lauantai 23. elokuuta 2014

Helenan mustikkapiirakka (uunipellillinen)








Tämän herkullisen ja hyvin vähillä aineksilla valmistettavan, maailman helpoimman mustikkapiirakan ohjeen olen saanut Helena-anopiltani. Anoppi puolestaan oli saanut ohjeen Laihialta Hilkka-kälyltään (terveisiä Mahlamäkeen :) ). Resepti on varmasti yli 30 vuotta vanha. 

Ohjeella valmistuu todella helppo ja hyvä pellillinen mustikkapiirakkaa: taikinan kaikki ainekset laitetaan yhtä aikaa kulhoon ja sekoitetaan taikinaksi, taikina uunipellille, mustikat ja vähän sokeria pinnalle, ja uuniin pariksikymmeneksi minuutiksi. Anoppi teki taikinan usein kaksinkertaisena, jolloin tuloksena oli mehevän paksu, kakkumainen piirakka. Piirakkapohjassa toimivat myös herukat, vadelmat ja mansikat. Helppoudesta huolimatta piirakka on todella hyvää.








HELENAN MUSTIKKAPIIRAKKA
uunipellillinen 50-60 cm:n uuniin

Pohja:

1 iso kananmuna
3 dl hienoa sokeria
1 tl vaniljasokeria
3,5 dl maitoa (laitoin 2,5 dl maitoa + 1 dl kevytkermaa)
6 dl vehnäjauhoja
3 tl leivinjauhetta
100 g voisulaa

Päälle:

200 g jäisiä tai tuoreita mustikoita (esim. Pirkan pakastemustikkapussi = 200 g)
hieman sokeria

1. Sekoita leivinjauhe vehnäjauhoihin. Lisää kaikki muut taikinan ainekset samaan kulhoon (ei mustikoita) ja sekoita sähkövatkaimella nopeasti taikinaksi.

2. Levitä taikina leivinpaperilla vuoratulle pullapellille, tasoita pinta nuolijalla.

3. Ripottele mustikat taikinapohjan pinnalle ja ripsauta vähän sokeria pintaan.

4. Paista 200 asteessa uunin keskitasolla noin 15-25 min ylä/alalämmöllä. Itse paistoin piirakkaa 20 min, mutta olisi ollut jo pari minuuttia ennemminkin kypsä. Jos laitat paljon mustikoita pinnalle, paista piirakkaa reilut 20 min.

5. Nauti mustikkapiirakasta vaniljakastikkeen kera.

Vaiheet: 

1. Mittaa taikinan ainekset valmiiksi. Sekoita leivinjauhe vehnäjauhoihin.

2. Kaada kaikki ainekset yhtäaikaa kulhoon ja sekoita vatkaimella taikinaksi.

3. Valmista taikinaa.

4. Levitä taikina uunipellille leivinpaperin päälle ja tasoita pinta.

5. Yksi pussillinen mustikoita riittää = 200 g. Voi laittaa kaksikin...

6. Ripottele taikinan pinnalle mustikat ja hieman sokeria.

7. Paista 200 asteessa uunin keskitasolla 20 min ylä/alalämmöllä.

8. Itselleni riitti ihan tämä taikinapohja yksinkertaisena, mutta jos haluaa paksumman piirakan, taikinan voi tehdä kaksinkertaisena ja lisätä mustikoiden määrää. Paistoaika pitenee noin 30-35 minuuttiin.


9. Ja oli kyllä niin hyvää kuin muistinkin sen olevan :)
Kiitos Helenalle ohjeesta.


76 kommenttia:

  1. Herkullinen ohje ja herkullisia kuvia! :) Pitää ottaa ohje talteen ja testata! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minunkin mielestäni on kiva, helppo ja edullinen ohje - ja anoppi teki tätä myös omenapiirakaksi, ja tuleekin todella herkullista omenapiirakka :)

      Poista
  2. Tein tämän juolukoista ja omassa uunissa ei ollut kun vartin verran. Oli todella helppo ja nopea ohje ja maku, se paras mahdollinen. Tässä juuri nautimme sitä vaniljakastikkeen kanssa. Kiitos vaan ohjeesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, juolukoista! Niitä en ole syönytkään sitten lapsuusvuosien. On varmasti hyvää. Minustakin tuo ohjeessa ollut paistoaika tuntui pitkältä, mutta koska ohje on vanha, uunit on olleet ehkä vähän miedompilämpöisiä ja pellit on olleet 50 senttiseen uuniin. Minullakin tuo 20 min paistoaika olisi voinut olla 18 min, sillä 60 sentin uunissa tuntui kypsyvän tosi nopeasti.

