torstai 1. toukokuuta 2014

Vaahtokarkkikakku punaherukkamoussesta ja vadelmista



Vapun täytekakuksi, ja miksei äitienpäiväksikin, sopii minivaahtokarkein koristeltu mehevä ja kostea, ihana punaherukkamousse-vadelmakakku. Kakku on tehty 5 munan levykakkupohjasta (kääretorttupohjasta) ja koottu 22 cm:n irtopohjavuokaan oikeinpäin. Kakku sai hyytyä vuoassaan vuorokauden, mutta muutoin se oli helppo tehdä. Kakkupohjan paistoonkin kului vain kahdeksan minuuttia. Kostutusta ei tarvita oikeastaan ollenkaan, sillä kakku kostuu riittävästi punaherukkamoussesta. 

Pinnasta olisi voinut saada vähän iloisemman värikkäillä minivaahtiksilla, mutta tarjolla oli vain valkoisia - joten tällainen siitä sitten tuli. Vaahtokarkeilla koristelua ovat monet lehdet ja leivontablogit esitelleet, joten idea ei ole mitenkään uusi.










PUNAHERUKKAMOUSSE-VADELMAKAKKU VAAHTOKARKKIKORISTEILLA

5 munan levykakkupohja = kääretorttupohja:

5 munaa
2 dl hienoa sokeria
1,5 dl vehnäjauhoa
0,5 dl perunajauhoa
2 tl leivinjauhetta

tai gluteeniton levykakkupohja:

5 munaa
2 dl hienoa sokeria
2 dl perunajauhoa
2 tl leivinjauhetta

Punaherukkahillo:

7,5 dl jäisiä punaherukoita
3,75 dl hillo-marmeladisokeria

Punaherukkamousse:

3,5 - 4 dl vispikermaa
2 tl vaniljasokeria
6 kpl liivatelehtiä
1 pkt Viola-sitruunatuorejuustoa
1 prk creme fraichea
2 dl tomusokeria
4 dl jäähtynyttä punaherukkahilloa (loput hillosta jätetään kakun väliin)
3 rkl vaniljakreemijauhetta
0,5 dl sitruunamehua

Lisäksi väliin:

punaherukkahilloa 
rasiallinen vadelmia

Kostutukseen (kostutus ei ole välttämätön, sillä kakusta tulee kostea ilmankin):

0,5 dl sitruunamehua
2 dl vettä
1 tl vaniljasokeria
2 tl hienoa sokeria

Kakun reunoille:

1 dl vispikermaa
1 tl vaniljakreemijauhetta

Koristeluun:

2 pss minivaahtokarkkeja Little Becky Marshmallows á 280 g (Yksi pussi melkein riitti, mutta meni kourallinen toisestakin pussista)
mansikkatomusokeria
vaaleanpunaisia sokerisydämiä ja sokerimassakukkia





1. Tee ensin punaherukkahillo, ja laita liivatelehdet kylmään veteen pehmenemään. 
Laita punaherukat ja hillo-marmeladisokeri kulhoon ja lämmitä mikrolla, täydellä teholla 3-4 min. Sekoita lusikalla ja laita uudelleen mikroon lämpiämään 3-4 minuutiksi. Sekoita hyvin. Surauta sauvasekoittimella sileäksi ja laita jääkaappiin jäähtymään. Ellet halua siemeniä mukaan hilloon, paseeraa seos ensin siivilän läpi - punaherukan siemenet ovat melko isoja.

2. Levykakkupohjaa varten, vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Vaahto on sopivaa, kun se on hyvin vaaleaa, sokeri on lähes sulanut seokseen, ja vatkaimesta tippuva vaahto jättää pinnalle muutamaksi sekunniksi pinnalla pysyvän vanan.

Sekoita vehnäjauho, perunajauho ja leivinjauhe ensin keskenään. Lisää jauhot munavaahtoon varovaisesti lastalla sekoittaen tai pyöräyttämällä muutaman kierroksen vatkaimella ja jatkamalla sekoittelua loppuun lastalla.

Kaada taikina leivinpaperilla vuoratulle pullapellille ja paista 215-220 asteessa 8-9 minuuttia.

