torstai 20. maaliskuuta 2014

Persikkaunelmatorttu


Persikkaunelmatortturesepti matkusti luokseni puolison Laihian mummolasta. Sain lähes 30 vuotta sitten käteeni Valion parisivuisen lehtisen, jonka melko samankaltainen ohje oli nimeltään lakkaunelmatorttu. Sukulaisrouvalla oli lehtisiä kaksi kappaletta, joten hän ystävällisesti lahjoitti minulle toisen niistä. Reseptilehtinen on yhä minulla, hyvässä tallessa. Koska lakat eivät ole koskaan olleet suosikkimarjojani, resepti muuttui äkkiä lakkaunelmasta persikkaunelmaksi.

Suklainen kääretorttu, jossa on mukavan raikas persikka-rahkatäyte, on kivan ulkonäkönsä lisäksi vielä todella hyvää - se ei ole liian makeaa. Keltaiset persikkapalat sopivat pääsiäiseen ja olen onnistunut pakastamaankin tämän kääretortun rasiassa. Tosin pitkäaikaista pakastusta en suosittele, mutta viikko tai pari onnistuu ihan hyvin. Unelmatortusta saa gluteenittoman vaihtamalla vehnäjauhot gluteenittomiin jauhoihin.

Suklaakääretortut saattavat usein halkeilla rullattaessa, mutta siihenkin on niksi: kun kuorit leivinpaperia paistetun kääretorttulevyn päältä, laita heti puhdas, kylmässä vedessä kasteltu ja kuivaksi väännetty keittiöpyyheliina paperin tilalle - näin kääretorttulevy pysyy, jopa useamman tunnin, rullauskelpoisena ja kosteana. Lisäksi se jäähdyttää kääretorttulevyn viidessä minuutissa, jolloin esim. hyydytetyt täytteet voi laittaa nopeasti levyn päälle. Tätä niksiä käytän myös täytekakkuja tehdessäni, jos teen isoja kakkuja kääretorttulevyistä.

Eilen innostuin taas leipomaan tällä vanhalla reseptillä. Persikkaunelmatorttua olen tehnyt aina pääsiäiseksi, ja olipa sitä tarjolla pojan rippi- ja ylioppilasjuhlissakin. Tulevaa pääsiäistä ajatellen, tahdon jakaa tämän nyt kaikille.


















PERSIKKAUNELMATORTTU

Kääretorttupohja:

4 huoneenlämpöistä munaa
1,5 dl hienoa sokeria
1 dl vehnäjauhoja (tai gluteenitonta Sunnuntain jauhoseosta)
0,5 dl perunajauhoa (2 rkl)
0,75 dl tummaa kaakaojauhetta (3 rkl)
1 tl leivinjauhetta
(mantelilastuja pinnalle)

Täyte:

2 dl vispikermaa
250 g rahkaa (1 prk)
0,75 dl hienoa sokeria
2 tl vaniljasokeria
2 rkl sitruunamehua
400 g säilykepersikkaa (pieni purkki eli 7 persikanpuolikasta) kuutioina tai 3 dl lakkoja tms.
6 liivatelehteä (tai 3 tl liivatejauhetta + 3 rkl vettä)
0,5 dl persikkapurkin lientä tai vettä

Täyteen valmistus:
1. Tee ensin täyte ja laita uuni valmiiksi lämpiämään 200 asteeseen.
2. Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen 5-10 min.
3. Vatkaa kerma ja sokerit vaahdoksi.
4. Lisää kermavaahtoon rahka ja sitruunamehu ja vatkaa sekaisin.
5. Laita persikkalientä kahvimukiin ja lämmitä 45 sek. mikrossa. Purista pehmeistä liivatteista vesi pois ja laita yhdellä kertaa kuumahkoon nesteeseen. Sekoita pikkulusikalla nopeasti, kunnes liivate on sulanut nesteeseen. Sulaminen tapahtuu heti. (Liivatejauhe taas turvotetaan ensin 3 ruokalusikalliseen vettä  noin 5 min ajan ja liuotetaan vasta sen jälkeen kuumaan nesteeseen kuten liivatelehdet = Dr. Oetkerin ohje)
6. Kaada liivateliemi noin viidessä osassa rahkavaahdon sekaan ja vatkaa hyvin
7. Lisää pieniksi kuutioiksi kuutioitu persikka vaahdon sekaan ja sekoittele lusikalla hyvin sekaisin. Laita seos jääkaappiin 15 min., nosta sen jälkeen takaisin huoneenlämpöön. Seos jämähtää aivan kiinteäksi.

