perjantai 9. toukokuuta 2014

Mansikkamoussekakku 20:lle, 40:lle sekä 60 hengelle



Mansikkamoussekakku on eräs ihanimmista täytekakuista. Meillä sitä on tehty muutaman vuoden ajan kaikkiin juhliin - ja se maistuu aina yhtä hyvälle. Kakussa on paksu mansikkamoussetäyte, mansikkahilloa ja viipaloitua banaania välissä. 

Kakusta on helppo tehdä sekä pienempi, pyöreä täytekakku, että isompi juhliin sopiva 60 hengen jättikakku kolmella levykakkupohjalla. Itse teen kakun lähes aina gluteenittomana ja laktoosittomana eli pohjat kokonaan perunajauhosta. Kakusta tulee aivan ihanan pehmeä ja se suorastaan sulaa suuhun. Blogin alaosasta löytyy vielä vinkki 40 hengen kakkuun.

Pyöreän kakun voi tehdä 6 munan kakkuna täytekakkuvuokaan tai leikkelemällä 5-6 munan levykakkupohjan ympyröiksi. Kakun voit koota joko oikeinpäin tai nurinpäin kelmutettuun kakkuvuokaan. Ehdottomasti parempi ja pehmeämpi kakkupohja tulee pellillä paistetusta levykakkupohjasta; pyöreässä vuoassa pitkä paistoaika tekee kakkupohjasta kuivemman.

Suuremman 60 hengen kakun olen koonnut suoraan pullapellille: foliolla peittoon koko pullapelti, alle kakkupahvista alusta ja kokonaiset levykakkupohjat kootaan kerroksittain päällekkäin. Isossa kakussa mansikkamoussen kannattaa antaa jähmettyä melko jämäkäksi ennen kakun väliin laittamista, sillä pullapellille koottuna kakussa ei ole reunoja tukemassa ja täyte saattaa valua reunoilta ulos. Tästä löytyy linkki isoon, 50-70 hengen, gluteenittomaan ja laktoosittomaan mansikkamoussekakkuun hieman erilaisella ohjeella (ks. alla oleva kuva).


 











    


MANSIKKAMOUSSEKAKKU 20:lle hengelle pyöreään kakkuvuokaan

6 munaa
2 dl Siro erikoishienoa sokeria
2,5 dl vehnäjauhoja
0,5 dl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta

Kostutus:

2,5 dl vettä
0,5 dl sitruunamehua
2 rkl sokeria

Väliin:

mansikkahilloa
3-4 banaania ohuina viipaleina

Mansikkamousse:

300 - 400 g mansikoita (pakastetut ja sulatetut käy hyvin)
2,5 - 3 dl mansikkatomusokeria
1 rkl vaniljasokeria
1 prk Valion Viola-sitruunatuorejuustoa
1 prk creme fraichea (150 g)
7 - 8 liivatelehteä (riippuu mansikoiden määrästä)
0,5 dl sitruunamehua
4 dl vispikermaa vaahdotettuna

Pinnalle

7-8 dl vispikermaa vaahdotettuna
4 tl vaniljasokeria

Mansikkamoussen teko:

1. Laita liivatteet kylmään veteen puoleksi tunniksi pehmenemään. 
Soseuta mansikat sauvasekoittimella tasaiseksi. 
Vatkaa kerma vaahdoksi ja jätä odottamaan. 

2. Lisää tomusokeri ja vaniljasokeri mansikkaseokseen, vatkaa kunnolla sekaisin. Lisää mansikkaseokseen tuorejuusto ja creme fraiche. Vatkaa taas kaikki aineet kunnolla. Kuumenna sitruunamehu kahvimukissa mikrossa ja lisää pehmenneet, kuivaksi puristetut liivatteet ja sekoita, kunnes liivatteet ovat kokonaan liuenneet. Lisää liivateseos viidessä erässä tuorejuustoseokseen. Vatkaa vielä kunnolla kaikki aineet sekaisin.

