Näytetään tekstit, joissa on tunniste aamiainen jamien tapaan. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste aamiainen jamien tapaan. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 28. syyskuuta 2014

Aamiainen Jamien tapaan








Viikonloppuisin aamiaisen kokkaa meillä se, joka ensimmäisenä ehtii keittiöön. Viime viikonloppuna se oli puoliso, jonka lempiaamiaisia ovat munakkaat, paistetut kananmunat ja grillatut leivät. Puolison aamiaskeittiössä yleensä tietää saavansa kananmunia, muodossa tai toisessa.

Tänä viikonloppuna aamiasvuorossa olin minä. Itse olen puurojen ystävä, ja usein lempisunnuntaiaamiaiseni onkin puuro, muna-anjovisleivät ja iso pannu kahvia. Nyt olen ihastunut Jamie Oliverin lempiaamiaiseen, jossa vähän tummempi paahtoleipä kieritellään chilillä, suolalla ja pippurilla maustetussa kananmunassa ja paistetaan pannulla. Paistettujen leipien kaveriksi paistetaan vielä rapeaa pekonia ja kananmuna. Tällä tuhdilla aamiaisella jaksaa pitkälle iltapäivään, ja maistuu myös puolisolle paremmin kuin puuro.







AAMIAINEN JAMIEN TAPAAN
(2 nälkäiselle tai 4 pieniruokaiselle)

4 viipaletta täysjyväpaahtoleipää
2 isoa kananmunaa
1/4 chiliä silputtuna
suolaa ja mustapippuria

1 pkt pekonia (noin 10 viipaletta)
2-4 kananmunaa paistettuna
suolaa ja mustapippuria
voita ja rypsiöljyä paistamiseen

1. Riko kaksi kananmunaa suurehkolle, syvälle lautaselle. Lisää silputtu chili, suola ja mustapippuri sekaan. Vatkaa munien rakenne rikki.

2. Laita isolle paistinpannulle hieman voita ja rypsiöljyä. Paista pekonit pannulla rapeiksi ja siirrä tarjoilulautaselle. Lisää vähän öljyä pannulle.

3. Kierittele paahtoleivät vatkatussa munaseoksessa molemmin puolin ja anna paistua pekoninmakuisessa rasvassa. Anna leipien paistua molemmilta puolilta kullanvärisiksi, älä paista liikaa. Laita leivät tarjoilulautaselle pekonien viereen.

4. Huuhtele paistinpannu vedellä ja pyyhkäise paperilla kuivaksi. Lisää öljyä ja voita, ja anna rasvan kuumeta. Riko kananmunat paistinpannuun, mausta suolalla ja mustapippurilla. Paista munia toiselta puolelta minuutti ja toiselta puolelta vain hetki, jotta munien keltuainen jää pehmeäksi.

5. Kokoa aamiaisannos leivästä, pekonista ja paistetusta munasta. Nauti Jamien herkkuaamiainen tomaattiviipaleiden kera.

Vaiheet:


1. Vatkaa munat, chilisilppu, suola ja mustapippuri syvällä lautasella.

2. Laita pannulle voita ja rypsiöljyä kuumenemaan.

3. Paista pekonit ensin, jotta saat pekonien rasvan talteen.

4. Kierittele paahtoleivät vatkatussa munassa molemmin puolin, leivät imevät todella ahneesti koko liemen.

5. Paista leivät keskilämmöllä kullanruskeiksi.

6. Paista molemmat puolet. Älä paista liikaa.

7. Huuhtele pannu leipien paiston jälkeen ja kuivaa. Lisää voita ja rypsiöljyä. Paista kananmunat nopeasti molemmilta puolilta. Vain minuutti toiselta puolelta.

8. Ja paista vain lyhyt hetki käännetyltä puolelta.
9. Kokoa annokseen leipää, pekonia ja paistettua munaa. Itse lisään myös viipaloitua tomaattia ja salaattiakin mukaan.
10. Tällä aamiaisella jaksaa koko päivän.