Kääretortun valmistus:
8. Laita leivinpaperi pullapellille. Tee toinen, reilusti pitempi leivinpaperiarkki pöydälle ja ripottele hienoa sokeria joka puolelle pöydällä olevaa arkkia.
9. Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Vaahto on sopivaa, kun vatkaimista valuva vaahto jättää vanan massan pinnalle muutamaksi sekunniksi.
10. Sekoita jauhot, leivinjauhe ja kaakao toisessa kulhossa keskenään. Siivilöi jauhoseos munavaahtoon ja kääntele lastalla sekaisin. Voit myös nopeasti sekoittaa aluksi muutaman kierroksen sähkövatkaimella ja jatkaa lastalla.
11. Kaada taikina paperoidulle pullapellille, tasoittele hyvin reunoja kohti. Ripottele mantelilastuja pinnalle (ei ole pakollista).
12. Paista uunin keskitasolla 200 asteessa ylä/alalämmöllä noin 9 min.
13. Ota valmis kääretorttulevy uunista ja nosta leivinpaperin kulmista kääretorttulevy ulos pelliltä. Roikota levy pystyasennossa (levy ei putoa paperista-sitä ei tarvitse pelätä), yläkulmista kantaen pöydällä olevan sokeroidun leivinpaperiarkin päälle. Käännä paistopinta sokeria vasten ja paperipuoli päällepäin.
14. Kuori paperi heti kuuman kääretorttulevyn päältä, aloita varovaisesti reunasta irroittaen.
15. Kastele puhdas keittiöpyyheliina hanan alla kylmässä vedessä ja kierrä kuivaksi. Aseta kostea pyyheliina kääretorttulevyn päälle. Näin levy pysyy kosteana, eikä halkea rullattaessa. Pyyhe myös jäähdyttää levyn nopeasti.
16. Anna kääretorttulevyn jäähtyä reilut 5 min pyyhkeen alla.
17. Sekoita täyte uudelleen notkeaksi ja levitä täytettä tasaisesti ympäri jäähtynyttä kääretorttulevyä. Jätä loppupäähän 2-3 cm täytteetöntä tilaa. Koska itse rullaan kääretortun alhaalta ylöspäin, jätän tyhjän tilan yläosaan.
18. Aloita rullaus kääntäen aluksi muutama sentti torttua napakasti kahtia täytteen päälle. Ala rullata torttua varovaisesti alla olevaa leivinpaperia apuna käyttäen. Painele samalla rullaa tasaiseksi ja kireälle, voit puristella rullaa joka puolelta vähän kasaan. Rullaa loppuun asti paperia nostaen ja samalla pyörittäen rullaa omalla painollaan. Katso, että rullan loppusauma tulee pohjan keskelle.
19. Kierrä leivinpaperi tiiviisti koko kääretortun ympäri. Voit kiristää paperilla rullan tiukaksi. Kierrä kääretortun päissä oleva ylimääräinen paperi kuin karkkipaperi. Vedä kääretorttu papereineen takaisin pullapellille tai pitkälle lautaselle ja vie jääkaappiin hyytymään muutamaksi tunniksi.

Vaihekuvia:

1. Kermavaahtoon rahka ja sitruunamehu.
2. Kaada liivateseos 5 erässä ja sekoita.
3. Lisää persikkakuutiot ja sekoita.
4. Valmis täyte jääkaappiin 15 min.
5. Sokeroi leivinpaperi pöydälle.
6. Vatkaa munavaahto kuohkeaksi.
7. Lisää jauhoseos siivilän läpi.
8. Sekoita jauhot lastalla käännellen.
9. Levitä pellille ja mantelilastut pinnalle.
10. Paista 200 asteessa 9 min.
11. Kumoa levy ja kuori paperi heti pois.
12. Laita heti kostea pyyhe päälle.
13. Sekoita täyte uudelleen notkeaksi.
14. Levitä täyte levylle.

15. Rullaa kääretortuksi.
16. Kiristä paperilla tiukaksi pötköksi.
17. Kierrä päät kiinni ja vie kylmään.
18. Ja muutaman tunnin kuluttua...





10 kommenttia:

  1. Vaan onpa ihanan näköistä kääristä. Ja vaan plussaa ettei ole äklömakeaa. Tätä teen minäkin ja pian.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mimmi :) Pääsiäisenä meilläkin on taas tätä. Eihän sitä vanhoista tavoistaan pääse :)

      Poista
  2. Kiitos Anne taas hyvästä ohjeesta, enää ei tarvi ohjeita etsiä ku aina voi käydä katsomassa sun tarjontas :)
    Tein tätä nyt aamulla kaksi kappaletta ja komeita tuli :)
    Käytin sokeria vieläkin vähemmän kuin sinä, diabeetikkojen vuoksi, tein myös gluteenittoman ja laktoosittoman. Monta työvaihetta mutta silti niin nopea ja kätevä ohje.

    VastaaPoista
  3. Onpa ihanan näköinen torttu! Piti heti pistää tämä ohje ylös jotta muistan testata!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nanne :) Tästä ohjeesta on meidänkin koko perhe tykännyt kovasti -siksi sitä varmaan on tullutkin tehtyä näin kauan. Kiva, jos torttu löytää tiensä muihinkin koteihin. Kiitos, Nanne, sinulle kivasta blogistasi, on melko tuttu myös minulle :)

      Poista
  4. Kasvissyöjä kyselee, että voisikohan tätä kääretorttua tehdä ilman liivatetta tai korvata liivatteen jollain?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei :) Eihän täytteen tarvitse olla kiinteää, eli ei tarvitse välttämättä laittaa mitään - voihan täyte olla pehmeääkin :)

      Poista
    2. Minun ohjeessa ei ole liivatetta ja onnistuu hyvin kun rahka o niin jäykkää. Ohjeeni on yli 30 vuotta ollut minulla.

      Poista
  5. Kiitos, olen joskus vuosia sitten tehnyt tätä, mutta halusin tarkistaa mitat..

    VastaaPoista
  6. Kiitos ihanasta ohjeesta, toimii ja maistuu hyvältä!!

    VastaaPoista

Olisi kiva tutustua sivujeni lukijaan. Jos haluat, voit jättää kommentin käynnistäsi :) Kommenttisi käväisee ylläpidon tarkastuksessa, joten se näkyy vasta pienellä (joskus suurella...) viiveellä. Bloggerissa tapahtuneiden muutosten takia kommentit jäävät usein saapumatta sähköpostiini, samoin kuin omat vastaukseni eivät näytä tulevan julkaistuksi -silti käyn kyllä viestit aina jossain välissä täällä lukemassa <3 Anne