tiistai 8. elokuuta 2017

Ranskalainen oliivi-tomaattileipä







Tämä helppo leipä tuli vastaan Facebookin kokkailusivustolla, jossa kerrottiin herkkuleivän ohjeen olleen alunperin Glorian Ruoka & Viini -lehdessä (3/2010). Itse vilkaisin mallia Keittokulman blogin leivästä täältä. Leipä on todella helppo tehdä ja maukas kaveri illanistujaisiin tai vaikkapa iltateelle tai viinilasillisen kaveriksi. Taikinaa ei tarvinnut vaivata vaan ainekset sekoitettiin vain keskenään. Kohotusaineena toimi leivinjauhe. Suolan kanssa kannattaa olla varovainen, sillä oliivit saattavat olla hyvin suolaisia, suolaveteen säilöttyinä ainakin.

Leipä tuli kaiken muun kotityön ohessa eikä vaatinut juurikaan vaivannäköä. Kalareissulta tulleet nälkäiset miehet ihastuivat leipään ja leipä hävisi äkkiä tarjottimelta. Eikä tarvittu edes leikkeleitä päälle, kun oli lämmin, makuja täynnä oleva leipä ja voita päällä. Ehdottomasti kokeilun arvoinen.






 



RANSKALAINEN OLIIVI-TOMAATTILEIPÄ
Leipävuoka koko 31x12x7cm

4 isoa kananmunaa
2 dl maustamatonta jogurttia (sis. rasvaa)
1 tl hienoa sokeria
0,5 tl suolaa
1 tl pizzamaustetta
0,5 tl kuivattua rakuunaa
0,5 tl mustapippurirouhetta
4,5 dl vehnäjauhoja (noin 315 g)
2 tl leivinjauhetta (noin 6 g)
100 g Emmental (punaleima, palana)
1 dl aurinkokuivattua tomaattia (säilötty öljyyn, 8 kpl pienehköjä, noin 75 g)
0,75 dl vihreitä valkosipulitäytteisiä oliiveja (pieniä, säilötty suolaveteen, noin 15 kpl, noin 60 g)
1 rkl öljyä (käytin aurinkokuiv. tomaatin säilöntäöljyä, oliivi-tai rypsiöljy)
(voita leipävuoan voiteluun ja 2 rkl pinjansiemeniä leivän päälle vuokaan)


1. Sekoita kulhossa munat, jogurtti, sokeri, suola, pizzamauste, rakuuna ja mustapippuri. Vatkaa ensin munien rakennetta rikki yhdessä jogurtin kanssa, lisää sitten mausteet ja vispaa mausteet sekaan. 

2. Sekoita toisessa kulhossa vehnäjauhot ja leivinjauhe keskenään. Lisää jauhoseosta ensin hieman vispilän avulla, vaihda puulastaan ja sekoita loput jauhot taikinaan. Sekoittele ainekset juuri ja juuri sekaisin.

3. Kuutioi juusto pikkuruisiksi kuutioiksi, viipaloi oliivit melko isoiksi viipaleiksi ja suikaloi aurinkokuivatut tomaatit ohuiksi suikaleiksi. Lisää nämä taikinaan yhdessä öljyn kanssa. Sekoita puulastalla ainekset sekaisin. Taikina on melko pehmeän tahmeaa.

4. Voitele leipävuoka reilulla voikerroksella. Kaada taikina vuokaan. Tasoittele lastalla taikina tasaiseksi, itse tein keskiosasta vähän matalamman. Ripottele pinnalle 2 rkl pinjansiemeniä.

5. Paista 180 asteessa keskilämmöllä, toiseksi alimmalla ritilätasolla, noin 1 tunti. Kurkkaa 50 min kohdalla, mitä leivälle kuuluu. Itse pistän digitaalisen paistolämpömittarin leivän keskelle. Kun mittari näyttää yli 95 astetta, leipä on kypsä. Itse pidin täyden tunnin leipää uunissa, koska täytteenä oli raskaita aineksia.

Vaiheet:

Märät ainekset ja mausteita.

Sekoita jogurtti ja kananmunat vispilällä.

Lisää mausteet.

Lisää jauhot ja leivinjauhe.

Taikinaa ei tarvitse vaivailla, nopeasti vain puulastalla ainekset sekaisin.

Leivän makuaineita: punaleima-Emmental, aurinkokuivatut tomaatit, valkosipulitäytteiset oliivit suolaliemessä ja öljy.

Kuutioi Emmental todella pikkuruisiksi kuutioiksi. Suikaloi aurinkokuivatut tomaatit ohuiksi suikaleiksi ja pilko pikkuoliivit 3 osaan.

Sekoita kaikki yhtä aikaa öljyn kanssa taikinan sekaan puulastalla.

Tällaista tahmeaa taikinaa on lopputuloksena.

Voitele leipävuoka voilla. Vuoan koko on 31x12x7cm ja pienempikin vuoka riittää.


Taikinaa tuli vuoka puolilleen.

Ripottele pinnalle pari ruokalusikallista pinjansiemeniä.

Oi että, kun oli herkullinen tuoksu...

Leivässä maistui omat lempimakuni: oliivi, juusto ja tomaatti. Ja nuo paahtuneet pinjansiemenet <3


Ranskalaisen oliivi-tomaattileivän ravintosisältö:





3 kommenttia:

  1. Sivustoa käyn silloin tällöin ja toisinaan lueskelemassa.
    Innokas ruuanlaittaja- ja kotileipuri.
    Oliivi- tomaattileipä menee kokeiluun.

    VastaaPoista
  2. Pitääpä kokeilla,vaikuttaa hyvältä.

    VastaaPoista
  3. Tosi hyvä leipä soveltaenkin! Vaidoin jugurtin / maito 1,2dl + vajaa dl kermaviiliä . Juustoksi n. 80g pirkan kermajuustoa. Tomaatin tilalle punasipulihilloketta 3 rkl. Öljyksi basiliga-auringonkukkaoljyä. Nam nam

    VastaaPoista

Olisi kiva tutustua sivujeni lukijaan. Jos haluat, voit jättää kommentin käynnistäsi :) Kommenttisi käväisee ylläpidon tarkastuksessa, joten se näkyy vasta pienellä (joskus suurella...) viiveellä. Bloggerissa tapahtuneiden muutosten takia kommentit jäävät usein saapumatta sähköpostiini, samoin kuin omat vastaukseni eivät näytä tulevan julkaistuksi -silti käyn kyllä viestit aina jossain välissä täällä lukemassa <3 Anne