sunnuntai 7. kesäkuuta 2015

Kirpeänmakea raparperipiirakka (pellillinen)



Synkkänä sunnuntaipäivänä (muutenkin minun inhokkipäiväni viikosta) tein luotto-ohjeellani nopeaa ja helppoa, vanhanaikaisen kirpeää raparperipiirakkaa. Ainekset saa heittää kippoon yhtäaikaa ja sekoitella taikinaksi. Viimeisenä vielä sekoitellaan ohuehkot raparperiviipaleet taikinan sekaan, taikina pellille, muutama raparperipala pinnalle ja uuniin. Sokeriakin voi ropsautella rapeaksi pinnaksi, ja mehevä piirakka on valmis reilun puolen tunnin kuluttua. Itse jätin pintasokeroinnit pois, sillä piirakassa on makeutta ihan riittävästi.




KIRPEÄNMAKEA RAPARPERIPIIRAKKA
pellillinen 50-60 cm:n uuniin (50 cm:n uuniin tulee tosi paksu!)

9 dl vehnäjauhoja
4 tl leivinjauhetta
4,5 dl sokeria
3 tl vaniljasokeria
5,25 dl maitoa
2 isoa kananmunaa
150 g sulatettua voita

1 litra raparperiviipaleita (7-8 mm paksuisia, noin 5 isoa vartta)
sokeria pinnalle

1. Mittaa kaikki aineet, paitsi raparperit, kerralla isoon kulhoon ja sekoittele taikinaksi. Itse mittaan ensin kuivat aineet ja pyöräytän aineksia hieman sekaisin, lisään päälle märät aineet ja sekoitan nopeasti taikinaksi. Lopuksi lisätään raparperipalat ja nekin sekoitetaan taikinan sisään.

2. Kaada taikina leivinpaperin päälle reunalliselle, isolle uunipellille. Ripottele pari kourallista raparperiviipaleita pinnalle ja hieman hienoa sokeria (itse jätin nyt pintasokerin pois).

3. Paista 200 asteessa noin 35-40 minuuttia (uunin keskitasolla, keskilämmöllä), kunnes pinta kauniin vaaleanruskea ja piirakka on keskeltäkin kypsä. Omassa uunissani oli 35 min keskitasolla ja viimeiset 5 min alimmalla tasolla.

Anna piirakan jäähtyä ja nauti kirpsakat piirakkapalat sakean vaniljakastikkeen kera.
* Edit! Ensimmäiseen julkaisuun oli 9 dl vehnäjauhoja muuttunut 6 dl:ksi. Huom! korjaus.

Vaiheet:

1. Viipaloi pestyt raparperinvarret (5 kookasta vartta) noin 7-8 mm kiekoiksi. Piirakkaan menee noin litra raparperipaloja.

2. Piirakan muita aineksia, puuttuu leivinjauhe ja vaniljasokeri, jotka ovat jo jauhokulhossa odottamassa. Mittaa siis ensin kuivat aineet kulhoon, voit pyöräyttää niitä muutaman kerran lusikalla sekaisin (jauhot, leivinjauhe, sokeri ja vaniljasokeri).

3. Lisää jauhoseoksen päälle maito, kananmunat ja sulatettu rasva. Sekoita ainekset nopeasti taikinaksi.

4. Kääntele jauhot pohjalta asti taikinan sekaan.

5. Lisää lopuksi raparperipalat taikinan sekaan ja sekoita lusikalla.

6. Tämmöistä taikinaa...

7. Kaada taikina leivinpaperin päälle isolle reunalliselle uunipellille. Ripottele hieman raparperipaloja pinnallekin. Oma uunipeltini on 60 cm:n uuniin.

8. Paista 200 asteessa noin 35-40 min uunin keskitasolla (tai jos keskitasoa ei ole, uunin toiseksi alimmalla tasolla) keskilämmöllä, kunnes piirakka on kauniin vaaleanruskea. Kannattaa paistaa riittävän kauan, sillä raparperissa on paljon kosteutta ja koska raparperia on aika paljon, piirakan pohjan pitää saada paistua riittävästi (ettei jää kosteus pohjaan). Itse paistoin yli 35 min.