Kumoa kakkulevy sokeroidulle leivinpaperille pöydän päälle. Anna jäähtyä pari minuuttia ja kuori paperi varovaisesti pois torttulevyn pinnalta. Laita päälle puhdas, kostea keittiöpyyheliina.

3. Odota, että punaherukkahillo on jäähtynyt ja tee punaherukkamousse. 
Vatkaa ensin kerma ja vaniljasokeri vaahdoksi ja siirrä odottamaan. 
Laita toiseen kulhoon 4 dl punaherukkahilloa, tuorejuusto, creme fraiche ja tomusokeri. Vatkaa ainekset hyvin sekaisin. 
Lämmitä sitruunamehu mikrossa kahvimukissa ja lisää kuivaksi puristetut liivatteet yhdellä kertaa kuuman mehun sekaan. Sekoita liivateseos tasaiseksi ja lisää noin viidessä erässä tuorejuustoseoksen sekaan. Vatkaa ainekset hyvin sekaisin. 
Lisää kermavaahto ja vaniljakreemijauhe sekaan ja sekoita vielä kaikki aineet kunnolla sekaisin. Vie mousse jääkaappiin jähmettymään tunniksi.

4. Vuoraa 22 cm:n irtopohjavuoka tuorekelmulla siten, että kelmua jää reilusti roikkumaan reunojen yli. Leikkaa irtopohjavuoan pohjan kokoinen leivinpaperiympyrä ja käytä sitä mallina leikatessasi kakkulevystä kaksi kokonaista ympyränmuotoista kakkupohjaa ja suurinpiirtein kaksi puoliympyrää. Ei ole väliä vaikka ei ihan saa puoliympyröistä täydellisiä, sillä paloja voi lisätä vuokaan ylijäämäpalasista. Laita leivinpaperiympyrä kelmun päälle irtopohjavuoan pohjalle. Itse laitoin vielä reunakalvoa sivuille kiertämään, että reunasta tulisi kohtuullisen tasainen vaahtokarkkien asettelua varten, mutta kalvo ei ole välttämätön.

Ala koota täytekakkua oikeinpäin vuokaan eli pohja pysyy pohjana eikä kakkua kumota ympäri. Laita ensimmäinen kokoympyrän muotoinen kakkupohja, paistopinta alaspäin, vuokaan. (Kostuta vain muutamalla ruokalusikallisella kostutuslientä.) Lisää punaherukkahilloa ja puolet vadelmista. Vadelmat voivat olla pakastettuja ja sulatettuja. Lisää melkein puolet punaherukkamoussesta päälle.

Laita kahdesta puoliympyrästä koottava kakkukerros paikalleen. Lisää palasia keskelle, jos kakkulevyt eivät olleet ihan riittävän kokoisia. Jatkopalat eivät haittaa keskellä yhtään. (Kostuta pohjaa vähän, mutta ei kovin paljoa, sillä moussesta tulee riittävästi kosteutta kakkuun.) Lisää hieman taas punaherukkahilloa ja loput vadelmat. Kaada yhtä paljon moussea päälle kuin ensimmäisessä kerroksessakin. Jätä moussea vähän jäljelle, että saat seuraavana päivänä laittaa kakun pinnalle ohuen moussekerroksen. Vie jäljelle jäänyt mousse takaisin kylmään odottelemaan.

Laita viimeinen kakkulevy (kokoympyrä) paikoilleen. Jätä paistopuoli ylöspäin (ja kostuta vähän pintaa). En käyttänyt kostutukseen kuin kolmasosan kostutusliemestä, mutta ei välttämättä tarvita edes sitä. 
Nosta tuorekelmun reunat napakasti ylös ja pakkaa kakku tiiviisti vuokaan. Vie kylmään hyytymään vuorokaudeksi.

Seuraavana päivänä:

Irrota vuoan reunat kakun ympäriltä ja avaa kelmut. Nosta kakun pohjaa vähän lastalla tai leveällä veitsellä, että saat kakunnostimen tai jonkun litteän apuvälineen kelmun ja leivinpaperin väliin kakun alle. Työnnä kakunnostin kakun alle (leivinpaperiympyrä pitäisi pysyä kakun alla vielä) ja siirrä kakku lautaselle kakkupahvin päälle. Ota reunakalvo varovaisesti irti ja tasoittele vähän sivustoja palettiveitsellä.