3. Lisää viimeisenä kermavaahto ja vatkaa vielä kerran aineksia perusteellisesti. Maista, onko sokeria riittävästi -moussen pitäisi olla sopivan makeaa. Voit lisätä vielä tomusokeria tässä vaiheessa. Vie mousse jääkaappiin hyytymään tunniksi. Isompaa annosta tehdessä kannattaa antaa moussen hyytyä kauemmin, varsinkin jos kakku kootaan suoraan tarjoilualustalle, moussen pitää olla jäykkää - vuokaan kootussa kakussa mousse voi olla hyvinkin vetelää.


Kakkupohjan teko ja kokoaminen:

1. Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. 
  2. Sekoita ensin vehnäjauhot, perunajauho ja leivinjauhe yhteen. Lisää jauhoseos varovaisesti munavaahdon joukkoon lastalla nostellen. Kaada seos voideltuun ja korppujauhotettuun pyöreään täytekakkuvuokaan. Paista 175 asteessa uunin alimmalla tasolla noin 40-45 min ylä/alalämmöllä, kunnes kakku alkaa irrota vuoan reunoista. Jos pinta alkaa tummua, laita leivinpaperipala päälle. 

3. Tee kostutusliemi. Muista kostuttaessasi, että mansikkamousse kostuttaa kakkua, joten alimmaista kerrosta ei kannata kostuttaa juuri ollenkaan. Samoin melko vähän kostutusta muihinkin kerroksiin. Vuokaan koottuna kosteus imeytyy kakkuun ihan eri tavalla kuin lautaselle koottuna.

4. Kelmuta sama kakkuvuoka, jolla paistoit kakkupohjan. Laita sopivan kokoinen leivipaperiympyrä pohjalle ja kokoa kakku nurinpäin vuokaan (vaihekuvat voi katsoa mustaherukkamoussekakun ohjeesta). Leikkaa riittävän pitkiä kelmunpalasia, joiden reunat roikkuvat reilusti vuoan laidoilta. Leikkaa kakku kolmeen yhtäsuureen kerrokseen. 

Jos teet kakkupohjan levykakkupohjasta ja haluat koota kakun oikeinpäin vuokaan, voit katsoa vaihekuvat esim. punaherukkamoussekakun teko-ohjeista, periaate on sama.

5. Laita alin kakkukerros paistopinta alaspäin kelmutettuun vuokaan. Kostuta hieman. Sivele mansikkahilloa ohuelti pinnalle. Viipaloi pari banaania ja asettele viipaleet vieriviereen kakkukerrokseen. Lisää vähän vajaa puolet mansikkamoussesta banaanikerroksen päälle. Kopauta vähän vuokaa ja heiluttele sivusuunnassa varovaisesti, että kerroksesta tulee tasainen.

6. Lisää keskimmäinen kakkukerros ja paina varovaisesti pintaa suoraksi. Kostuta keskikerrosta, laita mansikkahilloa ja banaaniviipalekerros. Kaada samanverran mansikkamoussea banaaniviipaleiden päälle kuin ensimmäisessä kerroksessa. Jätä mansikkamoussea vähän kulhoon, että saat seuraavana päivänä kakun päälle vaaleanpunaisen pintakerroksen, moussea ei tarvita paljoa (1,5 - 2 d riittää). Vie jäljellejäänyt mousse kylmään odottamaan.

7. Kostuta viimeistä kakkukerrosta leikkauspinnalle, jos kokoat kakkua oikeinpäin -jos nurinpäin, kostuta minimaalisesti tai ei ollenkaan. Nosta viimeinen kakkulevy moussen päälle paistopuoli ylöspäin ja paina kevyesti kakkukerroksia toisiinsa kiinni. Vedä sivulta roikkuvat kelmut tiiviisti ylöspäin ja sulje kakku tukevasti muovin sisälle. Pinnalle voi laittaa hyvin kevyen, suoran painon, mutta ei ole pakollinen. Vie kakku kylmään hyytymään vuorokaudeksi.

