perjantai 15. elokuuta 2014

Tilli-tonnikala-cheddarpiirakka ja hääpäivän viettoa




Tänään vietämme hääpäivää mieheni kanssa. Mihin ihmeeseen nämä vuosikymmenet ovat oikein vilahtaneet?! Kesäloman aikainen tauti jatkuu yhä, joten toista antibioottikuuria syövä emäntä yritti jaksaa siivouspäivän jälkeen loihtia puolison lempiruokia päivälliselle.

Leivoin helppoa, mutta ihanaa tuoreilla yrteillä ja cheddarilla ryyditettyä tonnikala-sipulipiirakkaa. Piirakka on todella hyvää - ei todellakaan uskoisi, että täytteenä on vain purkki tonnikalaa, vähän punasipulia, tilliä, persiljaa, timjamia, oreganoa, cheddaria, munia ja kermaa. Ja pohjana ihanan kuohkea perunainen piirakkapohja. Olen tehnyt piirakkaa usein gluteenittomana versiona eli vehnäjauhot on korvattu gluteenittomalla jauhoseoksella - ja tulee aivan erinomaista, suolaista, gluteenitonta piirakkaa.






TILLI-TONNIKALA-CHEDDARPIIRAKKA
ø28 cm:n piirakkavuokaan

Pohja:

2 dl vehnäjauhoja tai gluteenitonta jauhoseosta
1 dl Mummon muusijauhetta (laktoositon ja gluteeniton)
1 tl leivinjauhetta
teelusikan kärjellinen valkosipulijauhetta
teelusikan kärjellinen suolaa
1 dl kylmää vettä
1 dl sulatettua voita tai margariinia (öljy ja pullorasvat käyvät myöskin)

Täyte:

1 prk Abban tonnikalapaloja öljyssä (valutettuna)
1/2 isoa punasipulia silputtuna
1 tl kuivattua tilliä
1 dl tuoretta tilliä silputtuna
1 dl tuoretta persiljaa silputtuna
tuoretta tai kuivattua timjamia
tuoretta tai kuivattua oreganoa
pikkuripaukset currya, mustapippuria ja suolaa
3 dl raastettua Oltermanni Cheddar -juustoa

Päälle:

2 dl kuohu- tai vispikermaa
2 kananmunaa

1. Piirakkapohjaa varten, sekoita ensin kuivat aineet kulhon pohjalla eli jauhot, muusijauhe, leivinjauhe, suola ja valkosipulijauhe. Kaada päälle kylmä vesi ja sulatettu rasva. Sekoittele lusikalla taikinaksi. Taikinasta tulee ihanan rasvainen ja helppo painella voidellun tai paperitetun piirakkavuoan pohjalle ja reunoille.

2. Valuta tonnikalapalat ja ripottele palat tasaisesti piirakkapohjalle. Silppua punasipuli pieniksi kuutioiksi ja ripottele tonnikalan päälle. Mausta piirakkaa kuivatulla ja tuoreella tillillä, persiljalla, timjamilla, oreganolla sekä ihan vain aavistuksella suolaa, mustapippuria reilummin, currya ripaus. Lisää pinnalle juustoraaste.

3. Vatkaa kerma ja munat keskenään. Ei tarvitse maustaa, jos piirakan pinta on maustettu. Kaada kermaseos tasaisesti piirakan pinnalle.

4. Paista piirakkaa 215 asteessa noin 20-25 min uunin keskitasolla ylä/alalämmöllä. Oma piirakkani oli uunissa 23 minuuttia.