Hae kylmästä jäljelle jäänyt mousse ja sekoita se notkeaksi. Levitä mousse kakun keskelle tasaisesti. Vatkaa 1 dl kermaa ja 1 tl vaniljakreemijauhetta vaahdoksi. Kuorruta kermalla hyvin ohuelti kakun reunat, että saat vaahtokarkeille tarttumapintaa.

Painele minivaahtokarkit kakun pintaan. Tämä kestääkin sitten hyvän tovin...aloita kakun alaosasta ja laita vaahtokarkit pystyyn pohjan myötäisesti. Lisää sitten aina uusi kerros tiiviisti edellisen kerroksen viereen, kunnes koko kakku on vaahtokarkkien peitossa. 
Pinnalle voi sihdata hieman mansikkatomusokeria teesiivilän avulla. Minä laitoin pinnalle vielä sydämenmuotoisia sokerikoristeita, muutaman sokerimassakukkasen ja minishamppanjapullokoristeen juhlistamaan vappua.

Vaiheet:



1. Kuumenna viinimarjat ja sokeri mikrossa. Soseuta sauvasekoittimella ja vie jäähtymään.

2. Laita liivatteet pehmenemään kylmään veteen.

3. Kääretorttupohjaa varten, vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi.

4. Sekoita jauhot ensin keskenään.

5. Lisää jauhot varovaisesti munavaahtoon ja kaada taikina leivinpaperin päälle pullapellille.

6. Paista pohjaa 220 asteessa noin 8-9 min keskitasolla.

7. Kumoa levy sokeroidulle leivinpaperille ja laita kostea pyyhe päälle.

8. Kelmuta 22 cm:n irtopohjavuoka, tee pohjalle leivinpaperiympyrä. Voit laittaa myös reunakalvoa kiertämään reunoja.

9. Vatkaa kerma ja vaniljasokeri vaahdoksi.

10. Vatkaa toisessa kulhossa tuorejuusto, creme fraiche ja tomusokeri vaahdoksi.

11. Sekoita tuorejuustoseokseen punaherukkahilloa ja vaniljakreemijauhe.

12. Liuota liivatteet kuumaan sitruunamehuun ja lisää erissä tuorejuustoseokseen.

13. Lisää lopuksi kermavaahto ja sekoita hyvin. Vie kylmään tunniksi.

14. Leikkele 2 kokoympyrää ja 2 puoliympyrää kääretorttulevystä. Laita leivinpaperiympyrä takaisin vuokaan.

15. Laita ensimmäinen kokoympyrä vuokaan ja kostuta vain vähän.

16. Laita hieman punaherukkahilloa pohjalle ja puolet vadelmista.

17. Lisää vajaa puolet herukkamoussesta päälle, tasoita ja kopauta vuokaa pöydänkanteen, että ilmakuplat lähtevät pois ja pinta tasoittuu.

18. Laita toinen kerros puoliympyröistä, lisää paloja tarvittaessa. Kostuta vähän.


19. Lisää pinnalle punaherukkahilloa ja loput vadelmat.

20. Lisää yhtä paljon moussea kuin ensimmäisessä kerroksessa. Jätä moussea vähän seuraavaan päivään ja vie moussen rippeet jääkaappiin odottamaan.

21. Laita viimeinen kokoympyrä päälle ja kostuta pintaa.

22. Nosta kelmun reunat napakasti ylös ja sulje kakku tiiviisti vuokaan. Vie kylmään vuorokaudeksi hyytymään.

23. Tämän verran moussea riittää seuraavalle päivälle, kakun pinnalle.

24. Seuraavana päivänä. Ota kakku vuoasta. Työnnä kakunnostin kelmun ja leivinpaperiympyräpohjan väliin. Nosta kakku kakkupahvin päälle lautaselle.

25. Kuori reunakalvo pois kakun reunalta.

26. Kaada jäljelläoleva mousse kakun pinnalle ja tasoita päälle (ei sivuille). Vatkaa pieni määrä kermaa ja vaniljakreemijauhetta vaahdoksi ja laita kakun sivuille ohuelti. 