8. Seuraavana päivänä: avaa kelmut kakun ympäriltä ja kumoa kakku kakkupahvin päälle pyöreälle tarjoilulautaselle. Ota jäljelle jäänyt mansikkamousse, notkista sitä vähän lastalla ja levitä kakun keskelle tasaiseksi kerrokseksi (ei reunoille). Vatkaa kerma vaahdoksi ja levitä palettiveitsellä kakun reunoille ohut kerros. Pursota tähtityllan läpi kaikki reunat pursotusraidoilla. Pursota vielä pienet kiehkurat kakun päälle reunoja kiertämään. Lisää kukkakoristeita pursotusreunan päälle.






















MANSIKKAMOUSSEKAKKU 60:LLE HENGELLE

3 kpl levykakkupohjia (kääretorttupohjia)

Levykakkupohja (50-60 cm uuniin):

5 munaa
2 dl Siro erikoishienoa sokeria
2 dl perunajauhoja
2 tl leivinjauhetta

Paista 200 asteessa reilut 10 min.


Levykakkupohja (60 cm uuniin, jos erittäin isot pullapellit)

6 munaa
2,3 dl Siro erikoishienoa sokeria
2,3 dl perunajauhoja
2 tl leivinjauhetta

Paista 200 asteessa 10-12 min.


Mansikkamousse:

22 liivatetta
1 kg (pakaste) mansikoita
1 - 1,25 pkt mansikkatomusokeria 
3 rkl vaniljasokeria
2,5 rasiaa Valion creme fraiche laktoositon (á 150 g)
2,5 rasiaa Valion Viola sitruunatuorejuustoa (laktoositon)
1 litra Valion laktoositonta vispikermaa
1,5 dl sitruunamehua

Kostutus:

7,5 dl vettä
1,5 dl sitruunamehua
4 rkl hienoa sokeria
1 tl vaniljasokeria

Väliin:

8-10 banaania
mansikkahilloa

Kuorrutus:

mansikkamoussea
8 dl -1 litra Valion laktoositonta vispikermaa
4-5 tl vaniljasokeria



1. Levykakkupohjat tehdään kuten kääretorttupohja: munat ja sokeri vatkataan kuohkeaksi vaahdoksi. Munien pitää olla huoneenlämpöisiä, että vaahdosta tulee kunnolla kuohkeaa. Vatkaa riittävän kauan, että sokeri sulaa kunnolla vaahtoon. Käytä mieluiten Siro-sokeria tai kunnollista, hienokiteistä taloussokeria. Sekoita perunajauhot ja leivinjauhe ensin keskenään. Lisää jauhoseos siivilän läpi munavaahtoon ja pyöräytä muutaman kerran sähkövatkaimella ainekset sekaisin. Jatka sekoitusta lastalla. Kumoa taikina leivinpaperilla vuoratulle reunalliselle pullapellille ja paista 200 asteessa uunin keskitasolla, ylä/alalämmöllä, reilut 10 min. Kumoa paiston jälkeen sokeroidulle leivinpaperille, kuori paperi pois pinnalta ja laita kostea keittiöpyyheliina päälle. Paista 3 kpl levykakkupohjia.

2. Muutoin tee kaikki täytteet ja kostutusliemi kolminkertaisena pienemmän mansikkamoussekakun ohjeella tai tee ohessa olevalla, hieman kolminkertaista annosta pienemmällä ohjella mansikkamousse. Sekin on riittänyt hyvin isoon levykakkuun. 

3. Harvalla on pullapellin kokoista tarjoilualustaa levykakulle, joten minä olen tyytynyt päällystämään pullapellin foliolla kauniimman näköiseksi ja leikannut kakkupahveista pohjalle alustan. Kakkulevyjen epätasaisia reunoja voi leikata täyttämisen jälkeen pitkällä, sahalaitaisella puukolla tasaisemmaksi.