9. Näin mehevää ja paksua piirakasta tuli.

10. Tarjoa kirpeät piirakkapalat sakean vaniljakastikkeen kanssa.


32 kommenttia:

  1. Huom! Vehnäjauhoja tulee 9 dl, sen verran houreissani julkaisin ensimmäisen version, että olin kirjoittanut ohjeeseen 6 dl vehnäjauhoja! Oikea määrä on 9 dl, toivottavasti korjaus ehtii näkyä kaikille - onneksi huomasin virheen muutaman minuutin sisällä, mutta aika moni oli ehtinyt jo blogiin ohjetta lukemaan...

    VastaaPoista
  2. Ihana ohje - tykkään näistä pellillä paistettavista, kun niistä riittää syötävää useammaksi päiväksi. Ja tämä kuulostaa niin helpolta. Lähdenpä hakemaan raparperinvarsia.... :) Aurinkoista kesää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helppo piirakka on, ja mukavasti mutristaa suuta, kun kirpeä raparperipala osuu kielen päälle :) Minun on pakko istuttaa lisää raparperia, kun varret hupenevat liian nopeasti...
      Aurinkoisen kesän toivotus myös sinulle :)

      Poista
  3. Minä niin tykkään näistä sinun ohjeista!Piirakka menossa uuniin ja sitten suu makiaksi:-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa, kun ohjeet on kovassa käytössä <3 Toivotaan, että piirakka maistuu. Kolmasosa meidän piirakasta hävisi jo eilen, tänään katosi päiväkahvivieraiden kera toinen kolmasosa - kivasti oli kirpeys tasoittunut ja piirakka mehevöitynyt. Tämä piirakka on parhaimmillaan seuraavina päivinä :)

      Poista
  4. Kiitos hyvästä ja ennenkaikkea helposta piirakkareseptistä! Tekeminen onnistuu mukavasti näin mökkiolosuhteissakin ja piirakasta riittää kahvipullaa moneksi päiväksi tai isommallekin joukolle. Itse lisäsin taikinaan vielä 1 rkl kaardemummaa, kun niin tykkään siitä ja se mielestäni sopiikin loistavasti raparperipiirakan mausteeksi. Terv. Mari

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, Mari :) Kiva kun löytyi sopiva mökkipiirakkaohje. Kardemumma on minunkin suosikkimausteeni, ja sitä laitankin reilusti mm. kauratosca-raparperipiirakkapellilliseen.

      Poista
  5. Älyttömän hyvää! Laitoin vain reilu 2,5dl raparperia ja loput karpaloita, joita yritetään käyttää pois. Kiitos ohjeesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja kiitos sinulle karpalovinkistä, kuulostaa tosi hyvälle <3

      Poista
    2. Yleisön pyynnöstä tätä on tehty jo toistekin ja ohje on jaettu mummulaan saakka. Kiitos siis tämän hetken lempparileivonnaisesta!

      Poista
    3. Kiva kuulla, että piirakkaohjeelle tuli kovaa käyttöä :) Tähän piirakkaan voi kaataa monenlaisia jäisiä marjoja, tai vaikkapa persikkasäilykkeen paloja, aina tulee hyvää. Joskus on niin kiva, kun on joku tällainen helppo ohje takataskussa, jolla tietää onnistuvansa. Eikä tarvita pussikaupalla kalliita aineksia :) Oikein mukavaa kesää sinulle <3

      Poista
  6. Hei Heidi <3 Toivottavasti tykkäät piirakasta, sitten kun ehdit testata :) Ja onnea kodin remppaan!!! Tuoreessa muistissa on vielä oman huushollin täysremontti - ja kyllä oli melkoista kituutusta se aika, kun ainoa toimiva suihku oli takaeteisessä (pesutilat oli purettu kivijalkaan asti) ja kaikki tavarat kannettu varastoihin...
    Ihanaa, kun löysit tuon trooppisen kiisselin ohjeen :) Se on meilläkin yhä nostalgiaherkkuna, ja jätskin kanssa ihan lyömätöntä :)

    VastaaPoista
  7. Ajattelin tässä leipoa yhdeltä istumalta kahta eri makua tällä ohjeella. Toiseen raparperit ja toiseen ylivuotisia puolukoita. Ja sitten pakkaseen odottamaan vieraita. Kiitos ohjeesta!

    Googlen kautta löysin sun sivuille. Taidan ajan kanssa selata sun muita reseptejä.

