maanantai 17. maaliskuuta 2014

7 minuutin kakku


7 minuutin kakku on ihana, iso vaalea kahvikakku. Kakku on niitä helpoimpia tehdä: kaikki aineet mitataan kerralla kulhoon ja sekoitetaan vatkaimella 7 minuuttia. Kakkuun voi tehdä myös ihanan juustokuorrutteen. Tässä ohjeet 4 ja 5 munan kakuille sekä kuorruteohje.

7 minuutin kakkuun tutustuin ystäväni Leenan kautta. Leena toi minulle eräänä jouluna ihanan, vaalean kakun joululahjaksi. Kakku oli kuorrutettu makealla juusto-sokerikuorrutteella ja rakenne suorastaan suli suuhun. Kakku maistui lempeästi vaniljalle ja perunajauho teki kakusta kuohkean ja kauniin. Tietysti tämä ohje piti saada ja kakkua on tullut tehtyä moniin juhliin. 

Kakku on hyvää ilman kuorrutettakin ja harvinaisen helppo valmistaa: kaikki aineet laitetaan yhtä aikaa kulhoon ja vatkataan 7 minuuttia. Ei siis mitään muna-sokerivaahtojen vatkausta erikseen. Kakun voi tehdä myös yleiskoneella - helppo tehdä useampi kakku yhtä aikaa. Taikina ei sitkisty, koska kakkuun tulee enemmän peruna- kuin vehnäjauhoja. 

Kakku alkaa nousta vasta aika myöhäisessä vaiheessa ja nouseekin melko paljon.  Kakku on siis kooltaan melko suuri. Jos on tullut mittailtua reippaita Savonia-teelusikallisia leivinjauhetta joukkoon, kakku voi kuohua yli. Itse olen tehnyt neljän munan versiota hieman yli 2 litran vuokaan ja 5-6 munan versiota 3 litran Heritage- tai Kugelhopf-vuokiin. Molemmat ovat tavattoman kauniita vuokia, joten joskus tekee mieli muuttaa reseptiä vähän isommaksi. Tällä kertaa kuvien kakku on tehty isompaan, 3 litran Heritage-vuokaan (Nordic Ware). 







7 minuutin kakku

4 munaa 
3 dl sokeria 
200 g voita sulatettuna (tai huoneenlämpöisinä, pehmeinä paloina)
3 tl leivinjauhetta
2 tl vanilja- tai vanilliinisokeria 
1½ dl vehnäjauhoja 
2 dl perunajauhoja 

Mittaa kaikki aineet yhdellä kertaa kulhoon ja vatkaa joko sähkövatkaimella tai yleiskoneella 7 minuuttia.

Voitele ja jauhota vehnäjauhoilla tai korppujauhoilla (vehnäjauhoilla tulee vuoan kuviointi kauniimmin esille) vähintään 2 litran rengasvuoka.

Paistetaan 175 asteessa noin 45 min toiseksi alimmalla tasolla. Minä paistoin 180 asteessa 45-50 min. Kokeile kakun kypsyyttä esim. puisella, pitkällä grillitikulla. Jos tikku on puhdas, kakku on kypsä. 


Vinkki! 7 min kakusta voi tehdä myös Da Capo -kakun. Ohjeeseen tästä.

Kuorrutus nro 1:

125 g maustamatonta Koskenlaskija-sulatejuustoa (puoli pakettia)
125 g voita
2,5 tl vanilja- tai vanilliinisokeria
5 dl tomusokeria

Voi ja juusto sulatetaan verkalleen kattilassa koko ajan sekoitellen. Kun juusto on sulanut kokonaan sekaan, lisätään vanilliinisokeri ja tomusokeria. Vatkaa sileäksi kuorrutteeksi ja kuorruta kakku kaataen seosta varovasti kakun päälle ja siloitellen lusikalla. Jos seos jähmettyy, lämmitä hieman uudelleen.

Vinkki! Tee kerralla kaksi kuorrutettua kakkua yleiskoneen avulla. Saat kulumaan kokonaisen Koskenlaskija-paketin kerralla :) Kakun voi pakastaa kuorrutteineen.

Voi käyttää myös tätä ihanan Kultarannan pumpulikakun kuorruteohjetta:

Kuorrutus nro 2:

60 g pehmeää voita
100 g maustamatonta tuorejuustoa tai sitruunatuorejuustoa
4 dl tomusokeria
1 rkl sitruunamehua
2 tl vaniljasokeria

7 minuutin kakku 5 munalla 

5 munaa
3,75 dl sokeria
250 g voita
1,9 dl vehnäjauhoja
2,5 dl perunajauhoja
3 tl leivinjauhetta
1-2 tl vaniljasokeria

Kaikki aineet yhteen, vatkataan 7 minuuttia. Kätevä tehdä yleiskoneella. Huom! Nousee aika myöhään, mutta nouseekin melko paljon ja kuohuu helposti yli, jos on liian pieni kakkuvuoka. Tee siis isoon kolmen litran rengasvuokaan.

