maanantai 25. elokuuta 2014

Pastasalaatti lämminsavulohesta





Herkullinen pastasalaatti syntyy Fusilli-kierrepastasta, lämminsavulohesta, ananaksesta, paprikasta, punasipulista, tillistä ja suolakurkusta. Salaatinkastikkeeseen käytin purkillisen kurkkumajoneesia, Dijon-sinappia, suolaa ja pippuria. Ohjeella tulee noin 3 litraa herkullista pastasalaattia.






PASTASALAATTI LÄMMINSAVULOHESTA
noin 3 litraa

500 g Fusilli-kierrepastaa (keitinveteen lihaliemikuutio, suolaa, mustapippuria)
1 punainen paprika kuutioituna 
500 g lämminsavulohifilettä
2 pientä prk ananaspaloja (à 227/135g) tai 300 g tuoretta ananasta
1 punasipuli kuutioituna
1 ruukku tuoretta tilliä silputtuna
2 suolakurkkua kuutioituna
1 prk (250 g/2,5 dl) Auran kurkkumajoneesia
3 tl Dijon-sinappia
suolaa, mustapippuria

1. Keitä pasta ohjeen mukaan runsaassa vedessä, johon on lisätty lihaliemikuutio, suolaa ja mustapippuria. Kaada keitetty pasta lävikköön ja huuhtele nopeasti kylmällä vedellä. Anna valua hetki.

2. Kaada pasta isoon, 3-4 litran tarjoiluastiaan. Pilko sekaan lämminsavulohi ja pesty paprika.

3. Kuutio tuore ananas tai jos käytät säilykeananaspaloja, valuta neste ensin pois. Lisää ananaspalat ja kuutioitu punasipuli salaattiin.

4. Kaada kurkkumajoneesi pikkukulhoon, lisää sekaan Dijon-sinappi, suolaa ripaus sekä mustapippuria. Sekoita salaatinkastike ja kaada kulhoon salaattiainesten päälle. Sekoittele salaatinkastike huolellisesti salaatin sekaan.

5. Silppua ruukullinen tilliä ja pilko suolakurkut kuutioiksi. Lisää ainekset salaattiin ja sekoita salaattia vielä kerran kunnolla. 

Vaiheet:

1. Keitä pasta ohjeen mukaan, valuta ja huuhtele kylmällä vedellä.

2. Pilko paprika kuutioiksi.

3. Leikkaa lämminsavulohi paloiksi ja lisää salaattiin.

4. Lisää ananaspalat.

5. Pilko punasipuli pieniksi kuutioiksi.

6. Salaatinkastikkeeseen käytin Auran kurkkumajoneesia koko purkin eli 250 g.

7. Kaada majoneesi, Dijon-sinappi, suola ja mustapippuri pieneen kulhoon ja sekoita ainekset.

8. Kaada salaatinkastike päälle ja sekoita aineksia tässä vaiheessa.

9. Yritä saada salaatinkastike levittäytymään tasaisesti pastan sekaan.

10. Silppua tilli ja kuutioi suolakurkut, lisää salaattiin ja sekoita salaatti kunnolla.

11. Valmista pastasalaattia. Peitä kelmulla ja vie kylmään maustumaan hetkiseksi.

12. Ihanaa pastasalaattia, sopii vaikka juhlapöytään.

13. Hedelmäisyyttä voi lisätä vielä esim. viinirypäleillä.

14. Niin hyvää :)

22 kommenttia:

  1. Herkkusalaattia. Meillä myös tykätään pastapohjaisista ruokaisista salaateista. Mukavaa, että ohjeessa kerrotaan paljonko suurinpiirtein valmista salaattia tulee, niin ei tartte ruveta laskeskelemaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on mies sellainen pastansyöjä, että täytyy aina välillä ilahduttaa pastaruoilla :) Tämä salaatti on kyllä hyvää ja meidän makuun.

      Poista
  2. Hei kiitos tästä salaattiohjeesta, meillä kun tuota lohta on tällä hetkellä parikymmentä kiloa pakkasessa. Ehkä siis voisi tätäkin testata.... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, on teillä hyvät määrät lohta :) Tämä on helppoa ja mukavaa pastasalaattia, johon lohi sopii todella hyvin. Kylmäsavulohen maku on niin paljon voimakkaampi, että sitä ei uskalla puolta kiloa laittaa pastasalaattiin, mutta lempeä lämminsavulohi maistuu mukavasti vähän isompana määränä.

