keskiviikko 2. joulukuuta 2015

Kermainen Dijon-kana





Jo keväällä huomasin blogeihin ilmestyneet herkulliset Jyväbroiler-kampanjat ja innostuin kokeilemaan Jyväbroiler-tuotteita. Mielestäni Jyväbroiler tuntui ja maistui laadukkaalta, maku oli aivan omaa luokkaansa, mutta saatavuus oli pienellä paikkakunnalla ongelmallista.

Kaikki Jyväbroiler-tuotteet ovat suomalaista broileria, mikä on ainakin itselleni hyvin tärkeää. Jyväbroiler-tuotteissa on paljon maustamattomia tuotteita - ne mitkä ovat maustettuja, ovat pintamaustettuja, lisäaineettomia ja säilöntäaineettomia. Jyväbroiler on tarjonnut lisäksi uudenlaisia, ylellisiä broilerituotteita: perhosfileitä merisuolalla maustettuna, broilerin fileitä siipiluilla, naturelleja reisipaloja ja ihania, kokonaisia broilereita.

Olin pitkään vältellyt esimerkiksi broilerin reisipalojen ostamista, koska tuntui siltä, että niissä oli aina sellainen ikävä oranssinvärinen marinadi päällä. Ostoslistassamme lukikin useimmiten broilerituotteiden kohdalla MAUSTAMATON!!!!! - isoilla kirjaimilla ja monta huutomerkkiä perässä. Useimmiten ostoskoriin päätyi maustamattomia fileitä, vaikka omasta mielestänikin se paras liha löytyy broilerin reisipaloista. Nykyisin ostoskorissa on vaihtelevasti kokonaisia broilereita, reisipaloja, perhosfileitä -maustettuina tai maustamattomina- kiitos tämän kampanjan!

Marraskuussa kotiimme saapui Blogiringin ja Jyväbroilerin yhteistyökampanjan tuloksena muhkea laatikollinen Jyväbroiler-tuotteita testattavaksi. Teemana on siis "Enemmän vaivaa, enemmän makua", mikä pitääkin paikkansa, kun itse maustaa tuotteet ja kypsentää hitaasti nautiskellen.  Laatikosta löytyi mm. yksi tämänhetken suosikeistani: yrtti-pippurimaustettu kokonainen Jyväbroiler. Meidän perheessämme näitä on syöty jo monta.

Yhteistyössä Blogiringin ja Jyväbroilerin kanssa minulle valikoitui testattavaksi Jyväbroiler Naturelli Broilerin Reisipala. Reisipalat olivat siis maustamattomia ja rasiassa oli 6 kpl (noin 800 g) mehukkaita, luullisia reisipaloja kiireettömään ruuanlaittoon. Reisipalassa on mukana siis nahka ja luu, jotka antavat täyteläistä makua hitaammin haudutettavaan ruokaan. Reisipaloja kannattaa varata, ainakin aikuisille, kaksi per henkilö.

Innokkaana kokkailin Jyväbroiler-reisipaloja erilaisilla valmistustavoilla: kokeilin erilaisia marinadeja, paistoin padassa ja paistopussissa, grillasin, tarjoilin vaihtelevasti pastan, riisin ja perunan kanssa. Puolison herkkuruoaksi osoittautui kuitenkin kermainen Dijon-kana valkoviini-kanaliemikastikkeessa haudutettuna ja pekonilla höystettynä, joten tämän reseptin tarjoan muillekin kokeiltavaksi. Parempaa viikonloppuruokaa, vähän enemmän vaivaa - ja paljon enemmän makua.

















KERMAINEN DIJON-KANA
(4-6 hengelle)

Marinadi:
vajaa 1 dl Dijon-sinappia
1/2 tl savustettua (sweet) tai tavallista paprikajauhetta 
1/2 tl suolaa
mustapippuria myllystä

n. 800 g (1 pkt) Jyväbroiler Naturelli Broilerin Reisipaloja

1 pkt (noin 140-150 g) pekonia
1 keskikokoinen sipuli
1 tl tuoretta timjamia (puoli teelusikallista kuivattua timjamia)
3 dl valkoviiniä
4 dl kanalientä
loraus kuumaa vettä
öljyä

1 reilu rkl kokojyväsinappia
3 dl kuohu- tai vispikermaa (tai ranskankermaa)
2 dl kuumaa vettä
mustapippuria myllystä

Lisäke puuroriisistä:

1 litra vettä
kanafondi- tai kanaliemikuutio
1/3 tl curryä (värjää riisin kauniin keltaiseksi)
5 dl puuroriisiä
(loraus kermaa)

1. Tee ensin marinadi. Voit marinoida Jyväbroiler-reisipalat jo edellisenä iltana, mutta ihan hyvin voi antaa marinadin vaikuttaa vain esim. tunnin. Itse marinoin reisipalat jo edellisiltana. Sekoita marinadin ainekset kulhossa. Lisää sekaan reisipalat ja kääntele reisipaloja marinadin seassa, kunnes marinadi on tasaisesti kaikkien palojen pinnalla. Jos marinoit kaksi paketillista Jyväbroiler-reisipaloja, riittää jos teet marinadia noin puolitoistakertaisen annoksen eli siis noin 1,5 dl Dijon-sinappia ja teelusikalliset paprikajauhetta ja suolaa sekä kunnon rouhaisu pippurimyllystä. Laita kulhon päälle tuorekelmu ja laita reisipalat jääkaappiin marinoitumaan joko vuorokaudeksi tai lyhyemmäksi aikaa.

2. Ota marinoidut reisipalat kylmästä huoneenlämpöön 1/2-1 tuntia ennen ruoanlaittoa.

3. Pilko pekonit ja sipuli kuutioiksi. Laita pieni tilkka öljyä korkeareunaiseen, kannelliseen paistinpannuun ja kuullota hetki pekonia. Ota pekonit pois pannulta isolle lautaselle. Lisää paistinpannulle tilkka öljyä ja kuullota hetki sipulia pehmeämmäksi. Ota sipulit pois pannulta ja laita ne lautaselle pekonin kanssa.

4. Lisää paistinpannulle kunnon loraus öljyä ja paista marinoituihin reisipaloihin kauniin ruskea pinta joka puolelle. Paista kahdessa erässä. Nosta kauniisti ruskistuneet reisipalat pekonin ja sipulin vierelle. Puhdista paistinpannu, sillä sinappi ruskistuu pannun pohjalle aika tummaksi ja voi maistua kitkerälle kastikkeen seassa ellei pannua välillä puhdista.

5. Kaada paistinpannulle valkoviini, kanaliemi, timjami, pekoni ja sipuli. Anna kiehahtaa ja lisää kuumaan liemeen reisipalat. Laita kansi päälle ja anna reisipalojen kypsyä melko kuumalla liedellä ja reippaasti kiehuvassa liemessä noin 35-40 min, kunnes haarukka uppoaa vaivatta lihaan ja liha tuntuu kypsältä. Käännä reisipaloja pari kertaa kypsentämisen aikana, itse käänsin noin 10 min välein. Jos paistoliemi vähenee kovasti, lisää sekaan kuumaa vettä.

6. Kun reisipalat ovat kypsiä ja pehmeitä, ota reisipalat pois pannusta (jätä pekoni ja sipuli pannulle hyvin paksun liemen kanssa). Kaada pannulle kerma, lisää kokojyväsinappi ja kuumaa vettä niin paljon, että kastike on sopivan paksua. Kiehauta ja maista maut. Lisää tarvittaessa suolaa ja pippuria sekä tuoretta timjamia. Lisää lopuksi reisipalat takaisin kastikkeen sekaan.

7. Tämä ruoka sopii erinomaisesti riisilisäkkeen, perunamuusin tai pastan kaveriksi. Minä pidin kermaisen Dijon-kanan seurana riisilisäkkeestä, joka tehtiin puuroriisiin, ja puolison mielestä sinappinen kanakastike oli parhaimmillaan perunamuusin kaverina. 

8. Keitä lisäkeriisi puuroriisistä. Kiehauta vesi, kanafondikuutio ja curry. Curry on lähinnä tuomassa väriä riisiin, ei niinkään maun vuoksi. Lisää puuroriisi sekaan ja anna kypsyä noin 20-22 min, kunnes vesi on imeytynyt riisiin. Kuohkeuta riisi haarukalla ja tarjoa broilerin lisäkkeenä. Jos haluat riisistä oikein mehukasta, voit lorauttaa desin kermaa kypsän riisin sekaan ja hauduttaa hetken kannen alla.

 Vaiheet:





1. Jyväbroiler Naturelli Broilerin reisipaloja paketti (6 kpl) ja marinadiin Dijon-sinappia, makeaa savupaprikajauhetta, mustapippuria ja suolaa.