Paistetaan 175 asteessa 50-60 min uunista riippuen, uunin toiseksi alimmalla tasolla. Itse olen paistanut tuon 60 min ja joskus ylikin.



91 kommenttia:

  1. Hei! Kiitos reseptistä. Kivat sivut, tulen varmasti toistekin. Nyt luppoaikaa juurikin sen verran että kietaisen kasaan tuon nopsakan kakun ohjeesi mukaisesti alle 10 minuutin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Melko nopea kakku kumminkin :) Kiva, jos sivuilta löytyy jotain sopivaa. Mielelläni toivotan sinut tervetulleeksi uudelleen :)

      Poista
    2. Ihanan helppo ohje. Tätä ohjetta olen hyödyntänyt siitä lähtien kun löysin tämän viime keväänä. Kehuja on tullut paljon ja etenkin miehiltä. Eräskin sanoi, että tämä on kuin hänen äitinsä tekemää, yhtä hyvää. Ja toinen, rttä tällaista se kakun pitää olla. Hyvää on.

      Poista
  2. Tein tällä ohjeella toissayönä kakun ja ihanaa tuli. Mulla on myös ystävältä saatu vastaava ohje ollut, vaan en sitä jaksanut yöllä ruveta etsimään...paperiversiona on jossain kansiossa. Aikaa edellisestä kerrasta tämän kakun tekemisestä on vierähtänyt muutama vuosi, veikkaisin lähemmäs 15.... samantapainen on myös 10 min kakku....eilen tuli vieraita ja kovasti tykkäsivät hekin kakusta. Se oli selvä vihjaussss, jottta leipoisinko heille muutaman tänään mukaan lähtemään Kuopioon huomenissa. Ajattelin laittaa sitruunakuorta mausteeksi, ainakin osaan kakkuja. Ihana, helppo ohje. Rakenteeltaan ja maultaan jotenkin maitokakun tapainen.... Oletko tehnyt sitä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Mimmi :) Tämä ohje on kyllä erinomainen -itsekin teen tätä usein. Olet aivan oikeassa, että ainakin Kuuma maitokakku -ohjeella tehtävä kakku muistuttaa maultaan hyvin paljon tätä. Sitäkin tein ennen usein -nykyisin vain laiskattaa sen verran, että tulee tehtyä useimmin tätä 7 minuutin kakkua, kun kaikki ainekset saa vain heittää yleiskoneen kulhoon ja kone päälle. Enkä muista, että olisi epäonnistunut tällä reseptillä koskaan. Usein tulee tehtyä myös mummon taatelikakkua, tiikerikakkua, pätkiskakkua, Kentuckyn kakkua ja arabialaista maustekakkua. Ehkä pitäisi kokeilla taas jotain uutta :)

      Poista
    2. Ihanaa,en ole koskaan kuullutkaan maitokakusta...olisiko siihen ohjetta? Kiitos!

      Poista
    3. Kuuma maitokakku:
      4 munaa
      3-4 dl sokeria
      2 tl leivinjauhe
      0.5 tl suola
      4.5 dl vehnäjauhoja
      2 dl maitoa
      250 g voita

      Kiehauta voi ja maito yhdessä.
      Vatkaa munat ja sokeri kunnon vaahdoksi. Lisää kuivat aineet ja rasva-maitoseos vuorotellen taikinaan (kuumana). Paista kakku 175 asteessa noin tunti.

      Poista
  3. Mielenkiintoinen resepti. Kokeilen pikimmiten. Tuleeko tuo voi siis palana, ettei sulateta? t. Ella

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei :) onnistuu kummallakin tavalla yhtä hyvin eli voin voi sulattaa tai laittaa huoneenlämpöisinä paloina.

      Poista
  4. Saisko kuvaa mitä tämä vois näyttää sen kuorruutteen kera?

    VastaaPoista
  5. voiko kakusta tehdä suklaa kakkua?korvaamalla esim osan vehnäjauhoista leivontakaakaolla?vai muuttuukohan rakenne liikaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Aivan hyvin voi laittaa kaakaota sekaan, ei muuta rakennetta miksikään, eli hyvää tulee :) Itse olen heitellyt välillä sekaan suklaata, joskus lemon curdia ja sitruunankuorta, kaakaota, erilaisia rouheita...koskaan ei ole kakku epäonnistunut.

      Poista
  6. Hei, säilyyköhän kakun kuohkeus ja maku hyvänä jos pakastaa sen? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Jennukka :)
      Kakku säilyy hyvänä ja kuohkeana pakastimessa. Ja minusta maku jopa paranee, kun kakku saa tekeytyä pakkasessa. Olen pakastanut kakun usein kuorrutteineen, jopa useamman kuukaudenkin ollut joskus pakastettuna, ja erinomaisena säilynyt.

      Poista
    2. Oletko kuorruttanut suklaalla,kestääkö kakku leikata hyvin???

      Poista
    3. En ole tätä kuorruttanut pelkällä suklaalla, mutta tuskinpa ohut suklaakerros olisi vaikeaa leikata. Itse laitan suklaakuorrutukseen aina kermaa sekaan, niin pysyy pehmeämpänä ja on helpompi kuorruttaa.

