keskiviikko 26. maaliskuuta 2014

Eijan kaurakeksit

Eilen illalla ei ollut mitään järjellistä tekemistä. Mies oli kartanolla omissa hommissaan ja aika tuli pitkäksi. Odotellessani Masterchefin ja Suomen parhaan leipomon alkamista muistin vielä kokeilemattoman kaurapikkuleipäreseptin. Ohjeen kirjoitin ylös Sara La Fountainin 24kitchen -ohjelmasta. Ohjeesta puuttui vehnäjauhojen määrä, mutta ajattelin kokeilla näppituntumalla.

Ohje on varmasti vanhaa perua. Aineksia oli vain neljä: voita, sokeria, vehnäjauhoja ja kaurahiutaleita. Keksitaikina paineltiin uunipellin pohjalle ohueksi kerrokseksi ja päälle ripoteltiin sulatetusta voista, sokerista ja kaurahiutaleista tehty muruseos. Muruseos painettiin tiukasti pohjataikinaan kiinni ja keksilevyä paistettiin 15 min. Pikkuleivät leikattiin neliöiksi hieman jäähtyneenä. Pikkuleivistä tuli rapeita ja pehmeästi suuhun murenevia. Yksinkertaista, mutta todella hyvää.









EIJAN KAURAKEKSIT

Keksipohja:

200 g kylmää voita
1 dl hienoa sokeria
3,5 dl vehnäjauhoja
(1 tl vaniljasokeria)

Kauramuruseos:

100 g voita
1 dl hienoa sokeria
4 dl kaurahiutaleita

1. Sekoita kuutioitu voi ja hieno sokeri vatkaimella sekaisin. Seos saa jäädä hyvin murumaiseksi.
2. Lisää vehnäjauhot ja pyöräytä aineet nopeasti vatkaimella sekaisin, saa jäädä myös murumaiseksi hiutaleeksi. Kokoa taikinapalloksi puristelemalla muutaman kerran käsin.
3. Painele taikina puolikkaan pullapellin kokoiselle uunipellille. Itse murensin taikinaa joka puolelle tasaisesti ja vasta sitten painelin ohueksi kerrokseksi.
4. Pinnan muruseosta varten sulata voi pienessä kattilassa. Lisää hieno sokeri ja anna sulaa hetken, sekoittele lastalla. Lisää kaurahiutaleet sekaan ja paahda pieni hetki kattilassa sokerin ja voin kanssa.
5. Kaada lämmin muruseos pohjataikinan päälle tasaisesti. Levittele käsin muruseosta joka kohtaan ja painele voimakkaasti kämmenellä muruseos pohjaan kiinni.
6. Paista uunin keskitasolla 200 asteessa 12-15 min ylä/alalämmöllä. Itse paistoin 15 min, kunnes pinnassa oli kaunista väriä ja reunat alkoivat tummua.

Vaiheet:


1. Vatkaa voi ja sokeri rakeiseksi.
2. Lisää jauhot ja sekoita nopeasti.


3. Kokoa taikinaksi käsin.
4. Painele pellille ohueksi levyksi.



















5. Sulata voi ja lisää sokeri.
6. Lisää kaurahiutaleet ja sekoita.



7. Painele kauraseos tiiviisti pintaan.
8. Paista 200 asteessa 15 min.


9. Jäähdytä 20 min ja leikkaa keksit.

4 kommenttia:

  1. KIITOS EIJA !
    TOSI IHANA OHJE. :) :) :) JA HELPPO
    EI TARVI MENNÄ KAUPAN KEKSIHYLLYLLE KUN TEKEE EIJAN KAURAKEKSIÄ. NAPALYMPPI :) PS. LAITAN EHDOTTOMASTI FB:HEN JAKOON. TERV. MAIJA.K.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, Maija :) Mukavaa, kun sinäkin tykkäsit näistä. Meillä tykkäsi koko sakki näistä kekseistä: kaura, voi ja sokeri on lyömätön yhdistelmä. Näitähän voisikin taas tehdä pitkästä aikaa :)

      Poista
  2. Onko näiden pohjataikina semmonen "tinttana"? Oletko koskaan lisännyt taikinaan kohotusjauhetta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, Mimmi, pohja on tosiaan tinttana eli tiivis, mutta ei paiston jälkeen ole kuitenkaan kova. En ole kokeillut kohotusainetta, mutta ei ehkä olisi pöllömpi idea... :)

      Poista

Olisi kiva tutustua sivujeni lukijaan. Jos haluat, voit jättää kommentin käynnistäsi :) Kommenttisi käväisee ylläpidon tarkastuksessa, joten se näkyy vasta pienellä (joskus suurella...) viiveellä. Bloggerissa tapahtuneiden muutosten takia kommentit jäävät usein saapumatta sähköpostiini, samoin kuin omat vastaukseni eivät näytä tulevan julkaistuksi -silti käyn kyllä viestit aina jossain välissä täällä lukemassa <3 Anne