaan perunajauhoilla). Lisää jauhoseos siivilän läpi taikinaan. Itse siivilöin koko jauhoannoksen varovaisesti taikinan päälle ja vatkaan sitten vatkaimen hitaimmalla nopeudella ainekset kunnolla sekaisin. Lopuksi vielä kääntelen nuolijalla taikinaa muutaman kerran, että pohjalle jääneet jauhotkin sekoittuvat tasaisesti massaan.

4. Levitä taikina tasaisesti leivinpaperin päälle reunalliselle uunipellille. Ripottele pinnalle kourallinen mantelilastuja.

5. Paista kääretorttupohjaa 200 asteessa uunin keskitasolla noin 8-9 min ylä/alalämmöllä. Itse paistoin 9 min (60 cm:n uuniin mitoitettua pohjaa) ja 8 min (50 cm:n uuniin mitoitettua pohjaa). Ärhäkämmällä uunilla voi paistua nopeamminkin.

6. Anna kääretorttulevyn jäähtyä pellillä minuutti ja nosta kääretorttu leivinpaperin kulmista pois pelliltä ja kumoa torttulevy sokeroidun leivinpaperin päälle pöydälle. Anna jäähtyä vielä puoli minuuttia ja kuori leivinpaperi varovaisesti torttulevyn päältä. Jätä paperi päälle jäähtymisen ajaksi (5min) suojaamaan kuivumiselta.

7. Ota täyte jääkaapista ja levitä hieman jähmettynyt täyteseos tasaisesti kääretorttulevylle. Jätä taakse muutama sentti täytteetöntä tilaa, samoin sentti täytteetöntä aluetta rullauskohdan alkuun.

8. Ripottele puolukoita täytteen pinnalle, ei tarvitse laittaa paljon. Taita napakasti rullauksen aloituskohtaa kaksinkerroin täytteen päälle ja rullaa torttu omalla painollaan kääretortuksi. Varmista, että saumakohta jää tortun alle. Kääri leivinpaperi kääretortun ympärille ja vie torttu jähmettymään jääkaappiin muutamaksi tunniksi. 


Vaiheet: 

1. Puolukkatäytettä varten vatkaa kerma löysäksi vaahdoksi, lisää vaniljakreemijauhe sekaan ja vatkaa hetki. Lisää seokseen mansikkarahka, puolukkasose ja mansikkatomusokeri. Sekoita aineksia kunnolla.

2. Valmista puolukka-rahkatäytettä. Vie jääkaappiin jähmettymään puoleksi tunniksi (saa olla kauemminkin).

3. Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi.

4. Lisää jauhoseos siivilän läpi yhdellä kertaa sekaan ja vatkaa hitaimmalla nopeudella ainekset sekaisin. Sekoita vielä nuolijalla pohjalta käännellen, että kaikki jauhot varmasti sekoittuvat kunnolla.

5. Levitä taikina tasaisesti leivinpaperin päälle uunipellille, ripottele pinnalle hieman mantelilastuja.

6. Paista 200 asteessa uunin keskitasolla noin 9 min (60 cm uuni) ja noin 8 min 50 cm:n uuniin tarkoitettua kääretorttupohjaa. Anna jäähtyä minuutti pellillä.

7. Kumoa torttulevy sokeroidulle leivinpaperille, anna jäähtyä puoli minuuttia, ja kuori leivinpaperi pois päältä. Anna torttulevyn jäähtyä 5 min. Jätä paperi päälle suojaamaan kuivumiselta.

8. Kaada hieman jähmettynyt täyteseos kääretorttulevylle ja levitä tasaisesti. Jätä torttulevyn eteen 1-2 sentin verran täytteetöntä aluetta ja taakse 2-3 senttiä.

9. Ripottele pinnalle hieman puolukoita. Aloita rullaus taittamalla aloituskohta napakasti kaksinkerroin täytteen päälle ja rullaa torttu omalla painollaan, leivinpaperia apuna käyttäen, loppuun asti. 

10. Jätä kääretortun saumakohta alaspäin. Mantelilastut tekevät pinnasta kivannäköisen.

11. Kääri torttu takaisin leivinpaperin sisään, pyöritä päät karamellipaperin tavoin kiinni, ja vie kääretorttu vielä muutamaksi tunniksi jääkaappiin hyytymään.
12. Kyllä olikin hyvää :)



keskiviikko 8. lokakuuta 2014

Kahden murun puolukkapiirakka







Tämän helpon puolukkapiirakan ohjeen olen tulostanut jostain blogista, jossa kerrotaan ohjeen olevan alunperin Kotivinkin sivuilta - ohje on kuulemma ainakin 20 vuotta vanha.

Tässä ohjeessa ei tarvita sähkövatkainta, pari kulhoa, mitat, puolukkasoseelle oma kippo ja puhtaat kädet riittävät. Ohjeessa tehdään kaksi erilaista muruseosta: toinen muruseos laitetaan sellaisenaan pohjaksi, päälle sokeroitu puolukkasose, ja kauramuruseos päälle. Piirakka on iso, tein sen 30 cm:n piirakkavuokaan, ja tulee nopeasti paistovalmiiksi.










KAHDEN MURUN PUOLUKKAPIIRAKKA

30 cm:n piirakkavuokaan (saa olla 4-5 cm korkeuttakin)

Pohjan murutaikina:

4,5 dl vehnäjauhoja
3 tl leivinjauhetta
1,5 dl sokeria
150 g kylmiä voikuutioita
1 iso kananmuna

Väliin:

2 dl puolukkasosetta/puolukkasurvosta
1 dl sokeria

Pinnalle:

1,5 dl kaurahiutaleita
1 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
50 g kylmiä voikuutioita

1. Sokeroi puolukkasose syvälle lautaselle ja anna maustua hetki. Voitele iso 30 cm:n piirakkavuoka (tai laita pohjalle leivinpaperiympyrä). Lämmitä uuni 175 asteeseen.

2. Mittaa pohjataikinan kaikki ainekset kulhoon ja nypi käsin muruseokseksi. Mittaa samalla lailla toiseen kulhoon pinnan kauramuruseoksen ainekset ja nypi muruseokseksi.

3. Kaada pohjan muruseos piirakkavuoan pohjalle tasaiseksi murukerrokseksi. Älä taputtele lainkaan, vaan jätä muruseokseksi. Lusikoi puolukkasurvos tasaisesti murukerroksen päälle.

4. Ripottele kauramuruseos puolukkasurvoksen päälle tasaiseksi kerrokseksi.

5. Paista 175 asteessa uunin keskitasolla noin 45-50 min ylä/alalämmöllä.

Vaiheet:


1. Sekoita puolukkasose ja sokeri. Anna maustua hetki.

2. Mittaa muruseosten ainekset kulhoihin.

3. Nypi käsin muruseoksiksi.

4. Kaada pohjan muruseos tasaisesti voideltuun tai leivinpaperilla vuorattuun isoon piirakkavuokaan (korkeuttakin saa olla 4-5 cm). Älä taputtele muruseosta.

5. Lusikoi puolukkaseos muruseoksen päälle.

6. Ripottele kauramuruseos puolukkasoseen päälle tasaisesti.

7. Paista 175 asteessa uunin keskitasolla noin 45-50 min. Itse paistoin 50 min.
8. Anna piirakan jäähtyä ja makujen tasaantua.

9. Piirakkapohja on ihanan pehmeä ja siinä on jopa toffeemainen maku.


10. Nauti piirakasta kerman kera.