      Poista
    4. Niin ajattelinkin tehdä,että kuumaan kermaan sulatan suklaan..Pidän niin kovasti suklaasta..

      Poista
    5. Ei voi tulla muuta kuin hyvää :)

      Poista
  7. Ei noussut juuri lainkaan =(
    Laitoin kaikki aineet kerralla ja Kenwoodilla sen 7 minuuttia vatkasin.
    Tytär tehnyt samaa ja noussut ihan älyttömästi joten en ymmärrä mikä meni pieleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä taitaa olla henkimaailman asioita mistä johtuu, että toisella onnistuu aina ja joillakin menee pieleen. Muuttujia on tietysti niin monta kuin leipojaakin: leivinjauhe erilaista, vuoka, uuni, kananmunat...luultavasti kun kokeilet uusiksi niin onnistuu. Leivinjauhetta kokeilisin ensin vaihtaa esim Dr. Oetkeriin, koska kyllä tuolla määrällä leivinjauhetta pitäisi melkein kivikin kohota.

      Poista
  8. Totta !
    Mietin ainesosia joita käytin ja alan ymmärtää;
    leivinjauhe oli Xtraa ja munat Lidlistä, kenties yritän vielä toiseen kertaan kunnon tarpeilla. Kiitos, kun kannustit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä näitä epäonnistumisia tulee jokaiselle. Itse ainakin paiskon sitten joitain leivontavärkkejä pois ja vaihdan uudempiin, kun en muutakaan syytä keksi. Kyllä itsekin ostelen noita edullisempia tarvikkeita, eikä niissä yleensä ole mitään vikaa - mutta joskus olen ostanut leivinjauhepurkkeja, joilla ei kerta kaikkiaan mikään nouse. Joskus munia vaihtamalla ovat ongelmat ratkenneet. Ei tosin ole tieteellistä näyttöä, että vika olisi ollut juuri niissä, mutta yleensä jotakin ainetta vaihtamalla seuraavalla kerralla on onnistunut :) Kerro, miten kävi, kun yrität seuraavan kerran ja löytyykö ongelmalle syy :)

      Poista
  9. Hei !

    Rohkaisin mieleni ja yritin 25.8. epäonnistumiseni jälkeen uudelleen. Nyt nousi hyvin vaikkakin vuoan yksi reuna jäi muuta osaa hieman matalammaksi. Mutta ihanaa on, maustoin sitruunamehulla ja kakku sulaa suuhun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olipa kiva, että nyt onnistui ja pääsit nauttimaan kakusta. Tosi mukavaa, että laitoit viestiä onnistumisesta :)

      Poista
  10. Tämä oli superhyvää kakkua. Olen tehnyt tavallisena ja sitruunanmakuisena versiona. Tästä taitaa tulla luottokakku tuleviin juhliin, varmasti maistuu kaikille 😊 t.Elisa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Elisa :) Minulla myös tämä on luottokakku juhlissa. Juhlien aikaan on niin paljon tekemistä ja kokkaamista, että on mukava, jos joku resepti on helppo ja herkullinen. Tämä on mielestäni juuri sellainen - ja yleensä vaalea kakku on useimpien mieleen :)

      Poista
  11. Hei! Kiitos, tätä ohjetta on pakko kyllä kokeilla, kun niin moni kehuu... Jos haluaisin tehdä gluteenittoman version keliaakikkovierailleni mutta ilman gluteenitonta jauhoseosta, niin millä jauhoilla voisin korvata sen? Maissi- vai riisijauhoilla? Tiedän tuon Kultarannan pumpulikakun olevan gluteeniton, mutta voisiko tämänkin muokata sellaiseksi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei :) Teitpä vaikean kysymyksen...itse en ole tehnyt tätä gluteenittomana muilla kuin noilla valmiilla jauhoseoksilla. En osaa yhtään sanoa, miten kakku käyttäytyy muilla jauhoilla. Ehkä kannattaisi kokeilla sekoittaa useampaa gluteenitonta jauhoa perunajauhon ohessa ja katsoa miten käy? Jos kokeilet, olisin kiinnostunut kuulemaan, mitä jauhoja käytit ja miten kakku onnistui.

      Poista
    2. Hei!
      Perunajauhothan ovat gluteenittomia, eli tuossa Kultarannan kakussa muistaakseni on käytetty ainoastaan perunajauhoja :)
      t. Anne

      Poista
  12. Toimiikohan tämä ohje myös gluteenittomilla jauhoilla, oletko kokeillut?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Kirsi :) Olen tehnyt tätä gluteenittomilla jauhoilla ja olen onnistunut. Vuoka pitää jauhoittaa ja rasvata todella hyvin, mielellään teflonvuoka. Olen kuullut, että joillakin on tarttunut vuokaan, mutta itselläni on onnistunut ihan hyvin. Ja olen tehnyt aivan vanhanaikaiseen alumiinivuokaan. Jauhoina olen käyttänyt ihan Sunnuntain gluteenitonta jauhoa + perunajauhoja.