      Poista
  3. Tästä pastasalaatista kyllä tykkäämme itsekin kovasti.
    Nuo kesäkurpitsamuffinssit olivat puolison mielestä "liian terveellisiä" eli ei välittänyt niistä, mutta minulle kelpasivat kyllä aamiaisella :)

    VastaaPoista
  4. Kokeilin tätä ja tykkäsin kovasti! Laitoin vähemmän pastaa ja hyvää tuli niinkin :). Pidän muutenkin blogistasi ja tarkoista ohjeista, ovat riittävän yksityiskohtaisia tällaiselle opettelevalle kokille. Ilolla ja innolla odotan uusia postauksia! Kuulasta syksyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei ja kiva kuulla, että sinäkin pidit tästä pastasalaatista :) Mukava kuulla, että ohjeista on iloa ja hyötyä. Mukavaa kokkailua ja kiitos palautteesta :)

      Poista
  5. Hei,tosi hyvä, maukkaat mauat ja ruokaisa salaatti. En sekoittanut salaatinkastiketta salaatin joukkoon, vaan tein sen omaan astiaan, josta jokainen voi mielensä mukaan sitä lisätä. Salaatti näyttää fressimmältä ja kestää pitempään, kun siinä ei ole joukossa kastike. Tämä vain minun mielipiteeni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvää varmasti erilläänkin tarjottuina. Itse jätän vihersalaateissa salaatinkastikkeet erillisiin kannuihin, juuri tuon salaatin vetistymisen takia. Pastasalaatti onneksi kestää hyvin tuon kastikkeen sekoittamisenkin ja ehtii maustua nuo pastat paremmin.

      Poista
  6. Etsin ohjeita kalasalaatille ja tätä meinaan kokeilla. Kuulostaa hyvältä ja ohjeetkin selkeät =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tätä teen usein juhlissakin salaattipöytään ja on ollut tykättyä. Toivottavasti maistuu teilläkin :)

      Poista
  7. Hei!
    Törmäsin tähän ohjeeseen,kun etsin ensi viikon synttärijuhliin reseptejä. Oletko tehnyt tätä salaattia edellisenä päivänä, kuinka kauan säilyisi jääkaapissa? Tarkoitus olisi tehdä mahdollisimman paljon tarjottavia jo etukäteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Olen tehnyt tämän salaatin yleensä edellispäivänä. Säilyy kyllä hyvin, vaikka tekee jo sitäkin edellispäivänä. Hyvin säilyvä salaatti, kun peittää hyvin ja jääkaappi on kylmä.

      Poista
  8. Hei! Ehkä tyhmä kysymys, mutta monellekohan tuo annos riittäisi suurinpiirtein juhliin, jos tarjolla on muutakin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yleensä salaattia varataan pari desiä per ruokailija eli salaatista riittää varmasti 20:lle. Jos tarjolla on useampia salaatteja, salaatti riittää 40:lle. Mutta tähän on vaikea vastata yksiselitteisesti: jos juhlijat on miehiä, ruokaa menee enemmän jne. Itselläni riitti tupla-annoksesta yli 80 hengelle, kun tarjolla oli muitakin salaatteja ja suolaista. Ja jäi ylikin...

      Poista
  9. Päädyin sivuillesi hyvää makaronisalaatin reseptiä etsiessäni, ja täältähän löytyi oikein hyvännäköinen salaattiohje :) Selkeä ohje, hybät kuvat! Mitä mieltä olet, voisiko lohen tilalta käyttää "nyhdettyä" lampaanlihaa? Meillä on iso lampaanviulu odottamassa pakkasessa, ajattelin laittaa sen juhlille erikseen, mutta nyt mietin voisiko sitä sekoittaa tähän, vai riiteleekö jotkut maut keskenään? Itsellä tosi vähän kokemusta lampaasta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei :) Voi kyllähän lampaanliha sopii tähän hienosti. Pasta on siitä kiva aines, että sen kanssa käy mikä vain. Tillin tilalle ehkä muuttaisin persiljaa tai minttua, mutta kyllä nämä maut muuten sopii lampaanlihallekin.

      Poista
  10. Eksyin sivuillesi etsiessäni pastasalaattia. Voiko tämän tehdä kinkusta ja gluteenittomana?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei :) Voi tehdä kinkusta ja vaihtaa gluteenittomaan pastaan. Mausteyrteiksi sopii persilja ja timjami tosi hyvin juuri kinkun kanssa.

      Poista
  11. Kiitos loistavasta ohjeesta 👍 Rippijuhlissa sai kehuja eikä suotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minun mielestänikin toimii hyvin juhlissa ja illanistujaisissa, kun tulee reilu annos. Ja nopea tehdä. Kiva, kun poikkesit kommentoimaan :)

      Poista
  12. Kiitos hyvästä salatti ohjeesta ja kaikista muistakin ohjeista.aion kokeilla jokaista ohjetta, kahden erityis nuorteni kanssa. He tykkäävät taitojensa mukaan touhuta leivonta kavereina.

    VastaaPoista

Olisi kiva tutustua sivujeni lukijaan. Jos haluat, voit jättää kommentin käynnistäsi :) Kommenttisi käväisee ylläpidon tarkastuksessa, joten se näkyy vasta pienellä (joskus suurella...) viiveellä. Bloggerissa tapahtuneiden muutosten takia kommentit jäävät usein saapumatta sähköpostiini, samoin kuin omat vastaukseni eivät näytä tulevan julkaistuksi -silti käyn kyllä viestit aina jossain välissä täällä lukemassa <3 Anne