4. Laita ensimmäinen levykakkupohja pellille. Kostuta vain hyvin vähän, perunajauholla tehty pohja on ihanan pehmeää ja sulaa muutoinkin suuhun, joten se ei tarvitse alimpaan kerrokseen juurikaan kostutusta. Levitä mansikkahilloa koko pohjalle, viipaloi banaaneja ohuiksi siivuiksi ja lado palaset mansikkahillon päälle. Lisää jäykähköä mansikkamoussea reilusti päälle ja levitä tasaiseksi.

5. Lisää toinen levykakkupohja päälle, kostuta enemmän keskikerrosta, laita mansikkahillo ja banaaniviipaleet. Lisää saman verran mansikkamoussea kuin ensimmäisessä välissä oli.  Jätä taas 6-7 dl moussea seuraavaan päivään, että saat kakun pintaan kauniin vaaleanpunaisen kerroksen. Vie jäljellejäänyt mousse kylmään odottamaan. Paina viimeinen kakkulevy päälle ja kostuta pinta. Siloittele vähän kädellä pintaa tasaisemmaksi ja peitä kakku kelmulla tai foliolla. Vie kakku kylmään hyytymään vuorokaudeksi.

7. Seuraavana päivänä: tasoita kakun sivuja sahalaitaisella, pitkällä puukolla suoriksi. Notkista jäljelle jäänyt mansikkamousse lastalla ja levitä kakun pinnalle (ei sivuille). Vatkaa kerma vaahdoksi ja levitä ohut kerros kakun sivuille. Pursota kakun sivut tähtityllan läpi pursotusraidoilla alhaalta ylöspäin. Pursota viimeiseksi kakun päälle pursotuskiehkuroita kakun reunoja kiertämään. Laita koristeet kermavaahtoreunalle.















Vinkki: 40 hengen täytekakun voi tehdä kahdesta levykakkupohjasta. Molemmat levykakkupohjat leikataan 2/3 kohdasta poikki eli kahteen osaan, joista toinen on 2/3 ja toinen 1/3 levyn koosta. Sinulla on siis neljä palaa: kaksi pienempää ja kaksi suurempaa. Näistä kootaan kakku siten, että toinen suuremmista paloista pohjalle, kostutus ja täytteet. Sitten keskimmäinen kerros kootaan näistä kahdesta pienestä palasta laittamalla ne vieretysten ja kostutetaan ja laitetaan täytteet. Lopuksi päällimmäiseksi viimeinen suuri pala kakkulevyä. Tämä kakku mahtuu kooltaan monille neliskanttisille isoille tarjottimille ja sopii paremmin jääkaappiin, jos käytössäsi ei ole huonekylmiötä juhlien aikana.


Tämä kakku on tehty yllä olevan vinkin kokoisena eli kahdesta levykakkupohjasta.

Lisään vaihekuvia, kun teen kakkua seuraavan kerran :)




41 kommenttia:

  1. Nam! Kiitos tästä ohjeesta, täytyy ehdottomasti kokeilla seuraaviin kekkereihen, sen verran hyvältä vaikuttaa! :-P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, jos ohjeesta on muillekin iloa juhlakakkujen suunnittelussa. Meillä on kovasti ihastuttu juuri tähän kakkuun. Jos pelkää banaaniviipaleiden tummumista kakun välissä, voi viipaleiden päälle puristaa hieman sitruunamehua ennen kakun väliin laittamista.

      Poista
  2. Tänään tein 3 munan koekakun jääkaappiin maustumaan,johon laitoin tätä moussea. Lähikaupassa ei ollut sitruunatuorejuustoa,joten korvasin sen appelsiinituorejuustolla. Hyvänmakuista tuli moussesta!aion sitten "oikeaan" kakkuun ostaa sitruunatuorejuustoa. Mukava kokeilla kakkujen väliin uusia täytevaihtoehtoja.t.Elisa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Elisa :) On oikein fiksua kokeilla ennen tärkeitä juhlia kakun täytteitä koekakuissa, koska se mikä yhdelle on hyvää, voi toiselle olla makumaailmaltaan aivan kauhistus. Tämä mansikkamoussetäyte on ollut useimpien makuun, koska se on miedon ja tutunmakuinen mansikkatäyte. Tuo sitruunatuorejuusto sopii omaan makuuni parhaiten, mutta hyvää tulee myös maustamattomalla tai vaniljatuorejuustolla ja lorauksella sitruunamehua. Appelsiinituorejuustoa en ole kokeillutkaan, mutta varmasti on hyvää myös sillä. Samalla ohjeella voi tehdä myös herkullista mustikkamoussea, kun vaihtaa mansikat mustikoihin.