    Mukavaa ja aurinkoista kesää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällä ohjeella onkin nopea tehdä useampia piirakkapeltejä, eikä noita munia ja voitakaan paljoa uppoa isoon piirakkaan. Juuri tähän aikaan kannattaa tyhjentää pakastimesta viimeiset marjat piirakoihin, syksyllä sitten ohjetta voi hyödyntää omenapiirakan muodossa :)

      Poista
  8. Tytar valmistuu nyt kesalla IB lukiosta, joten teen pari peltia pakkaseen valmiiksi sukulaisille paivajuhliin kun sain vanhemmiltani raparperia.
    Teen myos voileipakakkuja ohjeistasi ja jotain muutakin sivuiltasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnea tyttärelle (ja äidillekin) valmistumisesta :) Tällaisiin juhliin onkin aina kiva laittaa rakkaudella tehtyjä, omatekoisia, tarjoiluja pöytään. Toivottavasti löydät kivoja ohjeita :)

      Poista
  9. Luuletko että tossa toimis omena raparperin kaverina?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä varmasti toimii :) Tänä aamuna tein piirakkapellillisen ja laitoin raparperia ja vadelmia - ja tuli hyvää. Samoin mansikka ja raparperi on hyvä yhdistelmä, joten miksipä ei omena ja raparperikin :)

      Poista
  10. Tätä ohjetta sai vähän aikaa etsiä! Äitini on tehnyt tälläistä piirakkaa mutten saanut reseptiö nyt käsiini ja onneksi sinulta se löytyi! Kiitos paljon! Koko viime viikon olen haikaillut raparperipiirakkaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, jos löytyi oikeanlainen resepti :) itselläni pitää olla aina jotain kahvipullaa aamukahviin ja nämä "arkipiirakat" ovat siihen mukavia. Maha tuntuu vanhemmiten kestävän huonosti hiivaleivonnaisia, niin paljon kuin tavallista pullaa rakastankin,ja on tyydyttävä nykyisin enempi näihin piirakoihin :)

      Poista
  11. Käytin Gluteiinittomia jauhoja 9dl vehnäjauhon sijaan.
    Tuli todella hyvää. Suosittelen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että toimii myös gluteenittomilla jauhoilla :)

      Poista
  12. Herkullinen piirakka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä on sellaista vanhanajan raparperipiirakan makua :)

      Poista
  13. Kiitos ihanasta ohjeesta, juurikin leivoin tätä tänään!! Teen varmasti toistekin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että piirakka maistuu vielä toisenkin kerran :) Meilläkin tykätään tästä yksinkertaisesta piirakasta kovasti.

      Poista
  14. Kylläpä tuli hyvää! Ja niin helppo ja nopea tehdä. Ehdottomasti uusi lempparini!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viikonlopuksi ajattelin tehdä myös tätä ja kauratosca-raparperipiirakkaa, näiden kanssa vielä Lidlin Bourbon-vaniljavanukasta -kerrassaan mainio yhdistelmä :)

      Poista
  15. Heippa! Tänään tein ja tulipas hyvää! Seuraavaksi täytyy kokeilla tuo puolukkapiirakka. :)

    VastaaPoista
  16. No jopas löytyi loistoresepti raparperipiirakkaan. Torilta ei löytynyt raparpereja, mutta Cittarista sain. pellisen tein ja tänään toisen. kiitos reseptistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tästä piirakasta minäkin tykkään. Muistuttaa äidin kotona tekemiä piirakoita :)

      Poista
  17. Tänään menee testaukseen, pika pika puolukkapiirakka on nykyään meidän luottopiirakka ☺️ mustikoilla myös tuli tosi hyvää 😃 Ihanan helpot ohjeet 😍 näin neljän lapsen äitinä ei meinaa jaksa usein leipoa eikä oo aikaa mutta nää on niin helpoja ohjeita ja 10 vuotias poikanikin on puolukkapiirakan tehnyt sun ohjeella 🤗 kiitos näistä resepteistä ❤️ oot meidän arjen pelastus ❤️

    VastaaPoista

Olisi kiva tutustua sivujeni lukijaan. Jos haluat, voit jättää kommentin käynnistäsi :) Kommenttisi käväisee ylläpidon tarkastuksessa, joten se näkyy vasta pienellä (joskus suurella...) viiveellä. Bloggerissa tapahtuneiden muutosten takia kommentit jäävät usein saapumatta sähköpostiini, samoin kuin omat vastaukseni eivät näytä tulevan julkaistuksi -silti käyn kyllä viestit aina jossain välissä täällä lukemassa <3 Anne