      Poista
  13. Kiitos ohjeesta, kakusta tuli ihanaa! Julkaisin kakun blogissani, linkitin alkuperäiseen ohjeeseen tänne...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Maiju :) Kiva kun sinäkin tykkäsit ohjeesta. Tähän kakkuun ei tunnu edes kyllästyvän koskaan :) Meillä tätä 7 minuutin kakkua on tehty vuosia, ja yhä kaikille maistuu :)

      Poista
  14. Mä löysin tämän reseptin ihan sattumalta eilen, ajattelin et "ei voi kyllä toimia että muka noin vähällä vaivalla sais aikaan onnistuneet kahvikakun" ja testasin saman tien. Ainoa muutos minkä tein, niin jätin sokerin määrästä 1 dl pois ja lisäsin vähän reilun desin Marianne Crush -rouhetta. Kakusta tuli aivan loistava! Todellakin teen tätä myös jatkossa, kiitos reseptistä!!! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Jonna <3 Yhä edelleen meilläkin tätä kakkua tehdään melkein juhlaan kuin juhlaan. Ja tosiaan, helppo kuin mikä, ei tarvitse vaahtoja erikseen vatkailla - silti rakenne on ihan napakymppi. Kiva, kun sinäkin löysit tämän helpon herkkukakun :)

      Poista
  15. Juuri testasin kakkua tulevia myyjäisiä varten. Leivoin gluteenittomana eli käytin perunajauhoa ja korvasin vehnäjauhon riisijauholla, samalla suhteella. Tuli kyllä tosi hyvää, pehmeää ja kuohkeaa. Eikä edes huomannut maussa eroa, kun hieman tuo riisijauho ensin mietitytti. Aivan loistokakku kyllä. (:

    T. Heidi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Heidi :) Eikö tosiaan olekin hyvä kakku! Tämä on sellainen kakku, jota tulee tehtyä yhä uudelleen noiden perinteisten kakkujen kanssa. Ja on kiva tehdä useampi kakku kerrallaan yleiskoneella, kun ei tarvitse murehtia, että tuleeko vatkattua liikaa.

      Poista
  16. Hei,tein gluteenittomana ja onnistui hyvin.Jouluksi vielä omaan kahvipöytään teen:-)Tämä on meidän perheen yksi suosikeista nykyään.Töihin tein ja siellä tykättiin myös.Olen vinkannut myös tutustumaan blogiisi!
    T:Satu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, Satu :) Kiva, kun olet hankkinut blogille uusia lukijoita. Eikö olekin sopiva kakkuohje tämä 7 minuutin kakku - ja tätä tulee aina tehtyä useampi kerralla, kun aineet uskaltaa paiskata yleiskoneen kulhoon. Välillä on toinen kakkuvuokapari odotellut tunnin verran pöydällä, että edelliset paistuu (olen tehnyt nelinkertaisen taikinan...) ja ei ole ollut edes odottelusta moksiskaan. Hyvää joulunodotusta ja herkullista joulua sinulle :)

      Poista
    2. Käytätkö pelkkää perunajauhoja?

      Poista
  17. Toimiiko tämä, jos käyttää pelkkiä perunajauhoja?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole tehnyt tällä ohjeella koskaan pelkillä perunajauhoilla, joten en osaa sanoa. Kultarannan pumpulikakkuohje löytyy täältä blogista (aivan ihana kakku) ja se on kokonaan perunajauhoista tehty.

      Poista
  18. Kokeilin ja jostain syystä kakku kohosi mulla ontoksi? Sitä sitten ihmettelin aikani ja sitten hoksasin että jos täyttäisi. Lykkäsin siis toisen kakun teosta jääneet täytteet (voikreemit ja mustikkakiisseliä) kakun väliin. Pariksi päiväksi jääkaappiin mehevöitymään. Vieraat kehuivat kilvan ja otin muina miehinä kehuja vastaan, juuh, tälläinen onttokakku sen pitikin olla... ;)

    Eli siis kakku on hyvin säilyvä ja paranee vaan odotellessa, etenkin jos halkaisee ja täyttää esim. voikreemillä (tai vaikka paksulla vaniljakiisselillä + hillolla).

    -Glotter-Bäckerin

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä idea tuo kakun täyttäminen herkullisella täytteellä :) Mikä ihme sen sai ontoksi kohoamaan... :) Vähän niin kuin minun kokeiluni voita sisältävän täytekakkupohjan kanssa - ei mennyt ihan putkeen, kun kakkuvuoan pohjalla oli keskellä iso kraaterikuoppa ja reunat oli kohonneet komeasti :) Ja se kakkupohja viipaloitiin pappilan hätävaran tyyliin hillon ja rahka-kermavaahdon kera tarjoilukulhoon :)

      Poista
  19. Nämä on näitä keittiökemian hämmentäviä hetkiä :D Kamalinta on että jos yritän tempun toistaa niin ei varmasti onnistu! Ainutlaatuinen tunnelikakku :D