      Poista
  3. Saman tyylinen "kaikki kulhoon" -ohje on ollut joskus sunnuntai-vehnäjauhopussin kyljessä. Sen vinkin sain yli 80-vuotiaalta sukulaiselta. Oli helppo vanhuksenkin kyseinen piirakka pyöräyttää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitähän ei tiedä, vaikka tämäkin ohje on sieltä peräisin. Ennen kun nuo ohjeet vaelsivat kädestä käteen, harvoin enää muistettiin mistä alkuperäinen ohje oli löytynyt.

      Poista
  4. tämä piirakka lähtee tänään uuniin meilläkin. Nyt on monta päivää mennyt ihan muissa hommeleissa....ollaan laitettu keittiön kaappeja ja minä tehnyt tyhjennystä ja järjestelyjä keittiössä...tuntuu utopistiselta, kun on ihan tyhjinä (vaan en usko että kauaa) olevia hyllyjä/laatikostoja. Olen kyllä kurkkimassa käynyt kaikkia ihania tekosiasi täällä, vaan en ole malttanut jäähä kommentoimaan. Nyt kahlaan kaikki uudemman kerran läpi. Nyt vasta oikein osaan ruveta nauttimaan vuorotteluvapaasta ja tuntuukin ihanalle kun voi koko viikon tehdä taas ihan mitä haluaa......loppuviikosta saamme siskon porukat Kuopiosta luoksemme. Ihanaa....pitää jotain leipoa pakastimeen heille kotia vietäväksi. Tämä piiras pääsee tänään kyllä ihan omaan herkutteluun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teittekö oikein isoakin keittiöremppaa? Meillä oli vähän isommat remontit myös 2009, pistettiin koko talo uuteen uskoon. Mutta voi kauhistus sitä remonttiaikaa...! Koko talo tyhjäksi ja jestas, miten sitä tavaraa oli kertynyt vuosikymmenten aikana! Kaapitkin piti kaikki tyhjätä, koska vaihdettiin myös kaapistot, tasot ja seinäpinnatkin uusiksi, kylpytilat uusiksi jne. Hyvä kun tuli tehtyä ja päivitettyä talo 90-luvulta tälle vuosikymmenelle :)
      Ja tämä anopin piirakka on kyllä tosi helppoa tehdä, tätähän tekee nopeasti vaikka muiden töiden ohessa. Juuri sopivaa tällaiseksi arkipäivän kahvipullaksi, kun ei tarvita paljoa aineksiakaan - onhan ne leipojienkin kaapit joskus melko tyhjänä :)

      Poista
    2. Ei tehty isompaa rempaa, ihan vaan lisäkaappeja ja laatikostoja hankittiin ja sitten tietenkin piti käydä kaikki kaapit ja laatikostot läpi ja vaihella tavaroiden ja ainesten paikkoja yms... nyt sitten mies varsinkin hieman eksyksissä omassa köökissämme, vaan äkkiähän nuo uudet paikat oppii.

      Poista
  5. Hyvä ja helppo ohje! Sinulla on hyviä ja kokeilemisen arvoisia ohjeita blogissasi. Löysin tänne blogiisi tänä kesänä ja olen jo testannut reseptejäsi. Itse tykkään leipomisesta ja aionkin tulevaisuudessa katsoa täältä hyviä reseptejä,joita kokeilen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ja kiva kun löysit blogini ja testasit ohjeita :) Toivotaan, että täältä löytyy jatkossakin mielenkiintoisia reseptejä. Kiva, kun jätit kommentin ja tervetuloa uudelleen :)

      Poista
    2. Tuolla paistuu 7minuutin kakut,Kun olen 70v,alkaa leipominen jo väsyttää! Aivan ihan oli sattumalta löytää helpot ohjeet täältä!! Kiitosta vaan!!

