torstai 6. marraskuuta 2014

Koiviston hätävara - hävikistä herkuksi










Kylmiöön oli jäänyt kummittelemaan muutama ylimääräinen mantelimuffinssi, ja tänään niistä tehtiin pikkuruinen jälkiruoka . Pappilan hätävaraa muistuttava trifle-jälkiruoka on helppoa tehdä niistä aineksista, joita kaapista sillä hetkellä löytyy, ja jälkiruokaan kelpaa jo vähän kuivahtaneetkin kakkupalat, muffinssit tai keksipakettien loput. Jälkiruokaa raikastaa marjat, hedelmät tai säilykehedelmät - vähän kostutusta ja kermavaahtoa + rahkaa, sekä vähän jotain hilloa ja pähkinärouhetta. Aineksia kasataan kerroksittain tarjoilukulhoon, ja kakkupaloille juotetaan hieman kostutuslientä - tällä kertaa liemenä oli säilykeaprikoosien sokeriliemi, loraus sitruunaa ja mantelilikööriä.














KOIVISTON HÄTÄVARA
1,5 litran pieni kulho

250-300 g kahvikakkuviipaleita, muffinsseja viipaloituna, keksinmurusia tai näiden yhdistelmää
1 prk säilykeaprikooseja sokeriliemessä (El Dorado aprikoosipuolikkaita sokeriliemessä 410g/240g)
6 tl lemon curdia, tai muuta kirpeää hilloa vähän enemmän (esim. puolukka, karpalo, tyrni)
1/2 dl hasselpähkinärouhetta
1 prk sitruunarahkaa
3 dl vispikermaa
3 rkl sokeria
1 tl vaniljasokeria

Kostutus:

1 dl aprikoosipurkin sokerilientä
1 loraus sitruunamehua
2 kunnon lorausta mantelilikööriä



1. Viipaloi kakku tai muffinssit, murenna keksit. Valuta säilykeaprikoosien liemi pieneen kermakannuun ja lisää sitruunamehu- ja mantelilikööriloraukset sekaan. Viipaloi aprikoosin puolikkaat. 

2. Vatkaa kerma ja sokerit kuohkeaksi vaahdoksi, lisää sekaan sitruunarahka ja vatkaa vielä hetki.

3. Laita puolet kakku- tai muffinssiviipaleista tarjoilukulhon pohjalle. Lorauta kermakannusta vähän kostutuslientä päälle. Lisää päälle puolet lemon curdista, ota teelusikasta pikkuruisia nokareita ja laita niitä ympäri kulhoa - on niin makeaa, ettei kannata laittaa paljoa. Lisää puolet hasselpähkinärouheesta pinnalle ja levitä puolet kerma-rahkaseoksesta rouheen päälle.

4. Tee toinen kerros lopuista kakkuviipaleista, kostuta, lisää lemon curdin pikkunokareita pintaan ja kaikki aprikoosiviipaleet päälle. Ripottele aprikoosiviipaleiden päälle loput hasselpähkinärouheet ja rahka-kermaseosta nokareina. Itse otin muutaman ruokalusikallisen rahkaseosta sivuun ja värjäsin oranssiksi, puristin sitten tyllan läpi muutaman ruusukkeen koristamaan pintaa. Anna jälkiruoan tekeytyä muutama tunti, tai vaikka seuraavaan päivään.


Vaiheet:



1. Jälkiruoan aineksia.

2. Viipaloi virkaheitot kakunloput tai viimeiset muffinssit kulhonpohjalle (125-150 g).

3. Tee kostutusliemi aprikoosien sokeriliemestä, sitruunamehusta ja mantelilikööristä.

3. Lorauta kostuketta kakkujen päälle ja laita pieniä lemon curd nokareita. Ripottele päälle hasselpähkinärouhetta.

4. Vatkaa kerma ja sokerit vaahdoksi, lisää rahka. Levitä puolet rahka-kermaseoksesta kerrokseen.

5. Laita loput kakku- tai muffinssiviipaleet rahkaseoksen päälle. Kostuta ja laita lemon curdia taas nokareina päälle. Laita kaikki aprikoosiviipaleet kulhoon ja ripottele loput hasselpähkinärouheet päälle.

6. Lusikoi pinnalle loppu kerma-rahkaseoksesta - itse otin osan seoksesta sivuun ja värjäsin oranssiksi.

7. Anna jälkiruoan tekeytyä kylmässä pari tuntia.

2 kommenttia:

  1. Onpa ihanan näköinen, ja varmasti makuinenkin.
    Hyvää viikonloppua sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvää viikonloppua teidänkin perheelle :) Oli kyllä herkullista. Puoliso kävi heti santsikierroksella todeten, että oli kyllä pahuksen hyvää. Näin voi tehdä myös tiramisua eli Savoiardi-keksien sijaan voi käyttää kakku- tai muffinssiviipaleita, kostutus espressolla ja mascarponevaahtoa väliin.

      Poista

Olisi kiva tutustua sivujeni lukijaan. Jos haluat, voit jättää kommentin käynnistäsi :) Kommenttisi käväisee ylläpidon tarkastuksessa, joten se näkyy vasta pienellä (joskus suurella...) viiveellä. Bloggerissa tapahtuneiden muutosten takia kommentit jäävät usein saapumatta sähköpostiini, samoin kuin omat vastaukseni eivät näytä tulevan julkaistuksi -silti käyn kyllä viestit aina jossain välissä täällä lukemassa <3 Anne