    Joissakin ohjeissakin oikein kaiverretaan kakkupohjaan kuoppa täytettä varten (niinkuin vaikka tässä http://www.lecker.de/rezept/749789/Prinz-Eugen-Kirschtorte.html), sinä sait tehtyä oikein muotoillun version :)

    -Glotter-Bäckerin

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinhän se varmasti on :) Jos toista onttokakkua haluaisit, ei varmasti enää onnistu. Tätä 7 minuutin kakkua kannattaa yrittää uudelleen, itse tykkään tästä kakusta todella paljon. Meillä tämä toimii juhlien luottokakkuna -monet kakkuvillitykset tulee ja menee, mutta tämä kakku pysyy :)

      Poista
  20. Olen nyt tehnyt tätä kakkua noin 10 kappaletta, ja aina on onnistunut. Kiitos tosi hyvästä ohjeesta. Ensimmäisen kakun kuorrutus tuli jotenkin oudon näköinen, liian haalea ja läpikuultava, huomasin jälkeenpäin, että oli liian vähän tomusokeria. Mutta ei haitannut syömistä, kelpasi kaikille, jopa miehellenikin, joka ei yleensä syö tekemiäni makeita kakkuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olekin hyvä kakkuohje? :) Meillä ei tähän kyllästytä ikinä. Itselläni on onnistuneet myös mitä kummallisimmat versiot tästä kakusta, kaikenlaista on tullut heiteltyä sekaan... Ja nyt, kun on yleiskone, jossa 6,7 litran kulho, tulee tehtyä monta kakkua kerralla :)

      Poista
  21. Kokeilin uudelleen 7 minuutin kakkua, tosin korvasin voin rypsiöljyllä + maidolla. Tein suklaisena versiona ja paistoin pellillä, tuli superhelppo suklaapiirakan pohja!
    Tällä kertaa ei ollut onttoutta havaittavissa :D

    -Glotter-Bäckerin

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olipa kiva muunnos kakusta :) Näitä on aina kiva lukea, kun leipojat muuntelevat ohjeen joksikin aivan muuksi herkuksi. Tätä täytyy kokeilla.

      Poista
  22. Tein keväällä tämän kakun gluteenittomilla jauhoilla (G jauhoja 1½ dl ja 2 dl perunajauhoja ja onnistui oikein hyvin. Eilen tein samalla kaavalla, mutta nyt kakku oli tarttunut kiinni vuokaan, paistoin samassa vuoassa kuin aiemmin ja voitelin aivan samoin tavoin. Kypsä se kyllä oli. Huomasin sitten, että edellisen kakun olinkin paistanut kiertoilmalla ja tämän viimeisimmän tasalämmöllä. Noh, tänään menee uudestaan uuniin ja katsotaan miten käy ja paistan kiertoilmalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, kun laitoit kommenttia. Itse en ole koskaan paistanut kakkuja kiertoilmalla, mutta hyvä tietää, että hyvä tulee niinkin. Gluteenittomat kakut tarttuvat aina helpommin vuokiin ja itse voitelen aina superpaksusti luottovuokani, kun gluteenittomia kakkuja teen: teflonpintaiset, alumiiniset ja valualumiiniset vuoat on olleet parhaita.

      Poista
  23. Vau! Kiitos 😊 laitoin joukkoon kardemummaa, neilikkaa, inkivääriä 👍 poistuu uunissa ja paljon on kohonnut 😄

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Wau! Eli siitä tuli 7 minuutin maustekakku! Kerro tuliko hyvää, kun kakun rakenne on sellainen pumpulimainen :)

      Poista
  24. Hei! Vuokasi on kaunis. Mistä olet sen hankkinut?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei :) Ullanunelman verkkokaupasta olen ostanut vuoan. On kylläkin alle 3 litran vuoka, olisko 2,6 litranen. Nordic Waren Heritage-vuoka.

      Poista
  25. Iso kiitos ohjeesta! Kakku oli todellakin niin helppo tehdä kuin kuvailit. Lisäksi se oli tosi maukas. Leipominen ei ole minun alaani, mutta tässä on kakku, jota aion tehdä jatkossakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Hääräämön Laura<3 Kiva, kun testasit kakkua. Voin sanoa, että tähän kakkuun ei kovin hevillä kyllästy, vaikka usein tekee. Eräissä juhlissa eräs ystävämies kasasi vain tuota kakkua kasan lautaselleen ja sanoi, että kun vaimo ei koskaan tee tätä, pakko käyttää tilaisuutta hyödykseen. Oli perso vain kahvikakuille, täytekakut ei kiinnostaneet. Annoin reseptin mukaan, että kokeiles tehdä vaikka itse, jos vaimo ei leivo :)