Vaiheet:

1. Sekoita kuivat aineet keskenään kulhossa.

2. Kaada päälle kylmä vesi ja sulatettu rasva. Sekoittele lusikalla taikinaksi.

3. Valmis taikina ei takerru ja on helppo painella piirakkavuokaan.

4. Voitele tai paperoi ø28 cm:n piirakkavuoka ja painele taikina pohjalle ja reunoille.

5. Ripottele valutettu tonnikala tasaisesti piirakkapohjan päälle.

6. Silppua punasipuli ja ripottele pinnalle. Ripottele kuivattu tilli, curry, mustapippuri ja ripaus suolaa pinnalle.

7. Lisää pinnalle tuore, silputtu tilli, persilja, timjami ja oregano.

8. Lisää cheddar suurena raasteena tasaisesti yrttien päälle.

9. Vatkaa munat ja kerma keskenään. Valuta kermaseos tasaisesti piirakan päälle.

10. Piirakka valmiina uuniin, 215 astetta uunin keskitasolla ylä/alalämmöllä noin 20-25 min.

11. Valmiissa piirakassa tuoreet yrtit tuoksuivat ihanasti.

12. Tämä piirakka on aivan ihanaa!

Ja hääpäivänä tietysti juhlittiin muutenkin. Ihan kuitenkin kotosalla. Minä sain lahjat, puoliso sai lempiruokiaan - eikös se ole tasa-arvoa :)

Hyvää hääpäivää, Heikki ❤️



8 kommenttia:

  1. Oikein hyvää hääpäivää teille molemmille! ♥ Tuo piirakka on varmasti aivan mahtavan makuista, aineksista voi päätellä, että tekisi kauppansa tässäkin huushollissa. Oltermannin cheddarjuusto on kyllä ihan parasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Eija! Miten sitä aina tulee tehtyä noita kinkku- ja lohipiiraita, kun näin vähillä aineksillakin saa todella hyvää piirakkaa...kun piirakkaa maistaa, luulisi, että se on tehty kalliimmilla raaka-aineilla :)

      Poista
  2. Paljon onnea!
    Ihanan näköistä piirakkaa, nam.
    Ja paljon muitakin herkullisen näköisiä juttuja taas blogi pullollaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Sumi! On tullut koko heinäkuu ja elokuu sairastettua, pari antibioottikuuriakin jo syöty ja tauti vaan jatkuu. Ei ole kovin uutterasti jaksanut keittiössäkään heilua ja tehdä tutkimustyötä. Mutta ei kai mikään tauti ikuisesti kestä :)

      Poista
  3. Suuren suuret onnittelut avioparille! <3
    Ja piirakka menee ehdottomasti testaukseen.... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Nanne :) Ihan nuoresta asti ollaan yhdessä oltu (17-vuotiaista asti), joten yhteisiä vuosia on paljon.
      Minäkin lupasin leipoa äidille tämän piirakan perjantaille ja tehdä mascarpone-puolukkapiirakkaa. Ei lopu leipominen, ei :) Ja tauti on edelleen nahkassa- 2 antibioottikuuria syöty, eikä loppua näy...

      Poista
  4. Voiko tuolla pohjan ohjeella tehdä eri makuisen suolaisen piirakan ja gluteenittomana?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä voi tehdä! Tämä on minun luotto-ohjeeni, jolla teen suolaiset piirakat. Gluteenittomana tulee hyvä, kun laittaa pohjaan muusijauhetta, 1 dl puhdasta kaurahiutaletta ja loppu gluteenitonta jauhoseosta. Tulee hyvä pohja. Ja täytteet onan maun mukaan, milloin kinkkua, joskus sieniä, lohta ja kananmunaa, tomaattia ja vuohenjuustoa. Kannttaa kokeilla. Pohja onnistuu tosi hyvin myös ihan gluteenittomalla jauhoseoksella ja mummon muusijauheela/hiutaleilla, ne on gluteenittomia.

      Poista

Olisi kiva tutustua sivujeni lukijaan. Jos haluat, voit jättää kommentin käynnistäsi :) Kommenttisi käväisee ylläpidon tarkastuksessa, joten se näkyy vasta pienellä (joskus suurella...) viiveellä. Bloggerissa tapahtuneiden muutosten takia kommentit jäävät usein saapumatta sähköpostiini, samoin kuin omat vastaukseni eivät näytä tulevan julkaistuksi -silti käyn kyllä viestit aina jossain välissä täällä lukemassa <3 Anne