      Poista
    3. Ole hyvä vaan<3 Minäkin teen tuon 7 minuutin kakun juhannukseksi, juuri tuossa kaivelin kakkuvuokaa esiin. Se on niin ihanan helppo, kun on paljon muutakin kokattavaa juuri nyt. Aamulla jo paistelin pari erää kardemummamuffinsseja ja tein tyrni-persikkamousse-kääretortun kylmään hyytymään. Huomenna paistelen kakkua ja täytekakkupohjia. Mukavaa, kun taas juhannukseksi tulee tupa täyteen väkeä :)

      Poista
  6. Nyt on tätä tehty meilläkin jo pariin otteeseen....mukava tehdä eri ohjeilla mitä aina ennen. Seuraavaks pääsee puolukkaversio meillä uuniin tällä taikina-ohjeella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on kiva ohje, kun ei kulu paljoa aineksiakaan. Omenapiirakaksikin taipuu, ja voi tehdä vaikka kaksi pyöreää piirakkaa. Minulla aina ensimmäisenä tarvikkeista loppuu voi, sitten kananmunat - siksi onkin kiva, kun tähän menee molempia vain vähän :)

      Poista
  7. Samaisella mummini ohjeella on tehty niin omena ym marjat käsittävää herkullista piirakkaa. Tästä ohjeesta kokeilen kyllä kaikki sekasin versiota kun mun ohjeessa kananmuna ja sokeri vaahdotettiin

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on kyllä ihanan nopsa piirakka tehdä - ja tosi pehmeä ja kuohkea tulee tuolla kaikki kippoon ja sekoitus -menetelmällä, ei tarvitse vaahdotella mitään etukäteen. Jos on oikein isot pullapellit ja leveä uuni, ohjeen voi tehdä puolitoista- tai kaksinkertaisena. Itselläni on 60 senttinen uuni, mutta sen pellit ei silti ole mitään jättikokoa. Ihan kelvollisen paksu tuli omalle pellille tuolla pienelläkin ohjeella :)

      Poista
  8. Hetki sitten tuli piirakka tällä ohjeella uunista lasten toipilaspäivän piristykseksi. Erittäin herkullista ja tosi helppo ohje! Tuossa sitä uppoaa jo toiset palat pikkuisiin massuihin... ja vähän isompaankin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, kun tykkäsit piirakasta, ja lapset myös <3 Tämä piirakka on senkin vuoksi kiva, ettei tuota mustikkaakaan tarvita paljoa. Meillä on väki niin laiskoja lähtemään mustikkametsään, että ostomustikoilla mennään :)

      Poista
  9. Kiitos harvinaisen hyvästä ohjeesta! Nopea, halpa ja tosi hyvä mustikkapiirakka. Tein puolitoista kertaa suuren taikinan ja hyvä tuli😄 ei varmaan ollu viimeinen kerta! Sopii mainiosti kun töitten jälkeen täytyy vielä leipoa illan tilaisuuteen ja aikaa on vähän..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä :) Kiva kun sinäkin tykkäsit ohjeesta. Tällä ohjeella on kiva tekaista myös pienempiin piirakkavuokiin pari piirakkaa. Ja päällysiähän voi vaihdella mielialan mukaan :)

      Poista
    2. Hei KIITOS tästä! Tätä jaksaa tuore sylivauvan äitikin vieraille leipoa (usein!), ja niin hyvääkin vielä. Tän hetken lempiresepti :)

      Poista
    3. Paljon onnea pikkuisen syntymästä <3 On tosiaan kiva, jos on muutama helppo herkkuohje takataskussa, kun aina ei ole aikaa (tai paljoa aineksiakaan) monimutkaisille leipomuksille. Tämä on eräs luotto-ohjeista ja toinen on kardemummamuffinssit - kaksi ohjetta, jotka onnistuvat aina ja valmistuvat puolessa tunnissa. Näitä myös leivotaan meillä usein :)

      Poista
  10. Olipa helppo ja hyvä resepti!
    Hieman tuunasin, käytin maitorahkan ja reilu desin maitoa.
    Päälle mansikoita ja mustikoita, hyvä tuli! Tarvii tulla toistekin vierailemaan sivustollasi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun kävit, ja tervetuloa mahdollisimman pian uudelleen :)
      Tämä piirakkaohje on ollut tosi suosittu. Kävin äsken kurkkaamassa, montako kertaa Helenan mustikkapiirakkaa on ladattu: 20 277 kertaa. Itse aion tänään kokeilla tätä vadelmista ja persikoista tehtynä, lorautanpa hieman vaniljakastikettakin sekaan :P

      Poista
  11. nam! Olipas hyvä ja helppo ohje! Kiitän :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä vain :) Tänään kokeilen tätä pohjaksi raparperipiirakalle :)

      Poista
  12. Tein gluteenittomista jauhoista ja tuli hyvää. Kiitos ohjeesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä <3 Meilläkin on tehty tätä välillä gluteenittomasta jauhoseoksesta, ja hyvä piirakka on tullut keliaakikkoystäville kahvipöytään :)