      Poista
  3. Teen harvoin kakkuja, mutta nyt olen lupautunut tekemään.. Tämä sinun ohjeesi on erittäin houkutteleva vaihtoehto! Mietin, että tuliskohan ihan yhtä hyvä jos tekis vadelmasta? Meillä kotona se on ehkä mieluisampi kun mansikat.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei :) Varmasti vadelmillakin tulee hyvää. Alle voi vielä laittaa kerroksen vadelmahilloa ja mousse päälle. Mansikkatomusokerinkin voi vaihtaa tavalliseen tomusokeriin. Täytyy kokeilla itsekin esim. vadelmamoussen ja sitruunamoussen yhdistelmänä :)

      Poista
  4. Kiitos juuri tälläistä ohjetta kaipasin 60 lle henkilölle! 😊 osaatko yhtään sanoa mitä aineet ovat maksaneet tähän 60 hengen kakkuun? 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valitettavasti en muista noiden ainesten hintoja, mutta on edullinen isoksi täytekakuksi itse tehtynä. Ja helppo tehdä sekä gluteenittomaksi että laktoosittomaksi, helpottaa tarjoilujen miettimistä esim. ylioppilasjuhlissa.

      Poista
  5. Hei
    Minkäkokoinen pyöreän vuoan on oltava 20 hengen kakkuun (korkeus? halkaisija? terv. kokematon leipuri

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei :) Itse olen tehnyt kuuden munan kakut ø 25-26 cm:n kakkuvuokaan. Kakkujen riittävyydet olen laskenut ylioppilasjuhlien mitoituksen mukaan eli kun on pöydässä paljon muutakin tarjottavaa. Kakuista tulee moussen ansiosta mukavan korkeita ja meheviä.

      Poista
  6. Toivon pikaista vastausta, kuinkahan paljon pitää varata kermaa pursotuksiin tuohon 40hlön kakkuun, jos tekee samanlaiset pursotukset kuin tässä kakussa? Kiitoksia jo etukäteen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Riippuu aika paljon tyllan koosta. Keskikokoisella tähtityllalla 4-5 dl, en nyt enää niin tarkasti muista tuota määrää :)

      Poista
  7. Heips! Onneksi googletin ihanalta kuulostavan ison kakun, kiitos!
    Minkälaisen määrän täytettä teen 40 hengen kakkuun?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Olen tehnyt tupla-annoksen täytettä tuon 20 hengen kakun täytemäärän mukaan. Ja minulla on ollut yleensä melko paksut täytekerrokset. Tämä täyte on todella hyvää :)

      Poista
  8. Hei. Tehdäänkö siis tuohon 40h kakkuun kaksinkertainen täyte tuosta 20h kakusta? Kerran tätä kakkua jo tein ja hyvää oli, mutta muistaakseni täytettä oli reilusti. En toki laittanut sitä kakun päälle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos ei laita päälle kerrosta moussea, 40 hengen kakkuun voi tehdä 1,5 kertaisen mousseannoksen. Täytettä laitetaan yleensä reilusti. En ole itse yrittänyt saada tuota pyöreän kakun annosta riittämään tuohon isompaan kakkuun, mutta saattaisi se riittää, jos ei pidä paksummista kerroksista. Pyöreän kakun mousseannos on mitoitettu reiluksi, jos haluaakin tehdä esim 5-8 munan pyöreään kakkuun täytteeksi, niin riittää ainakin varmasti :)