      Poista
  26. Tein kakun, ei kohonnut ja on tiivis, kostea. Paistui kyllä pinta ja irtosi vuoasta, mistä ilakootten, kun muusta en voi :) Kysymyksiä heräsi: Laitatko kulhoon ensin kuivat aineet, sitten jäähtynyt rasva (leivinjauheen vuoksi kylmää) ja lopuksi munat? Itse laitoin noin, mutta miten teet sinä? Toinen kysymys: Millä nopeudella pitää vatkata? Yleiskoneessa on 10 asteikkoa vispilälle, kympillä menee jo hurjaa vauhtia. Vatkailinkohan aluksi liian hitaalla, kun oli vain 6:ssa? Ehkä sokeri vain suli eikä kuohkeutta tullut? Harmittaa isosti, kun ei voi tarjota tuota kakkua vieraille, pitää itse yrittää syödä. Laitoin kuorrutteen, että olisi makeaa perheellekin ;) terveisin Martta Keski-Suomesta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No apua! Mitä leivinjauhetta sinulla oli? Ei ole väliä, miten ja missä järjestyksessä aineet kulhoon paiskaa, kunhan rasva ei ole kiehuvan kuumaa. Heitän aineet kulhoon missä järjestyksessä milloinkin, voi menee välillä huoneenlämpöisinä paloina ja välillä sulatettuna -ja aina onnistunut. Minulla on yleiskoneessa vain neljä nopeutta, ja vedän millä milloinkin. Joskus vispaan ihan käsivatkaimella hurjinta vauhtia, ja ei ole epäonnistunut. Kyllä nyt on jotain erikoista tapahtunut. Jos kolme teelusikallista on leivinjauhetta, kyllä pitäisi kohota uunissa. Pumpulikakussa laitetaan rasva kiehuvan kuumana sekaan ja leivinjauhe toimii tulikuumankin rasvan kanssa, joten en usko että rasvan lämmölläkään olisi vaikutusta.
      Nyt on vaikea arvioida mikä tuohon kohoamattomuuteen on syynä, itse kokeilisin vaihtaa leivinjauhetta, josko siinä olisi jotain vikaa. Itse ole kerran ostanut sellaisen leivinjauheen, joka oli viallinen ja sillä ei noussut mikään.

      Poista
    2. Oi, kiitos vastauksestasi, sekin jo antaa lohtua :) Tein eilen uudestaan ja sama juttu. Eli kohosi vain hiukan, keskeltä raakaa, mutta hyvälle maistuu silti. Kyllä syynä selvästi raakuuteen se, ettei kohoa tarpeeksi.
      Taikina oli vatkauksen jälkeen tälläkin kertaa melko ohutta, ei mitenkään kuohkeaa tai "vaahdoksi vatkautuneen näköistä". Epäilin ekan kakun kohdalla, että leivinjauhe jotenkin väljähtynyttä, vaikka sillä olen vasta leiponut muuta onnistuneesti. Ostin uuden purkin, mutta kääk-kääk Pirkan leivinjauhe. Lähikaupassa vain sitä. Nyt mies on ajelemassa kauemmas kauppaan hakemaan "ötkerin" leivinjauhetta. Ja nyt teen kolmannen kakun. Käytän oikeaa voita, laitan sen pehmeinä kökköinä, uusi leivinjauhe - ja sitten taas jännätään nokka kiinni uuninluukussa :) Ilmoittelen, miten käy. Ohjeesi ja neuvosi ovat kullanarvoisia, lohduttavat henkisestikin epäonnen hetkinä, joten Kiitos!

      Poista
    3. Hei vain! Kolmas kerta toden sanoi: nyt tuli onnistunut kakku ja on tosiaan suussa sulava Pumpulikakun tyyliin, jota olen tehnyt myös monesti ja aina onnistunut.
      "Ötkerin" leivinjauhetta ei lähimmistä kaupoista löytynyt, mutta mies toi Meiran jauheen. Sitä siis Pirkan tilalla nyt käytin. Ja sulatetun margariinin tilalle laitoin pehmeitä meijerivoi-kökköjä.
      Ja vatkasin sähkövatkaimella, en yleiskoneella. Halusin kaiken tehdä vähän toisin :) ja hädin tuskin ehdin vatkainta kulholle näyttää, kun seos jo oli paksuuntunutta, vaaleaa, kuohkeaa. Siitä tiesin, että parempaa tulee. Aiemmilla kerroilla kun taikina oli ihan ohutta luirua.
      Epäilen, että sulatettu margariini teki tuon. Vaikkei pitäis. Yksi jännitysmomentti oli tällä kertaa sekin vielä, että huomasin viimetipassa korppujauhojeni loppuvan. Ryntäsin tänne varmistamaan, että vehnäjauhoillakin voi jauhottaa. Olen leiponut 50v., enkä koskaan jauhottanut vehnäjauhoilla, joten kylmi hieman :) Jauhotin reunoja myös mantelijauheella osittain. Mannaryynit, kookoshiutaleet on olleet joskus käytössä, mutta peijakas, niitäkään ei nyt ollut. Mutta lopputuloksena nyt on kaunis, makoisa kakku. Se vielä vain, että miehelle kerroin eilen, ettei kuulemma tämä kakku naisilla ole koskaan epäonnistunut... hän tuumasi, että meidän äiti se vaan onnistui epäonnistumaan ;) Kiitokset oikeanlaisesta tuesta ja rohkaisusta sinulle :) :) t. Martta