2. Sekoita marinadin ainekset kulhossa. Jos haluat marinoida kaksi paketillista reisipaloja, marinadia riittää puolitoistakertainen annos.

3. Lisää reisipalat marinadin sekaan ja kääntele paloja marinadissa, kunnes marinadi on tasaisesti kunkin palan pinnalla. Anna marinoitua vähintään tunnin, mutta mielellään yön yli kylmässä.

4. Ota marinoidut broileripalat huoneenlämpöön 1/2 - 1 tunti ennen ruuanlaittoa. Kastikkeeseen tarvitset lisäksi valkoviiniä, kanalientä, pekonia, sipulia, kokojyväsinappia (Dijon-sinapin kanssa samanmuotoinen purkki), kermaa tai ranskankermaa sekä timjamia.

5. Kuutioi pekoni ja sipuli. Paista ensin pekoni ja ota pois pannulta. Kuullota sen jälkeen sipuli ja ota sekin pois pannulta.

6. Kuullotetut sipulit ja pekoni.

7. Lisää pannulle öljyä ja paista reisipaloihin kaunis ruskea pinta molemmin puolin. Ruskista reisipalat kahdessa erässä, max 4 reisipalaa kerrallaan pannulla.

8. Itse paistoin hyvin kuumalla pannulla nopeasti kunnon värin pintaan. Jos paistat pitempään molemmin puolin, varsinaista kypsymisaikaa saa lyhentää.

9. Itse puhdistin välillä pannun, sillä vaikka sanotaan, että kastikkeelle antaa parasta makua pannun pohjalta raaputetut paistorippeet, näin ei ole sinapin kanssa. Kaada puhtaalle pannulle valkoviini ja kanaliemi sekä timjami. Kiehauta.

10. Lisää sekaan paistettu pekoni, sipuli ja reisipalat. Jos lientä näyttää olevan kovin vähän, voit lisätä kuumaa vettä tai kanalientä lisää.

11. Laita kansi päälle ja kypsennä keskilämpöä korkeammalla lämmöllä. Itse kypsensin noin 35-40 min, ja reisipalat olivat juuri kypsiä. Ja kiehuivat siis induktion 6-7 tasolla (asteikko 1-9). Kuumaa vettä voi lisätä sekaan aina tarvittaessa.

12. Kun reisipalat ovat kypsiä, nostele ne vielä kertaalleen pois kastikkeen seasta.

13. Oma kastikepohjani näytti tältä. Sipulit olivat suurustaneet kastikkeen meheväksi ja kastike oli hyvin sakeaa.

14. Lisää pannulle kastikepohjan sekaan 3 dl kermaa (tai ranskankermaa), hieman timjamia ja kuumaa vettä pari desiä, kunnes kastikeen sakeus on sopivaa. Kiehauta. Maista maut, lisää tarvittaessa timjamia, pippuria tai suolaa.

15. Palauta mehevät reisipalat takaisin kastikkeeseen ja anna reisipalojen imeä makua kastikkeesta. Tarjoa pehmeä kermainen Dijon-kana riisin, pastan tai perunamuusin kanssa.
16. Pehmeä, keltainen puuroriisi ja kermainen Dijon-kana -herkullinen ateria puolison marraskuisille syntymäpäiville.






Muihin syksyn  "Jyväbroiler - enemmän vaivaa, enemmän makua" kampanjapostauksiin pääset tutustumaan tästä.


Yhteistyössä Jyväbroiler

1 kommentti:

  1. :) Ilman muuta hurmaamaan. Broileriruoat maistuvat yleensä monille - ja näistä saa kivaa tarjottavaa isommallekin porukalle. Marinoin useamman laatikollisen juuri viikonloppuna broilerinreisiä ja laitoin uuniin paistopusseihin kypsymään. Kypsät reisipalat laitoin sitten valtavaan kastikepataan muhimaan ja tarjoilin pastan sekä salaattien kanssa. Oli aivan juhla-aterian tuntua :)

    VastaaPoista

Olisi kiva tutustua sivujeni lukijaan. Jos haluat, voit jättää kommentin käynnistäsi :) Kommenttisi käväisee ylläpidon tarkastuksessa, joten se näkyy vasta pienellä (joskus suurella...) viiveellä. Bloggerissa tapahtuneiden muutosten takia kommentit jäävät usein saapumatta sähköpostiini, samoin kuin omat vastaukseni eivät näytä tulevan julkaistuksi -silti käyn kyllä viestit aina jossain välissä täällä lukemassa <3 Anne