      Poista
  13. Moi.tein just kaksinkertaisena ton piirakan ja hyvää tuli. Mustikoista tekaisin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun testasit. Juuri huomasin, että tällä hetkellä tämä Helenan mustikkapiirakka on blogini toiseksi suosituin ohje. Ja sille on varmasti syynsä :)

      Poista
    2. todella hyvä mustikka piirakas :) tämä ohje tulee olemaan aina pravurini .kiitos ohjeesta;)

      Poista
    3. Ole hyvä :) Tämän viikon aikana olen leiponut jo kaksi pyöreää piirakkaa puolikkaalla ohjeella. Pinnalle heittelin pari omenaa, puolukkaa ja muruseoksen - ja tuli taas aivan uudenlaisia piirakoita.

      Poista
  14. Hei, lisäätkö pakastemustikat jäisinä vai sulatatko ensin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Ihan jäisenä heitän marjat pinnalle. Yleensä jäisistä marjoista tulee paremman näköinen piirakka. Tuoreet marjat ovat niin pehmeitä, että leviävät joskus aika rumannäköisestikin pitkin piirakkaa, jos on kovin pitkän paistoajan piirakasta kysymys. Tämä ei onneksi ole sellainen :)

      Poista
  15. Olin vannonut, etten koskaan leivo mitään koulun köksän tuntien jälkeen. Tänään poimin aamulenkillä kuitenkin mustikoita, eksyin Googlen kautta tälle sivulle ja näin reseptin. Ajattelin, että jopa minä saatan tuosta selvitä. Nyt on piirakka uunissa ja aviomies aivan ihmeissään. 😃

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olipa kiva kuulla :) Tällaiset kommentit ovat aivan parhaita <3 Ja piirakka onnistuu varmasti, sen verran monta kertaa tätä on paisteltu. Minulla on myös muita helppoja ohjeita, kun tykkään itsekin simppeleistä resepteistä: 7 minuutin kakku, kirpeänmakea raparperipiirakka, viimeisin raparperi-vadelmapiirakka, puolukkapiirakat, kardemummamuffinssitkin ovat takuuvarmasti onnistuvia. Kokeile niitä, niin voit huomata, että leipominen voi olla ihan kivaa :)

      Poista
  16. Kesän ensimmäinen mustikkapiirakka tehty tällä ohjeella.. Herkullista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, kun tykkäsit :) Varmasti tuli hyvää. Ei haittaa, vaikka säät oli mitä oli tänä kesänä, mustikkapiirakka maistuu aina :)

      Poista
  17. Pakko myöntää, että minäkään en teinivuosien leipomisinnostuksen jälkeen oo ollu mikään mestarileipuri, mutta siellä se piirakka uunissa paistuu. Naurettavan helppo ohje. Sovelsin vielä itse ja heitin maidon joukkoon desin omenamehua. Katsotaan mitä tapahtuu...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei :) Tästähän voi jokainen tehdä oman versionsa sen mukaan mitä kaapissa on. Itse olen aika vapaasti heitellyt nesteeksi maitoa ja kermaa, välillä 1-2 kananmunaa, joskus rahkaa tai creme fraichea sekä loraus vettä...kertaakaan ei ole pieleen mennyt. Omppumehuhan kuulostaa hyvälle, ja pinnalle voi vaihtaa mustikoiden tilalle omppuviipaleita ja kaneli-sokeria :)

      Poista
  18. ihe valmistim tällä ohjeella äitille yllätys piirakan
    kiitos ohjeesta

    VastaaPoista
  19. Kiitos hyvästä ja helposta ohjeesta, laitoin paljon mustikoita :) Nyt jo viikon sisällä kaksi piirakkaa tehty.
    Mites tuo omenaversio, paljonkohan pitää sokeria laittaa omenoiden päälle? Vai olisiko ne parempi laittaa itse taikinaan jo paloina? Eivät kuivuisi ainakaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, ettei ohje pölyty missään keittokirjan välissä :) Itse olen tehnyt omenapiirakan siten, että olen viipaloinut omenanpuolikkaat ohuiksi siivuiksi ja latonut pinnalle. Vapaalla kädellä ropsuttelin pinnalle ensin vähän kanelia ja ehkä reilun 1/2 desiä sokeria. En ole koskaan laittanut tällä ohjeella omenakuutioita itse taikinaan, vaan mikäs ettei...riittävän pieneksi vaan kuutiot, että ehtivät kypsyä :)

