keskiviikko 23. elokuuta 2017

Kunkkupannari ja coleslaw











#kukkakaalitalkoot sai monet ruokabloggarit tarttumaan kauhoihinsa ja hankkimaan kukkakaalit uusimpaan reseptiinsä. Tempauksella on haluttu kiinnittää huomiota siihen epäkohtaan, että polkuhintojen vuoksi tuottajat joutuvat jättämään kukkakaalit peltoihinsa mätänemään -sadonkorjuun kustannukset tekisivät tuotannon kannattamattomaksi. Mennään siis ja ostetaan kukkakaalia, ja kaikkia muitakin hyviä suomalaisia vihanneksia!








Kukkakaali on herkullinen raaka-aine, joka taipuu moneen muotoon. Itse päätin kantaa oman lusikkani soppaan mahdollisimman yksinkertaisella reseptillä: kunkkupannarilla. Ja kunkku on tietysti kukkakaali+kinkku. Kunkkupannari on suolainen pellillinen pannukakkua, jonka tekee herkulliseksi uunissa paahdettu kukkakaali, savukinkkukuutiot ja juustoraaste. 

Yritin kiinnittää huomiota myös aineksien ravintosisältöön ja siihen, että ainekset olisivat meidän jokaisen saatavilla, asui kylässä eli kaupungissa. Kunkkupannarin terveellisyyttä lisää se, että valkoiseen vehnäjauhoon on lisätty puolet grahamjauhoa, rasva on hyvää rypsiöljyä ja täytteenä on herkullista kukkakaalta. Näiden lisäksi taikinaan tulee vain munia, leivinjauhetta, suolaa, pippuria ja homogenoimatonta Juustoportin rasvatonta maitoa. Kinkun voi mainiosti korvata broilerilla tai raejuustolla, jos savukuutiot eivät maistu. Kunkkupannarin ravintosisältö on 127 kcal/100 g. Sopii siis meille laihduttajillekin. Herkullinen iltapala tuli kunkkupannarista, coleslawsta ja vihersalaatista -sitruunavichyä kaveriksi, ja hyvillä mielin unten maille.

Kaupan päälle tulee siis vielä tosi hyvän coleslawn,ihanan kaali-porkkana-sipuli-majoneesisalaatin ohje. Kaloreita coleslawssa on noin 105 kcal/100 g. Lisätään taas tällä viikolla suomalaisten kasvisten syöntiä!










KUNKKUPANNARI
pellillinen 60 cm leveään uuniin


Pannaritaikina:

2 dl vehnäjauhoja (noin 128 g)
2 dl grahamjauhoja (noin 142 g)
2 tl leivinjauhetta (noin 10 g)
1 tl suolaa (noin 6-7 g)
4 isoa kananmunaa (paino kuorineen yht. 264 g)
8 dl rasvatonta maitoa
55 g rypsi- tai auringonkukkaöljyä
0,5 tl mustapippuria

Pannarin pinnalle:

1 pieni kukkakaali (kukinnot noin 400 g)
1 pss Poutun savukuutioita (230 g)
reilu 1,5 dl juustoraastetta, 23% rasvaa (noin 75 g)



1. Tee pannaritaikina sekoittamalla ensin kulhossa vehnäjauhot, grahamjauho, leivinjauhe ja suola keskenään.

2. Mittaa isoon mittakannuun 8 dl maitoa. Riko maidon sekaan neljä isoa kananmunaa ja sekoita vispilällä näitä yhteen. Lisää sekaan mustapippuri. Kaada muna-maitoseos kuivien aineiden sekaan ja sekoita hyvin.

3. Lisää taikinaan viimeiseksi rypsiöljy ja jätä tekeytymään puoleksi tunniksi huoneenlämpöön. Taikina ei juurikaan turpoa grahamjauhojen vuoksi, joten taikina jää hyvin juoksevaksi.

3. Säädä tässä välissä uuniin 225 asteen lämpötila ja ota kukkakaalista kukinnot irti. Itse käytin pienen kukkakaalin, jonka kukinnot painoivat noin 400 g. Isommat kukinnot puolitin. Laita kukinnot leivinpaperin päälle uunipellille ja paahda 225 asteisessa uunissa ensin 10 min ja kääntele kukkakaalit toisinpäin, ja paahda vielä toiset 10 min. Anna jäähtyä hetki. Kippaa kukkakaalit leikkuulaudalle, ne ovat vielä kiinteästi koossapysyviä, mutta pehmenneet. Leikkaa kukinnot ohuiksi siivuiksi. 

4. Rypistä leivinpaperi kädessä palloksi ja levitä se taas auki. Laita ruttuinen paperi syvälle leivinpellille, näin paperi mukautuu paremmin syvän pellin kulmien muotoihin. Kaada pannaritaikina paperin päälle.

