keskiviikko 2. syyskuuta 2020

CHILI-VALKOSIPULIÖLJY



Tänä kesänä puutarha on tuottanut valtavan chilisadon. Vielä syyskuullakin pensaat notkuvat kypsistä ja raaoista chilipaloista. Kokeilin laittaa kolme chilipensasta ulos Biolanin kasvusäkkeihin ja vesialtaiden päälle, ja chilit viihtyivät säkeissään mainiosti runsasta satoa tuottaen. Muutamia pensaita on kasvanut myös pienessä kasvihuoneessani.

Poikani teki aiemmin kotona käydessään tiukoista pienistä etnisen kaupan chileistä chiliöljyä, jolla maustettiin mm. nuudelikeittoa ja lihapatoja, ja tämän ohjeen haluan jakaa nyt teille. Chili-valkosipuliöljyyn saa säilöttyä suuren määrän chilejä, ja mukavat aromit pysyvät tallella talven lämpimiin ruokiin. Chiliöljypurkit säilyvät kuukausia, joko viileässä tai ihan huoneenlämmössäkin.









CHILI-VALKOSIPULIÖLJY
4 kpl noin 4 dl:n lasipurkkeja
Nuudelikeittoihin, itämaisiin keittoihin, lihapatoihin, kastikkeisiin ym. mausteeksi

n. 80 kpl melko tulista, kookasta chiliä
2 kokonaista valkosipulia (noin 25 kynttä)
4 kookasta sipulia
9-10 dl öljyä (auringonkukka, rypsi, oliivi)
5-6 tähtianista
2-3 kanelitankoa
seesamiöljyä

1. Pilko chilit, kuoritut valkosipulinkynnet ja sipulit teholeikkuriin ja surauta hienoksi.





2. Ota 4 kpl noin 4 dl vetoista, puhdasta lasipurkkia kansineen ja lusikoi chili-sipuliseosta purkit yli puoliväliin.



3. Laita pieneen kattilaan öljy, tähtianikset ja kanelitangot, kiehauta kunnes kuplii (120 asteiseksi).





4. Kaada vähän kerrallaan purkkiin öljyä, itse jätän ruokalusikan purkkiin ja lorutan sitä myöten kiehuvaa öljyä chiliseoksen päälle - sihisee hieman, mutta purkit kestää. Sekoittele samalla öljyä purkin pohjalle asti, kunnes purkki on täynnä. Tee sama kaikille purkeille. Lopuksi 1 rkl seesamiöljyä kuhunkin purkkiin päällimmäiseksi ja kannet kiinni. Säilyvät jääkaapissa kauan, kuukausia.




Käytä öljyä esim nuudelikeittokulhoon: 1 tl-1 rkl kulhon pohjalle ja kuuma liemi sekä nuudelit päälle, sekoita ja nauti. Sopii myös muihin keittoihin ja kastikkeisiin mausteeksi.

















2 kommenttia:

  1. Pinnasin ohjeesi talteen ensi kesää varten,kasvatan silloin chilejä🌶 ja kokeilen tätä ohjettasi.
    Ihanan helppo ohje🌶🧄😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on yhä viimevuotista öljyä kylmiössä ja ihan hyvää (ja tulista) oli. Loput chilit laitoin syksyllä kuivuriin ja kuivaamisen jälkeen rouhin teholeikkurissa. Sain monta purkkia hyvää chilirouhetta. Sinne meni syksyllä niin kypsät kuin raa'atkin chilit, mitään ei haaskattu. Tänä vuonnakin talon seinustalla on kypsynyt valtava määrä sekä mietoja että tulisia chilejä Biolanin kasvusäkeissä vesialtaiden päällä, myös paprikat ja tomaatit viihtyvät kasvusäkeissä.

      Poista

Olisi kiva tutustua sivujeni lukijaan. Jos haluat, voit jättää kommentin käynnistäsi :) Kommenttisi käväisee ylläpidon tarkastuksessa, joten se näkyy vasta pienellä (joskus suurella...) viiveellä. Bloggerissa tapahtuneiden muutosten takia kommentit jäävät usein saapumatta sähköpostiini, samoin kuin omat vastaukseni eivät näytä tulevan julkaistuksi -silti käyn kyllä viestit aina jossain välissä täällä lukemassa <3 Anne