      Poista
  20. Helppo ja nopea ohje, jonka pyöräytin miehen iloksi lauantai-illan kunniaksi ja herkullista oli. Kiitos ohjeesta ja mielenkiintoisesta blogista!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos mukavasta palautteesta :) Meidän lauantai on kulunut mansikkamaalla, poropiirakan leivoin pikaisesti, ja nyt takapihalla lämpiää palju :)

      Poista
  21. Täällä toinen pellillinen uunissa. Eilen tehtiin testi ja hyvää oli. Osa meni jo eilen pakkaseen ja tänään sitten lisää, että riittää ensi viikon juhliin. Kiitokset ohjeesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä :) Kiva, kun piirakka kelpaa juhliinkin tarjottavaksi. Mustikkapiirakka on kyllä niin hyvää, maistuu varmaan useimmille ❤️

      Poista
  22. Tulipa hyvä :D Kiitos reseptistä, tämän teen uudestaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, Camilla :) Syksymmällä voikin vaihtaa marjat omenoiksi ja tehdä herkullista omenapiirakkaa. Itse heittelin viinimarjoja päälle ja vähän reilummin sokeria pintaan - ja hyvää tuli niistäkin :)

      Poista
  23. Täällä blogissa on aina ihania ja simppeleitä ohjeita. Aiemmin tällä viikolla tein tätä mustikkapiirakkaa töihin, aiemmin en oo välittäny mustikkapiirakasta, mutta tää tais käännyttää mut :) nyt voisin leipasta sen synttäreiden kunniaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen yksinkertaisten ja helppojen ohjeiden suurkuluttaja :) Kiva, kun mustikkapiirakka sai uuden ystävän. Ja oikein hyvää synttäriä <3

      Poista
  24. Kiitokset ohjeesta, tuli todella hyvää ja varmasti tulee tehtyä uudemmankin kerran. Sitä vain ihmettelen kun piirakka jäi todella vaaleaksi, onkohan syynä kenties se kun käytin karkeita vehnäjauhoja vai mikähän lie? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei :) Piirakan vaaleus saattaa johtua siitä, että sinun uunisi ylälämpö on vähän miedompi kuin omassa uunissani. Itselläni on uunissa 5 tasoa, joten piirakat paistuu tasaisesti keskimmäisellä tasolla. Useimmissa uuneissa on vain 4 tasoa, joten piirakka jää vähän kauemmaksi ylälämmöstä, kun yleensä paistetaan sillä toiseksi alimmalla tasolla. Voisit kokeilla nostaa hieman uunin lämpötilaa, jos sillä tulisi sopivanvärinen rusketus pintaan :)

      Poista
  25. Tuli tehtyä tätä eilen ja jo aamulla oli koko pellillinen hävinnyt! Kahden ihmisen taloudessa vieläpä:D
    Marjoiksi laitoin vadelmia, punaherukoita ja mustikoita ja maitotuotteet korvasin margariinilla, riisimaidolla (2dl, loppui kesken) ja kaurakermalla (1,5dl) ja toimi niinkin! Pitää tehdä toistekin:)

    VastaaPoista
  26. Tein jo mustikkapiirakan. Todella helppoa ja herkullista. Meni hetkessä, kun pojan perhe asuu vieressä. Ei tarvittu vaniljakastiketta tai jäätelöäkään kyytipojaksi.

    Tänään kokeilen karviaismarjoista. Siihen varmaan nuo edellä mainitut ovat omiaan.

    Tuhat suukkoa ruustinnalta

    VastaaPoista
  27. Avot! Just tällästä vanhanajan piirakkaa rupes tekee mieli ja resepti löyty googlen kautta. Nyt on uunissa. Mulla vaan loppu sokeri ja maito kesken, niin sävelsin vähän että sokeri määrästä oli puolet sokeria ja puolet fariinisokeria, ja maitomäärästä 1/2 maitoa ja 2/3 piimää. Eiköhän siitä ihan syötävä tule :) marjoja laitoin sekapussin, mustikoita vadelmia ja mustaherukoita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nam, kuulostaa hyvältä :) Itsekin vääntelen, kääntelen ja sovittelen ohjeita sen mukaan, mitä kaapissa kulloinkin on. Sillä lailla ne parhaimmat omat reseptit löytyvät :)

      Poista
  28. Kiitos hyvästä ja helposta ohjeesta! Olen vähän laiska leipomaan mutta tällä reseptillä sain minäkin aikaiseksi tosi hyvän mustikkapiirakan, eikä mennyt kauaa kun se oli syöty :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla :) Itse olen tehnyt nyt puolikkaalla ohjeella useita omena-puolukkapiirakoita pyöreisiin vuokiin - nopeita ja hyviä piirakoita tuli. Osaan laitoin kauramurupäällysen, osaan vehnäjauhoista ja sokerista murua pintaan - ehdottomasti kannattaa kokeilla...