      Poista
  9. Siis tää on ollu ihan sairaan hyvä ohje. Ja kehuttu. Muutamaan oon tehny. Kylläkin vadelmalla ja vahingossa punaherukkanana. Tätä tuun käyttää varmaan niin usein että kyllästyy., 😊 kiitos hyvästä ohjeesta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla <3 Meillä olen välillä yrittänyt jo vaihtaa juhlakakkua johonkin muuhun, niin sakki vaatii mansikkamoussekakkua! Luulisi jo kyllästyneen, mutta ei :) Tämä on helppo tehdä ja onnistuu levykakkuversiona aivan 100-prosenttisesti kaikilta :)

      Poista
  10. Koekakku tehty tulevia ripareita varten.Moussea jäi reilusti yli..todella hyvän makuista myös ilman kakkua;)..Voiskohan tämän tehdä suklaamousseversiona, vai tuliskohan ällön makea? Kiitos selkeästä reseptistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei :) Kiva, kun tykkäät kakusta. Meillä myös syödään ylijääneet mousset jälkiruokana tai kääräistään kääretorttuihin hillon kera.
      Suklaamoussena olen käyttänyt amerikkalaisen suklaajuustokakun täytettä (Valion ohje) ja vähentänyt siitä sokeria, koska se on makeaa. Se on ollut herkullista. siitä kannattaa tehdä täytekakkuun löysempi versio kuin juustokakussa on. Ehdottomasti kokeilun arvoinen. Tuo mansikkamousseohje ei sovellu suoraan muutettavaksi suklaamousseksi, koska suklaa jähmettää massan paljon vähemmällä liivatemäärällä, ja jopa ilman liivatetta. Samoin suklaan kanssa kannattaa käyttää maustamatonta tuorejuustoa. Olen kokeillut appelsiini- ja vaniljatuorejuustoja yhdistellä suklaaseen, mutta omaan makuuni ne eivät ole olleet.
      Mukavaa pyhäinpäivää ja iloista joulunodotusta sinulle<3

      Poista
  11. Haluaisin tehdä ohjetta ristiäisiä varten. Mutta on tulossa sitrusallergikko. Onko sitruunan kirpeys ihan välttämätön tai saisiko korvattua jollain toisella? Tai luuletko että voisi vähentää sokerin määrää?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei<3 Anteeksi, kun kommenttisi ei ollut tullut perille. Nämä tietoturva-ym muutokset blogissa tekevät nyt sen, että minulle ei tule enää kommenteista ilmoitusta. Ristiäiset varmaan tuli ja meni, mutta vastaan silti. Sitruunaisuus ei ole välttämätöntä. Voi vaihtaa tuorejuuston maustamattomaan tai vaikka vaniljaiseen, sitruunamehun voi korvata vedellä tai muulla mehulla. Sokeriakin voi vähentää oman maun mukaan - maistele täytettä ja lisää sokeria vähitellen, kunnes pidät makeudesta. Hyvää kesää :)

      Poista
  12. Kiitos ihanasta ohjeesta. Todella hyvää. Kakusta tuli todella tasainen kun kakku koottiin vuokaan. Tämä ohje tulee olemaan jatkossakin suosikki.

    VastaaPoista
  13. Kinnostaa juhannukseksi tehdä tämä :) Minkä kokoiseen pyöreään kakkuvuokaan tämä sopisi parhaiten?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, ja anteeksi myöhäinen vastaus :) Olen tehnyt näitä kakkuja monen kokoisiin vuokiin, kaikki toimivat hyvin. Tuo moussemitoitus toimii hyvin esin 24-26 cm pyöreään vuokaan hyvin.