27. Painele minivaahtokarkkeja vieriviereen,  koko kakun pinta peittoon.

28. Kyllä kesti, mutta vaahtokarkkipinta on valmis. Sihtaa vähän mansikkatomusokeria pinnalle.

29. Koristele kakun pinta haluamallasi tavalla. Meidän kakusta tuli vappukakku :)







8 kommenttia:

  1. Taitaakin mennä kokeiluun tämä resepti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Henna :) Punaherukoissa on yllättävän isoja siemeniä, jotka kannattaa siivilöidä hillosta pois. Omalle porukalle kun tein kakkua, niin joutivat vähän pureskelemaan. Muuten kyllä kannattaa painaa punaherukkahillo siivilän läpi, jotta saa kivan sileän hillon moussea varten. Pidän kyllä kovasti puna- ja mustaherukkakakkujen mausta.

      Poista
  2. KIITOS tästä ohjeesta!!! Tästä tuli heti minun lempparitäyte. Ei ole tullut mieleen miten käyttää punaherukkaa mutta nyt keitän varmasti joka kesä jonkun verran hilloa marjoistamme. Tämä on aivan mielettömän hyvää! Suosittelen todellakin kokeilemaan. Toivottavasti sopii, että linkkasin tänne blogistani. Toivon että muutkin löytävät tämän herkullisen täytteen. Koristeluideankin lainasin siskontytön 10v kakkuun, Ja hän niin tykkäsi siitä :) Taidan seuraavaksi kokeilla sinun mustaherukkamoussea ;)

    http://helenanhella.blogspot.fi/2014/09/punaherukkamousse-vadelmilla.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olipa kiva kuulla, että tykkäsit täytteestä ja pieni päivänsankarikin ilahtui :) Itse tykkään kovasti viinimarjoista tehdyistä kakuntäytteistä, ja meillä tehdäänkin niitä usein. Moni pelkää turhaan, että punaherukoista tulee liian kirpeää - itse tykkään juuri tuosta raikkaudesta ja sitruunatuorejuustoon yhdistettynä maku on aivan ihanaa. Kiva, kun linkkasit kakun sivullesi - täytyy itsekin tutustua sivustoosi oikein ajan kanssa :)

      Poista
  3. Moikka! Kuinka monelle tämä kakku riittää? Ainakin kuvissa näyttää aika kookkaalta.. -Huiski-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei :) Kakku on koottu ø22 cm:n vuokaan, mutta ei ole kovin kookas eli nuo vaahtokarkit pinnassa vähän narraavat. Kakusta arvioisin riittävän noin 15 hengelle.

      Poista
  4. Hei! Ihanan näköinen kakku! Ajattelin tehdä tämän äitini syntymäpäiville, ja olosuhteista (automatka) johtuen kakku joutuu odottamaan pöytään pääsyä muutaman tunnin. Sitä tässä pohdin, että kestävätköhän nuo vaahtokarkit hyvän näköisinä kakun päällä? Eli voisinko koristella kakun jo kotona vai kannattaisiko se tehdä vasta perillä? (Olin ajatellut laittaa vaahtokarkkeja vain kakun päälle ja pursottaa reunoille kermavaahtoa.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Parempi olisi kuorruttaa ja koristella kakku vasta perillä, mutta...tuo vaahtokarkkien painelu kestää törkeän kauan, sitä ei usko ennenkuin kokeilee. Siksi ehkä kakku kannattaa koristella jo kotona. Vaahtikset ei mene miksikään kakun pinnalla, ne säilyvät hyvänä monta päivää jääkaappisäilytyksessäkin.

      Poista

Olisi kiva tutustua sivujeni lukijaan. Jos haluat, voit jättää kommentin käynnistäsi :) Kommenttisi käväisee ylläpidon tarkastuksessa, joten se näkyy vasta pienellä (joskus suurella...) viiveellä. Bloggerissa tapahtuneiden muutosten takia kommentit jäävät usein saapumatta sähköpostiini, samoin kuin omat vastaukseni eivät näytä tulevan julkaistuksi -silti käyn kyllä viestit aina jossain välissä täällä lukemassa <3 Anne