      Poista
  29. Kiitos ohjeesta! Tein gluteenittomana ja munattomana puolukkaisena, puolitin reseptin ja laitoin pienempään vuokaan. Vois enskerralla kokoeilla kauramaidolla tai -kermalla että toisko se lisää jämäkkyyttä ettei puolukat uppois pohjalle =) Mutta hyvää oli!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli varmasti hyvää, gluteenittomilla jauhoilla tulee aavistuksen notkeampi taikina, jolloin marjat painuvat syvemmälle. Jos kokeilet kauramaidolla ohjetta, kerro miten kävi :)

      Poista
  30. Meillä menee tämä piirakka uuniin ja ohje hyvään talteen.Ihania kuvia ja ohjekkin tuntuintodella helpolta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä näyttää olevan tällä hetkellä blogin suosituin ohje. Ja onhan tämä tosi helppo, maun yhtään kärsimättä. Ja edullisuus on tietysti plussaa :)

      Poista
  31. Löysin vasta äskettäin tämän blogisi! Täällähän on vaikka mitä herkkuja! Eilen tein tätä mustikkapiirakkaa kun tuli käytyä mustikassa. Oli helppo tehdä ja hyvää tuli, oli ihanan pehmeää! Mukavaa kesän jatkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pikaherkkua! Nykyisin teen vaan puolikkaan piirakkaa pyöreään piirakkavuokaan, kun kaksin miehen kanssa enää olemme. Omenapiirakkaa lähinnä tulee tehtyä, kun mustkat viedään pienelle lapsenlapsellemme syötäväksi :)

      Poista
  32. Tämä resepti lähtee nyt testiin. Niin on paljon kehuja. :)

    VastaaPoista
  33. Olipas vaikea uskoa, että näin helppo resepti on olemassa ja että sillä vieläpä tulee oikeasti hyvä piirakka! Tein eilen 1,5-kertaisena ja paistoin n.30min. Onpas helppoa ja hyvää; tästä tulee erilaisilla marjoilla tehty suosikkileivonnainen takuulla:) Paljon kiitoksia ja leppoisaa elokuuta, Anne :) tervehtien Marja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on ihana piirakka juuri siksi, että onnistuu kaikenlaisilla muunnoksilla. Ja aineksia löytyy lähes aina kaapista. Taitaa yhä pysytellä blogin suosituimpana piirakkaohjeena :)

      Poista
  34. Juuri sopivan helppo minulle koska olen peruslaiska ihminen :) Juuri otin uunista ja asialliselta näyttää :) Hieman vähensin sokeria,niin teen kaikille makeille "jutuille".Jään seuraamaan reseptejäsi,vaikuttavat vallan hyviltä kaikki näin äkkivilkaisulla.Ensi kerralla jotain suolaista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielestäni tämä ei kauhean makeaa ole, mutta hyvähän tuota sokerimäärää olisi vähentää tässä itse kunkin :)

      Poista
  35. Voisin kokeilla vegenisoida ohjeen, toimii varmaan ilman munaakin 🐣

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeile millaisen vegeversion saat kehiteltyä! Poikkea kertomaan, miten onnistuit :)

      Poista
  36. Ihanaa puolukkapiirakkaa tuli tässä reseptillä! Tein gluteenittomalla jauhoseoksella joista pari desilitraa korvasin kaurahiutaleilla. Tänään ajattelin tekaista mustikkaversion huomisille kaksivuotissynttäreille ja ehkä vielä yhden omenaisen version, omenoita kun on piha nyt pullollaan. Pohdiskelen vain, voisikohan sokerimäärää vähentää tai korvata jollain muulla, esim. hunajalla. Huippuresepti kyllä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai, miten hyvältä kuulosti tuo gluteeniton kauraversio piirakasta, sitä täytyy kyllä itsekin kokeilla.
      Varmaan tuota sokeria voi vähentää maun mukaan ja lisätä hunajaa.

      Poista

Olisi kiva tutustua sivujeni lukijaan. Jos haluat, voit jättää kommentin käynnistäsi :) Kommenttisi käväisee ylläpidon tarkastuksessa, joten se näkyy vasta pienellä viiveellä.