5. Levitä pienet kukkakaaliviipaleet pannaritaikinan päälle tasaisesti.

6. Seuraavaksi lisää kukkakaalien päälle savukuutiot tasaisesti. 

7. Lopuksi ripottele päälle juustoraaste. Juustoraastetta ei ole kovin paljon. Juusto pitää olla rasvaista, ettei pinta kärvähdä kuumassa uunissa.

8. Paista kunkkupannaria 225 asteessa, uunin toiseksi alimmalla tasolla (jos viisi tasoa uunissa; jos neljä tasoa, mieti oman uunisi paistotehoa ja valitse paistotasoksi alin tai toiseksi alin taso sen mukaan) keskilämmöllä noin 35-40 min. Käännä sen jälkeen uunista virta pois ja anna pannarin levätä jälkilämmössä 15-20 min. Ota pannari uunista ja laita päälle kaksi pyyheliinaa, tai folio ja pyyheliina, ja anna tekeytyä vielä noin puoli tuntia. 

9. Nauti ihanasta kunkkupannarista herkullisen coleslawn ja vihersalaatin kanssa.


Kunkkupannarin ravintosisältö:













COLESLAW ELI KAALISALAATTI MAJONEESIKASTIKKEELLA
noin 2,5 - 3 litraa salaattia



650 g valkokaalta (isosta kaalista kannan reunaan asti leikattu lohko)
290 g porkkanaa (4 melko kookasta)
165 g keltasipulia (1 melko iso)
140 g Kavli aito majoneesi (noin 4 isoa ruokalusikallista)
10 g Turun sinappi, voimakas (punainen)
16 g sitruunanmehu (1 rkl)
1/3 tl mustapippuria
1 tl suolaa
(maun mukaan lisää suolaa ja pippuria)


1. Suikaloi kaalilohko isolla veitsellä niin ohuesti kuin pystyt. Jaa suikaleet vielä lyhyemmiksi pätkiksi, noin neljään osaan. 

2. Kuori 4 porkkanaa, katkaise kannat ja ohut kärki pois. Raasta porkkanat raastinraudan karkeimmalla terällä.

3. Kuori sipuli ja halkaise. Viipaloi sipulinpuolikkaat mahdollisimman ohuksi puolirenkaiksi. Katko viipaleet vielä lyhyemmiksi paloiksi. Laita kaikki kasvissuikaleet isoon 3-4 litran kulhoon.

4. Tee majoneesikastike erillisessä pienessä astiassa: mittaa astiaan majoneesi, sitruunamehu, suola ja mustapippuri sekä sinappi. Sekoittele lusikalla kastikkeeksi. Kaada kastike kasviksien päälle ja ala sekoitella kastiketta kasviksien sekaan. Aluksi voi näyttää siltä, että kastiketta on vähän, mutta huomaat kohta, että suola ja sitruunan happo sekä majoneesi alkavat pehmittää kaalta, ja kastike levittyy tasaisesti kasvissuikaleille. Sekoittele kastike kunnolla kasvisten sekaan niin, että kaikki suikaleet saavat pintaansa vähän herkullista kastiketta. Älä suolaa salaattia liikaa, sillä maku ja suolaisuus tulevat hieman jälkijunassa. Vie salaatti kylmään tekeytymään puoleksi tunniksi ja sekoita salaattia vielä uudelleen. Kaali ja kasvikset pehmenevät ajan kanssa suussa sulavan herkulliseksi yhdessä kastikkeen kanssa. Tämä on kaikkien grilliruokien, ja melkein kaiken muunkin, ykkössalaatti.


Coleslawn ravintosisältö:




Vaiheet:


Suomalaiset kasvikset ovat nyt parhaimmillaan! Näitä kannattaa nyt ostaa. Kunkkupannariin tarvitset yhden pienen kukkakaalin.


Mittaa kulhoon vehnäjauho, grahamjauho, leivinjauhe ja suola. Sekoita vähän lusikalla.

Kunkkupannariin käytin Juustoportin pastöroitua, mutta homogenoimatonta maitoa. On hieman vähemmän käsiteltyä kuin moni muu maito. Mittaa maito kannuun, lisää päälle mustapippuri ja riko munat kannuun maidon sekaan. Sekoittele munat vispilällä maidon sekaan.

Pannaritaikinaan tulee paahdetun kukkakaalin lisäksi savukuutioita pussi ja vähän rasvaista juustoraastetta.

Kaada jauhoseoksen sekaan muna-maitoseos ja sekoita. Lisää viimeisenä rypsiöljy ja sekoita hyvin. Jätä pannaritaikina tekeentymään puoleksi tunniksi. Tällä välin voi napata uunin 225 asteeseen ja alkaa käsitellä kukkakaalia.