      Poista
    4. Huraa :) No onneksi nyt onnistui. Itse käytän margariinia vain silloin leivonnassa, jos tulossa on maidottomalla ruokavaliolla oleva, joten hyvinkin voisin kuvitella, että margariini on oikutellut. Kyllä voi on aina voita leivonnassa! Erilaiset raaka-aineet voivat käyttäytyä täysin eri lailla.
      Eräskin rouva ihmetteli kuorrutteen epäonnistumista muffinsseissa, vaikka ihan teki ohjeen mukaan. Kuorrutteessa oli voita, maustamatonta philadelphia-tuorejuustoa ja tomusokeria. Sekin oli yksi ihmetyksen aihe, miten sen voi saada epäonnistumaan. Kun tarkemmin tutkittiin, niin eihän hän ollut käyttänyt philadelphiaa, vaan jotain aivan muuta tuorejuustoa, jonka koostumus oli lähes juoksevaa verrattuna suht kuivaan philadelphiaan tai esim Valion Violaan. Siksi yleensä mainitsen tuotteiden merkit mitä käytin reseptissä, että voi lähteä pohtimaan epäonnistumisen syytä eri tuotemerkin erilaisten ominaisuuksien seasta, ja sieltähän se syy usein löytyykin. Sunnuntain laktoosittomalla margariinilla (hopeanvärinen paketti) olen kyllä onnistuneesti tehnyt 7 minuutin kakkua, mutta sen olen aina laittanut huoneenlämpöisinä kuutioina, koska olen laiska sulattelemaan rasvoja:) Tämäkin on hyvä kokemus täällä jaettavaksi, jos joku muukin epäonnistuu sulatetun margariinin kanssa ja taikina tuntuu lurulta -voisi kokeilla toisella kertaa erilaisella rasvalla.
      Mutta kyllähän tämä kakku on syystä tai toisesta epäonnistunut joillakin muillakin, mutta silloin kannattaa vaan vaihtaa vähän aineksia ja kokeilla uusiksi. Yleensä se onnistuu toisella kertaa; voi olla eroa jauhoissa, kananmunissa, paistovuoassa ja sen jauhotuksessa, uuni saattaa paistaa vaan yläpuolelta, leivinjauhe on ollut yllättävän monella viime aikoina ongelmallista ja merkin vaihto on korjannut tilanteen, tai vain uuden jauhepurkin haku - vika ei aina ole merkistä kiinni vaan viallisesta yksilöstä purkkien joukossa. Tätä tuntuu tapahtuvan yllättävän usein näiden edullisimpien merkkien kanssa. Aina sitä ei edes huomaa, kun esim. munavaahto kohottaa jo itsessään useita keveitä kakkutaikinoita, vaikka leivinjauhe ei toimisikaan.
      Mukavaa syksynjatkoa ja onnistuneita kahvikakkuja, toivottelee Anne Koiviston keittiöstä <3

      Poista
  27. Jos teet kerralla useamman kakun, vatkaatko silloinkin vain 7 min?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, vatkaan vaan reippaalla nopeudella tuon 7 min, ja tosiaan useinmiten teen kaksi kakkua kerralla. Ja käytän yleensä huoneenlämpöistä voita, kun sen olen todennut parhaaksi, niin maun kuin rakenteenkin kannalta. Jos on käytettävä margariinia, Sunnuntain laktoositon margariini huoneenlämpöisenä on ollut myös omasta mielestäni ihan hyvää.

      Poista
  28. Eilen tein, kun luin kehuja että paras kakku ikinä. Minun kakku onnistui kyllä muuten ja oli helppo tehdä, mutta miksiköhän maistuu minun suussa kananmunalle? Neljä laitoin ohjeen mukaan, keskikokoisia ovat munani. Kassotaan nyt paraneeko maku säilytyksessä - joku sanoi, että oli parhaimmillaan vasta parin päivän päästä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. O ou, jopas oli outoa. Minulla ei ole koskaan maistunut mitenkään erityisesti kananmunalle. Itse käytän aina isoja kananmunia, mutta aina kakut on maistuneet ihan samalle. Toivottavasti maku tasaantuu päivän parin kylmäsäilytyksessä.

      Poista
  29. Täytyy vielä kiittää tästä ohjeesta! Hieman muunneltuna versiona tästä syntyi meidän juhlissa mainetta ja kunniaa niittänyt lime curd-versio :)

    VastaaPoista
  30. Hei,olen kakkua tehnyt ennenkin ja aina niin hyviä!Oletko Anne tehnyt muffineja tästä taikinasta?Tuli mieleen,kun myyjäisiin täytyy leipoa :-)
    t.Satu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Itse en ole kokeillut, mutta anoppi teki muffinsseja tällä ohjeella, ja sanoi että ei tullut oikein onnistuneita. Joku oli tehnyt piirakkapohjaksi ja se oli onnistunut hyvin. Pitäisi joskus oikein itsekin kokeilla miten käy...