      Poista
  14. Heippatihei! Tein meidän taloyhtiön 40v.pihajuhliin mansikkamoussekakun ja pienemmän vadelmamoussekakun mansikka-allergiselle. Banaanin tilalle laitoin marjoja pilkottuna. Kakut saivat runsaasti kehuja ja menivät kuin kuumille kiville. Tein isomman kakun 40 hengen ohjeella ja arvelin sitä jäävät seuraavaksikin päiväksi kun syöjiä oli n. 20. Mitä vielä! Hetken päästä ei ollut kuin rippeet jäljellä, niin hyvää ja raikasta kumpikin oli! Suurkiitos hyvästä ohjeesta! Aion kokeilla ainakin vielä mustaherukasta tällä ohjeella!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei <3 Olitpa tehnyt herkulliset kakut, kun noin hyvä menekki oli :) Se on aina mukavaa emännälle, kun tarjoilut maistuvat! Itse tein juuri omille synttäreille (on tänään) mustaherukkamousse-lemoncurd-täytekakun kuuden munan pohjalla, ja kyllä oli raikasta ja hyvää. Blogissa löytyy ohje tuohon mustaherukkamousseen -ehdottomasti kannattaa kokeilla.

      Poista
  15. Hei! Säilyykö kakku jos tekee kuorrutusta vaille valmiiksi 2 päivää ennen juhlia?

    VastaaPoista
  16. Hei! Voisiko luumutäyte onnistua jos korvaa mansikat luumusoseella? Mikä muu voisi olla jouluinen vaihtoehto? :) Onko puolukasta kokemusta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luumutäyte onnistuu ihan hyvin. Sokeria voi hieman lisätä luumutäytteeseen. Tulee hyvää luumumoussellakin. Ja puolukoilla tulee todella hyvää, sokeria vain lisää. Mustaherukkamousse ja sipaisu lemon curdia väliin - tulee aivan mahtava yhdistelmä. Kannattaa kokeilla eri vaihtoehtoja :)

      Poista
  17. Kiitos😀Mahtavista ja maalaisjärkeen sopivista resepteistä 🌺

    VastaaPoista
  18. Aivan ihanan selkeä resepti missä kerrottu kaikki vaiheet ja työvälineet.Oon niin innoissani kokeilemaan levykakkua 40h tän ohjeen mukaan,Ei voi mennä pieleen.Kiitos paljon

    VastaaPoista
  19. Mansikkatomusokeria ei enää myydä, voiko tehdä ihan vaan tomusokerilla vai pitäskö jotakin muuttaa ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan tavallinen tomusokeri käy. Ei tarvita makuaineita lisää, hyvää tulee niinkin😊

      Poista
  20. Hei! Tehdäänkö tuo 60 henkilön kakku siis ihan normi uunipellille? Vai minkä siihen tarvitsee. Pelti 46x36cm.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tehdään ihan pullapellille. Kakku on iso ja painava, käytännössä olen huomannut tuon pullapellin olevan paras alusta. Sillä on hyvä kuljettaa ja siirtää kakkua.

      Poista
  21. Aivan mahtava kakku tuli, jatkossa meidän kakut tehdään tällä ohjeella. Tein 4 levyä ja kakusta tuli hyvin korkea ja riittoisa. Suosittelen lämmöllä!

    VastaaPoista
  22. Monet juhlat vietetty tällä reseptillä ja aina yhtä hyvää ❤️.

    VastaaPoista
  23. Hei,

    voiko liivatteen korvata jollain muulla? 🤔

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse en ole koskaan korvannut liivatetta muulla. Joskus noita pienimpiä kakkuja tehnyt kokonaan ilman liivatetta, mutta kerrokset ei tahdo pysyä niin hyvin kasassa, vaan voivat valua, jos täytettä paljon. Agaragar nyt voisi olla vaihtoehto, mutta en ole itse koskaan kokeillut miten toimii kakussa. Varminta olisi tehdä koekakku ja jättää liivate kokonaan pois ja tehdä täytteestä paksumpi rakenteeltaan.

      Poista

Olisi kiva tutustua sivujeni lukijaan. Jos haluat, voit jättää kommentin käynnistäsi :) Kommenttisi käväisee ylläpidon tarkastuksessa, joten se näkyy vasta pienellä (joskus suurella...) viiveellä. Bloggerissa tapahtuneiden muutosten takia kommentit jäävät usein saapumatta sähköpostiini, samoin kuin omat vastaukseni eivät näytä tulevan julkaistuksi -silti käyn kyllä viestit aina jossain välissä täällä lukemassa <3 Anne