Erottele yhden pienen kukkakaalin kukinnot ja jaa suurimmat kahtia. Laita kukkakaalit leivinpaperin päälle uunipellille, ei tarvita rasvaa tai mausteita. Paahda 225 asteisessa uunissa keskitasolla ensin 10 min ja sen jälkeen kääntele lusikalla tai pihdeillä kukkakaalit toisinpäin, ja paahda vielä toiset 10 min. 

Kaalit ovat pehmenneet, mutta niissä on vielä napakkuutta. Viipaloi kaalit ohuiksi viipaleiksi.

Tällaisiksi itse viipaloin lämpimät kukkakaalin kukinnot.

Rytistä leivinpaperi käsissäsi palloksi ja suorista jälleen. Laita paperi korkeareunaiselle uunipellille. Rytistäminen auttaa paperia asettumaan paremmin uunipellin muotojen mukaan.

Levitä pannukakkutaikina uunipellille. Taikina on ohutta, mutta 4 kananmunaa saa pannukakusta kyllä muhevan.

Levitä pannukakun päälle viipaloidut kukkakaalit.

Ripottele savukinkkukuutiot kukkakaalien päälle tasaisesti.

Viimeiseksi päälle lisätään pieni määrä rasvaista juustoraastetta, isona raasteena. Paista kunkkupannaria 225 asteessa, toiseksi alimmalla tasolla ja keskilämmöllä, noin 35-40 min. Käännä virta pois ja jätä pannari uunin jälkilämpöön vielä 15-20 min.

Herkullisen näköinen kunkkupannari uunista ulos.

Jätä pannari kahden liinan alle tekeentymään vielä 20-30 minuutiksi.

Pehmeää ja tuoksuu herkulliselle!


Ai että, kun oli herkullista.

Kukkakaalitäyte käy suolaiseen pannukakkuun erinomaisesti.


Sillävälin, kun pannukakku tekeentyy liinojen alla, ehtii valmistaa helpon herkkusalaatin. Coleslaw on meidän perheen ykkösherkku salaattien joukossa ja valmistus on helppoa.


Coleslawn kasvikset.

Coleslawn majoneesikastikkeen aineksia: majoneesi, sitruunamehu, sinappi, suola ja mustapippuri.

Suikaloi kaali mahdollisimman ohuiksi suikaleiksi ja katko suikaleet lyhyehköiksi paloiksi.

Raasta porkkanat karkeimmalla terällä.

Leikkaa sipuli ohuiksi puolikuiksi ja leikkaa puolikuut pienemmiksi.

Kasaa kasvikset isoon kulhoon, tämä on kolmen litran kulho ja saa olla isompi.

Sekoita salaatin kastikkeen ainekset lusikalla pienessä kulhossa.

Kaada salaatinkastike kasvissuikaleiden päälle ja sekoita varovaisesti ja huolellisesti niin, että kaikki kasvikset saavat kastikekerroksen päällensä. Kastikemäärä voi tuntua pieneltä isoon kasvismäärään nähden, mutta kun sekoittelee, niin huomaa, että se riittää vallan mainiosti.

Valmis! Nyt kippo ja salaatti kylmään puoleksi tunniksi tekeytymään. Salaatti pehmenee ihanasti ja saa hyvän suolaisen ja happoisen majoneesin maun.

Tämä salaatti on monen lempisalaatti, meidän ainakin.

Herkulliset yhdessä.

4 kommenttia:

  1. Kunkkupannaria pitää kokeilla!
    Itse en pidä kukkakaalista keitettynä, raakana menee..mutta tällä tavalla voisin testata!
    Karseaa tuollainen hintojen polkeminen..
    Mistä ihmeestä suomalaiset saavat pian ruokansa, jos viljelijät eivät elä työllään? Ei oikein innosta ties mistä tuotu, geenimanipuloitu tms eväs.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ikävältä tuntuu lukea tällaisesta. Meillä on täällä Suomessa vielä puhtaat vihannekset, joista kannattaisi maksaa kunnon hintaa. Kokeilepas pannaria, kukkakaalin maku on pehmeä kunkussa, joten et huomaakaan, kun kasli on popsittu :)

      Poista
  2. Terve. Löysin vanhan reseptisi, joka kiinnostaa. Toimiiko blogi vielä ,en ole nörtti ,mutta haen ohjeita satunnaisesti jotka toimii ja kokeilen suuhun asti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän blogi vielä on pystyssä, kun vaan viitsisi tehdä uusia postauksia😊

      Poista

Olisi kiva tutustua sivujeni lukijaan. Jos haluat, voit jättää kommentin käynnistäsi :) Kommenttisi käväisee ylläpidon tarkastuksessa, joten se näkyy vasta pienellä (joskus suurella...) viiveellä. Bloggerissa tapahtuneiden muutosten takia kommentit jäävät usein saapumatta sähköpostiini, samoin kuin omat vastaukseni eivät näytä tulevan julkaistuksi -silti käyn kyllä viestit aina jossain välissä täällä lukemassa <3 Anne