      Poista
  31. Hei! Jos sulatan voin,pitääkö voi jäähdyttää?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa jäähdyttää. Saa olla vähän lämmintä, mutta en ihan tulikuumaa laittaisi. Kultarannan pumpulikakkuun saa rasvat laittaa kuumana, mutta tähän en ole uskaltanut kokeilla :)

      Poista
  32. Tulipa makoisaa :) Pitkästa aikaa sanoisin täydellisen onnistunut kakku. Kiitokset ohjeesta, tähän palataan vielä ...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että kakku oli myös sinun makuusi :) on myös meidän luottokakku joka kemuissa ja kekkereissä. Ei ole onneksi vielä koskaan epäonnistunut :) Pitäisikö koputtaa puuta... :)

      Poista
  33. Tein 2 litraiseen vuokaan, taikina oli vähän yli puolen välin ja valmis kakku jäi pari-kolme senttiä reunoista. Muuten kyllä ihan maistuva ja helppo kakku.

    VastaaPoista
  34. Jos laitat taikinaan lemon curdia, vähennätkö sokerin määrää? Olisi purkillinen appelsiinimarmeladia ja tekisi mieli kokeilla sitä tähän

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kakku on aika makea, joten vähentäisin kyllä sokeria melkein samassa sihteessa kuin lisäisin hilloa.

      Poista
  35. Miten tuollaisessa vuoassa paistettu kakku kuuluu leikata? Kuvia?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kakku leikataan ihan normaalisti kuten muutkin kahvikakut. Spiraalinmuotoinen pintakuviointi ei haittaa :)

      Poista
  36. Yes :) myyjäisiin tein sinun ohjeella ja hyvältä näyttää. Tein 4 munan ohjeella, kahteen 1 litran vuokaan ja näyttää todella hyvältä. Nousi erinomaisesti, irtosi vuoasta. Huomenna kuorrutetta pintaan.
    Iso kiitos <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä vain <3 Varmasti maistuu ostajillekin. Vaaleat kakut on yleensä myyjäisissä suosittuja.

      Poista
  37. Voiko perunajauhot korvata maissitärkkelyksellä? Jos voi, muuttuuko määrä? Kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Tämä olikin mielenkiintoinen kysymys, johon tekisi heti mieli sanoa, että kyllä kai ne voi korvata keskenään. Minulla sattui käymään leipuri kylässä ja hän sanoi, että ei ne ominaisuuksiltaan ole ihan täysin samanlaisia. Luulisin kuitenkin, että maizenalla voi korvata perunajauhot, koska kakkuun kuitenkin tulee hieman vehnäjauhoakin. Maizena on kuumentuessaan hieman heikommin sitovaa verrattuna perunajauhoon. Joten kakku voi olla murenevampaa kuin alkuperäisessä ohjeessa. Itse en ole koskaan maizenaa kokeillut tähän kakkuun.
      Suurustamisessahan suhde on seuraava: 1 rkl perunajauhoa vastaa 1,5 rkl maissitärkkelystä. Tässä en kyllä määrää lähtisi lisäämään, koska voi tulla kakusta liian kuiva.

      Poista
  38. Täydellisen kivikova ja tiivis kakku, vaikka ainekset olivat priimaa, kokemusta leipomisesta vuosikymmeniä, paistoaika 50 minuuttia ja leivinjauhe oli toiminut kaikissa muissa viikonlopun juhlaleivonnaisissa. Höh! En taida kokeilla uudestaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harvoin tulee tästä kakusta tällainen kommentti, mutta näköjään näinkin voi käydä. Itse olen tätä kakkua tehnyt kymmeniä, enkä ole onnistunut yhtään pilaamaan. Olen tehnyt yleiskoneella, käsivatkaimella, margariinilla, voilla, sulatetulla ja huoneenlämpöisellä. Jotain outoahan siinä on tapahtunut, jos kakku ei kohoa ja leivinjauhetta on kuitenkin suht runsaasti.

      Poista
  39. Hei. Missä vaiheessa kakku on hyvä kumota, ettei jää vuokaan kiinni. Lisäisitkö kumoamis ajan ohjeeseen. Yt. Kia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse kumoan kakut noin 20-30 min kuluttua uunista oton jälkeen. Jokaisen uuni paistaa vähän yksilöllisesti ja kakkuvuoat on erilaisia, joten yleispätevää kumoamisohjetta on hankala antaa. Omilla vuoillani kyllä toimii tuo noin puolen tunnin jäähdyttely ja sitten kumoaminen.

      Poista
  40. Tein kakun fariinisokerilla kun sokeria ei ollutkaan riittävästi.Kakusta tuli ihanan toffeemaisen makuinen,tästä lähin käytänkin fariinisokeria tähän kakkuun.

    VastaaPoista

Olisi kiva tutustua sivujeni lukijaan. Jos haluat, voit jättää kommentin käynnistäsi :) Kommenttisi käväisee ylläpidon tarkastuksessa, joten se näkyy vasta pienellä (joskus suurella...) viiveellä. Bloggerissa tapahtuneiden muutosten takia kommentit jäävät usein saapumatta sähköpostiini, samoin kuin omat vastaukseni eivät näytä tulevan julkaistuksi -silti käyn kyllä viestit aina jossain välissä täällä lukemassa <3 Anne