torstai 16. lokakuuta 2014

Porkkanapannukakku



Ei olisi pitänyt mennä viime viikonloppuna tekemään pannukakkuja, sillä taas iski pannarihimo. Porkkanoita tulee kasvimaalta runsaasti (ovat edelleen maassa)  ja tänään niitä hyödynnettiin pannukakkutaikinassakin. Iso kasa porkkanaraastetta upposi mukavasti paksuun ja pehmeään pannukakkuun, josta tuli 60 senttiseen uuniinkin oikein muhkean kokoinen herkku. Perään vielä iso uunivuoallinen lohilaatikkoa paistumaan - ja isännän lempiruoat ovat valmiina odottamassa, kun työn sankari saapuu Härmästä :)








PORKKANAPANNUKAKKU
iso uunipellillinen 50-60 cm:n uuniin

8 dl maitoa
3 kananmunaa
1 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
4,5 dl vehnäjauhoja
200 g porkkanaraastetta ( 3,5 - 4 dl)
100 g sulatettua voita

1. Vatkaa ensin maito, kananmunat ja sokerit keskenään. 

2. Lisää kaikki vehnäjauhot kerralla, vispaa taikina sileäksi. Lisää porkkanaraaste ja sekoittele raaste taikinaan.

3. Lisää viimeisenä sulatettu, haaleaksi jäähtynyt rasva. Sekoittele vielä taikinaa kunnolla.

4. Jätä taikina huoneenlämpöön turpoamaan vähintään 2 tunniksi, itse annoin turvota 3 tuntia. Sekoittele taikinaa silloin tällöin. Mitä kauemman taikinan antaa turvota, sen pehmeämpää ja paksumpaa pannukakkua tulee. Taikinan voi tehdä jo illalla valmiiksi ja jättää yöksi jääkaappiin - seuraavana päivänä pannukakun voi paistaa sitten, kun ehtii.

5. Paista pannukakku 215 asteessa, uunin keskitasolla, noin 25 min ylä/alalämmöllä, kunnes pannukakku on saanut kauniin vaaleanruskean värin pintaansa ja kypsynyt kauttaaltaan. Pinnan rasvakerros imeytyy jäähtyessään pannukakun sisään ja pitää pannarin kosteana ja mehevänä useamman päivän.


Vaiheet:

1. Vatkaa maito, kananmunat ja sokerit ensin keskenään. Lisää vehnäjauhot ja sekoita tasaiseksi taikinaksi. Kaada sekaan karkeaksi raastetut porkkanat.

2. Lisää viimeisenä sulatettu, jäähtynyt voi ja sekoittele kunnolla. Anna taikinan turvota huoneenlämmössä vähintään 2 tuntia.

3. Kaada taikina leivinpaperin päälle reunalliselle uunipellille.

4. Paista pannukakku 215 asteessa keskitasolla noin 25 min. 

5. Pannukakusta tulee ihanan paksu ja pehmeä. 

6. Nauti pannukakku sellaisenaan tai hyvän hillon kanssa. 

3 kommenttia:

  1. Mulla on aukko sivistyksessä, en ole koskaan syönyt porkkanapannaria....tilanne pitää korjata pian.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maistuu aivan tavalliselle, herkulliselle pannukakulle - mutta kun lisää ison kasan porkkanaraastetta mukaan, niin voi itselleen vakuuttaa pannarin olevan melkein terveellistä :) Niin vaan tuli iso pannari, että juuri ja juuri mahtui pellille. Ja puolet on jo hävinnyt johonkin...

      Poista
  2. Tämä porkkanapannari oli lapsuuteni herkku . Ja aina kun sitä teen yritän tavoittaa jotain siitä ihanuudesta. 😍❤️

    VastaaPoista

Olisi kiva tutustua sivujeni lukijaan. Jos haluat, voit jättää kommentin käynnistäsi :) Kommenttisi käväisee ylläpidon tarkastuksessa, joten se näkyy vasta pienellä (joskus suurella...) viiveellä. Bloggerissa tapahtuneiden muutosten takia kommentit jäävät usein saapumatta sähköpostiini, samoin kuin omat vastaukseni eivät näytä tulevan julkaistuksi -silti käyn kyllä viestit aina jossain välissä täällä lukemassa <3 Anne